Eräs amerikkalainen lähetystyöntekijä toi kerran kiinalaisen kotiseurakuntaverkoston pastorin vierailulle kotikaupunkiinsa. Lähetystyöntekijä kierrätti pastoria ympäri kaupunkia ja esitteli sen megaseurakuntia pastorille, tutustuttaen hänet kaikkiin niihin upeisiin asioihin, joita näissä seurakunnissa tapahtuu. Kun kierros oli viimein ohi, lähetystyöntekijä kysyi pastorilta, mitä tämä ajatteli kaikesta näkemästään. “Olen hämmästynyt siitä, mitä kaikkea te pystytte täällä Amerikassa tekemään ilman Pyhää Henkeä”, vastasi pastori.
Edellä kerrotusta tarinasta kiertää hieman erilaisia versioita, mutta niiden ydin on yhteinen: on täysin mahdollista pyörittää näyttävääkin seurakuntatoimintaa ilman, että mihinkään tarvitaan Pyhää Henkeä. Tarinan pastori ei näin ollen suinkaan kiistä sitä, etteikö kolmiyhteinen Jumala olisi kaikkialla läsnä, tai etteikö kaikilla Jeesuksen seuraajilla – myös Pohjois-Amerikassa – olisi Pyhä Henki. Molemmat opinkohdat käyvät Raamatusta selvästi ilmi, ja ovat myös osa klassista kristinuskoa. Pyhä Henki on siis kyllä aina paikalla siellä, missä Jeesuksen seuraajat kokoontuvat, mutta onko Hänellä aina myös rooli näissä kokoontumisissa?
Kaikki tietävät, että teknisesti tasokkaaseen soittamiseen ja hengellisten laulujen laulamiseen ei vaadita Pyhää Henkeä. Sisällöllisesti ravitsevan saarnan puolestaan saa nykyään vaikka tekoälyltä (joka tarvittaessa tuottaa saarnasta vielä Youtube-videonkin). Myös seurakunnan toimintaan tarvittavan rahan kerääminen onnistuu erilaisilla inhimillisillä kikoilla – ja jopa rukoilu on täysin mahdollista omassa voimassamme. Kun edes kokouksen jälkeisillä kirkkokahveilla ei välttämättä synny sen suurempaa yhteyden kokemusta kuin muissakaan harrastusporukoissa, niin mihin me oikein tarvitsemme Pyhää Henkeä? Mikä asia kokouksissamme jäisi tapahtumatta ilman Häntä?
Vuorovaikutus kaikkialla läsnä olevan Jumalan kanssa on yleensä yksilön henkilökohtainen kokemus. Mutta mistä tiedämme, että tätä vuorovaikutusta aidosti tapahtuu? Onko Pyhän Hengen toiminta jumalanpalveluksessa sitä, että saarna tuntuu hyvältä ja raamattutietous lisääntyy? Tai onko kenties kyse siitä hyvästä fiiliksestä, mikä tulee tuttuja tavatessa tai mieluisia lauluja laulaessa? Vai onko Pyhän Hengen läsnäolo ja vaikutus jonkinlainen salattu mysteeri, joka pitää vain ottaa uskossa vastaan, vaikka näennäisesti mitään ei tunnu eikä tapahdu?
Jos ja kun ihminen voi tulla uskoonkin vaikka Jehovan todistajien kokouksessa, on tietenkin mahdotonta kategorisesti sanoa, että Pyhä Henki on täysin toimettomana uskovien kokoontuessa yhteen. Mutta sen, että Jumala toimii meidän Hänelle asettamistamme rajoitteista huolimatta, ei kuitenkaan pitäisi pyhittää sitä, että paikalle tullut ei-uskova harvemmin joutuu toteamaan, “Jumala on tosiaan teidän keskuudessanne” (1. Kor. 14:25).
Haluaisitko sinä olla mukana yhteisössä, jossa yhteinen Jumalan kohtaaminen ylistyksen ja palvonnan kautta on mieleenpainuva tapahtuva? Jossa ihmisten kahleet kirpoavat? Jossa sairaita paranee ja eheytymistä tapahtuu? Jossa täytytään Pyhällä Hengellä? Jossa profetiat säännöllisesti rohkaisevat, kehottavat ja lohduttavat läsnäolijoita? Jossa ihmisiä tulee uskoon Pyhän Hengen vakuuttaessa heidät synnistä ja Jeesuksen pelastavasta työstä?
Tämä on täysin mahdollista, mutta edellyttää sitä, että teemme kokoontuessamme tilaa Pyhän Hengen toiminnalle. Kun tietoisesti asettaudumme riippuvaiseksi Hänestä, otamme kuitenkin aina samalla riskin. Kun me olemme puikoissa, tiedämme aina, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun sen sijaan Pyhä Henki ottaa ohjat, tätä varmuutta ei ole, ja se voi tuntua pelottavalta. Mutta jos emme uskalla ottaa tätä riskiä uskovien kesken, kuinka sitten uskallamme esimerkiksi rukoilla uskosta osattomalle työtoverille parantumista työpaikan taukohuoneessa?
Tilan tekeminen Pyhälle Hengelle vaikkapa meidän kokousliturgiassamme ei silti suinkaan merkitse sitä, että jätetään tilaisuuteen valmistautuminen tekemättä ja toivotaan, että sisältö annetaan spontaanisti ylhäältä. Ohjauspyörän hetkellinen luovuttaminen korkeampiin käsiin ei myöskään tarkoita sitä, että seurauksena on jonkinlainen kaaos.
Mutta jos emme kokoontumisissamme tietoisesti toivota Pyhää Henkeä (ja samalla Hänen työtään) tervetulleeksi, emme pysähdy kuuntelemaan Hänen puhettaan, emmekä odota Hänen tekevän kaikkia niitä asioita, jotka Uusi testamentti mainitsee Hänen työkseen, niin mitä me sitten oikein odotamme tapahtuvaksi?
Kirjoittajan muut artikkelit löydät täältä.
