Herätyskristilliseen perinteeseen kuuluu, että Jumalan kirjoitettua sanaa arvostetaan. Tunnustuksen tasolla Raamattu myös tyypillisesti nimetään uskonelämän ylimmäksi auktoriteetiksi. Jumalan sana ymmärretään voimalliseksi, ja siksi sitä julistetaan ja opetetaan. Sen uskotaan muuttavan niitä, jotka sitä kuulevat, ja niinpä etenkin protestanttisissa seurakunnissa viikon tärkein kokoontuminen on yleensä rakentunut nimenomaan Jumalan sanan ympärille.
Tämän kaiken valossa on ajoittain hämmentävää, kuinka voimaton Jumalan sana tuntuu olevan suhteessa tiettyihin toimintatapoihin. Tämä pätee erityisesti sellaisiin asioihin, joita ihminen ei ole oppinut tietoisesti opetuksen kautta vaan jotka on omassa yhteisössä omaksuttu alitajuisesti ja toiston kautta. Vaikka myöhemmin kävisi ilmi, että Raamattu puhuisikin toisenlaisen toimintatavan puolesta, yhteisön keskellä omaksutun totutun käytännön muutosta saatetaan silti vastustaa.
Muutosvastarinta tilanteissa, joissa seurakunnan elämää yritetään ohjata raamatullisempaan tai hedelmällisempään suuntaan, ei yleensä johdu sen enempää uuden näkökulman esittäjästä, näkökulman virheellisyydestä kuin kuulijoiden kovasydämisyydestäkään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on pikemminkin siitä, että Jeesuksen seuraajat ovat ihmisiä siinä kuin muutkin. Niinpä heissä myös vaikuttavat samanlaiset psykologiset ja sosiologiset mekanismit kuin muissakin ihmisissä.
Ihmisen käyttäytymistä on tutkittu paljon, ja tieteentekijät tuntevat joukon hyvin dokumentoituja käyttäytymismalleja, jotka selittävät hyvin myös tiettyjä seurakuntakentän ilmiöitä. Näistä on hyvä olla tietoinen, koska niiden ymmärtäminen auttaa yhteisön jäseniä suhtautumaan suopeammin toisiinsa tilanteissa, joissa jonkin totutun asian muuttuminen (tai pelkkä muuttumisen mahdollisuus) herättää voimakkaita tunteita. Alla on listattu seitsemän tällaista kognitiotieteen ja sosiaalipsykologian tunnistamaa mekanismia.
1) Kenties tunnetuin näistä psykologisista mekanismeista on vahvistusharha. Sillä viitataan siihen havaintoon, että ihmisen aivoilla on toisaalta taipumus huomata asioita, jotka vahvistavat hänen aiempia käsityksiään, ja toisaalta jättää huomiotta sellaisia asioita, jotka ovat vastoin sitä, mitä hän jo valmiiksi ajattelee. Tällöin on mahdollista vaikkapa lukea Raamattua niin, että näkee kyllä lukemansa tekstin, mutta luetun merkitys ei ikään kuin rekisteröidy aivoissa, jos sen sisältö on vastoin sitä, mitä lukija valmiiksi ajattelee.
2) Hieman samankaltainen mekanismi on identiteettiä suojaava kognitio. Siinä on kyse siitä, että kun ihmiselle esitetään hänen ryhmäidentiteettiään uhkaavaa näyttöä, hänen kognitiiviset kykynsä eivät arvioi näyttöä neutraalisti. Sen sijaan ne alkavat aktiivisesti mitätöidä tai kyseenalaistaa sitä säilyttääkseen hänen kuulumisensa ryhmään. Esimerkiksi hänen tapansa toteuttaa seurakuntaelämää voidaan kokea arvostettujen hengellisten edeltäjien jättämänä pyhänä perintönä, jolloin muutos tuntuu oman ”heimon” pettämiseltä. Aivot käsittelevät tällöin asiaa sosiaalisena uhkana eikä kysymyksenä siitä, mitä Raamattu kenties asiasta opettaa. Pelissä on ikään kuin ihmisen ihmissuhdeverkosto ja oma hengellinen elämäntarina.
3) Joskus Raamattu-uskolliset kristityt voivat joutua kokemaan psykologista jännitettä tilanteessa, jossa heidän toimintaansa kyseenalaistetaan Raamatun valossa. Tällöin jännityksen lieventäminen voi johtaa joko toimintatavan muutokseen tai todistusaineiston hylkäämiseen. Osa tutkijoista esittää, että kolmas vaihtoehto on takaiskuvaikutus. Silloin ihmiset pikemminkin lujittavat alkuperäistä kantaansa. He saattavat muuttua erittäin kriittisiksi käytettyjä tulkintamenetelmiä kohtaan, kyseenalaistaa todistusaineiston esittäjän motiivit tai etsiä mahdollisia todistejakeita oman perinteensä tueksi. He voivat olla täysin vilpittömiä toiminnassaan, mutta kokevat neuropsykologisen puolustusmekanismin, jossa heidän perinteensä varmuus tuntuu läheisemmältä ja todellisemmalta kuin ensimmäisen vuosisadan etäinen teksti.
4) Monille on tunnusomaista tappioiden välttely (status quo -harha). Siinä missä jonkin käytännön muuttaminen on toisille muutos parempaan niin teologisista kuin pragmaattisistakin syistä, toisille se on kuitenkin ennen kaikkea menetys. Tällöin mukavuuden, ennakoitavuuden, tutun liturgian tai totutun kokousrakenteen muutos aiheuttaa lyhyellä aikavälillä psykologista kipua, joka on heidän kokemuksessaan suurempi kuin muutoksen mahdollisesti pitemmällä aikavälillä tuomat edut tai saavutukset. Niinpä vallitseva olotila tuntuu aina parhaalta vaihtoehdolta.
5) Ei ole lainkaan tavatonta, että vaikka teoriassa uskotaan sola scriptura -periaatteeseen ja pidetään Raamattua uskonelämän ylimpänä auktoriteettina, käytännössä joissain asioissa sitäkin vahvempi auktoriteetti on oman uskonyhteisön traditio. Tällöin yleensä alitajuisesti ajatellaan, että Pyhä Henki on vaikuttanut olemassa olevan tradition, johon on joskus hyvästä syystä päädytty. Niinpä yhteisön elävä kokemus tuosta perinteestä on merkitykseltään painavampi kuin jokin yhteisölle uusi tulkinta tai toimintatapa.
6) Joskus traditiota pidetään tietoisesti tärkeämpänä kuin Raamattua. Tällöin puhutaan eräänlaisesta regula fidei -periaatteesta. Siinä voidaan ajatella, että Uutta testamenttia ei ole tarkoitettukaan luettavaksi itsenäisesti, vaan se on dokumentti, jota pitää tulkita oman herätysliikkeen tai kirkkokuntaperinteen mukaisesti. Tällöin ihmiset eivät usko toimivansa ”Raamatun vastaisesti”, vaan katsovat oman toimintansa edustavan nimenomaan Raamatun oikeaa tulkintaa, jota heidän oma uskonyhteisönsä on varjellut.
7) Kun ihmiset ovat pitkään kuuluneet samaan yhteisöön ja sen käytännöt ovat pysyneet samankaltaisina, tietyt asiat voivat ikään kuin kirjoittautua ruumiiseen. Tällöin puhutaan ruumiillistuneesta kognitiosta. Seurakunnan käytännöt eivät silloin ole niinkään älyllisiä väitteitä, vaan lihasmuistia. Tällaisen syvään juurtuneen tavan muuttamisessa ei ole kysymys jonkin opillisen asian uudelleenarvioinnista, vaan se muistuttaa ennemminkin pyyntöä kirjoittaa väärällä kädellä. Kognitiivinen kuormitus voi tällöin olla suuri, eikä monilla etenkään myöhemmässä elämänvaiheessa ole välttämättä enää energiaa siihen.
Jumalan sana on kyllä voimallinen, ja monin tavoin ohjaa meitä elämään ja toimimaan tavoilla, jotka ovat meille hyväksi. Joissain asioissa ihmismieli saattaa kuitenkin tarjota yllättävän kovan vastuksen. Tämän inhimillisen tekijän ja sen taustalla vaikuttavien mekanismien ymmärtäminen voi pelastaa monelta mielipahalta tilanteissa, joissa yhteisöllä olisi aito mahdollisuus tarkistaa toimintaansa Uuden testamentin valossa.
Kirjoittajan muut artikkelit löydät täältä.
