Betlehem yli 2000 vuotta sitten
Kaksi väsynyttä vaeltajaa, Maria ja Joosef, olivat lähestymässä Betlehemiä. Heillä oli takanaan päiviä kestänyt lähes 200 kilometrin matka. Maria, viimeisillään raskaana oleva vaimo, toivoi vain, että saisi kallistaa johonkin päänsä ja levätä. Mutta Betlehem oli täynnä matkustajia. Heitä oli tullut eri puolilta Juudeaa, verolle pantaviksi kuten Maria ja Joosefkin. Nuorelleparille ei löytynyt tilaa mistään. Tilanne näytti jo toivottomalta, kunnes yksi majatalon pitäjä heltyi ja päätti aukaista tallinsa ovet heille. Kiitollisina vaatimattomasta yösijastaan he vetäytyivät tallin suojiin.
”Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa”, Luuk. 2:6-7. Kauaa ei Marian ja Joosefin oleskelu Betlehemissä kestänyt, kun jälleen piti lähteä matkaan — ei kuitenkaan takaisin Nasaretiin. Oli jätettävä tutut seudut ja kiirehdittävä pakoon, sillä pienen Jeesus-lapsen henki oli vaarassa. Näin enkelit olivat ilmoittaneet unessa Joosefille. Edessä oli raskas pakomatka vieraaseen maahan, Egyptiin. Pakolaisina, muukalaisina. Jumalan Poika yhdessä vanhempiensa kanssa.
Suomi anno Domini 2015
Yli 2000 vuotta on kulunut edellä kerrotusta tapahtumasta, mutta pakolaisuus ei ole hävinnyt mihinkään. Se on aivan uudella tavalla tullut todeksi menneen syksyn aikana meille suomalaisillekin, kun maahamme on tulvinut tuhansittain turvaa hakevia ihmisiä. Heitä on tullut kaukaa ja hekin ovat paenneet henkensä edestä. Pois sodan ja terrorin keskeltä, pois vihollisen aseiden ulottuvilta.
Ekumeeninen vastuuviikko 2015, Ylitä raja! kertoo yhdestä heistä. Hän on kristitty assyrialaismies Sahir Mosulista, Niniven tasangolta, jossa oli pitänyt veljensä ja perheensä kanssa kahvilaa ja elintarvikekauppaa. Eräänä aamuna töihin tullessa heitä odotti lohduton näky: kauppa oli räjäytetty maan tasalle. Irakissa on paljon niitä, jotka eivät siedä kristittyjä.— Pääsimme onneksi pakoon, muuten meidät olisi tapettu, Sahir toteaa. Nyt hänellä on oleskelulupa maassamme ja kaikki on hyvin.
Toinen kertomus tulee Kotimaa-lehdestä (Nro 38). Sen on kirjoittanut Danielle Miettinen. Se kertoo yhden pakolaiskeskuksen huoneen asukkaista, äidistä ja hänen 16-vuotiaasta tyttärestään. He ovat hiljattain saapuneet Suomeen Alepposta, Syyriasta. Pakomatka suunnittelu alkoi siitä, kun he eräänä päivänä olivat olleet käymässä kaupassa ja sieltä tullessaan löysivät vain kotinsa rauniot. Jossain siellä raunioiden keskellä oli ruumis, aviomies ja isä.
Sen jälkeen äidin mielessä oli vain yksi ajatus: täältä on päästävä pois ja pian. Mikä olisi hänen ja hänen nuoren tyttärensä kohtalo, jos he jäisivät paikoilleen! Tunnesiteet kotikaupunkiin olivat katkenneet hetkessä. Oli vain yksi päämäärä: päästä johonkin turvalliseen paikkaan, jossa ei enää tarvitsisi elää jatkuvassa pelossa.
Joulu toistaa kertomusta pakolaisuudesta omien silmiemme edessä. Eikö oikea joulu löytyisi siitä, että otamme tänne turvaan tulleet vastaan lähimmäisinämme, ystävinämme? Helpottaisimme hiukan pakolaisuuden raskasta taakkaa! Ja parhaassa tapauksessa olisimme avaamassa heille tietä ajanlaskumme alun Betlehemiin!
Anneli Lohikko