Tapio Lohikko

Päätin jokin aika sitten, että eläkkeelle jäämisestäni puhuminen saa nyt riittää. Kunnes huomasin, että siitähän puhutaan Raamatussakin! Päättelin sen johdosta, että pakko minun on tämä asia vielä kerran käydä läpi.

Aika usein ihmiset lukevat Raamattua omasta tilanteestaan käsin. Toisaalta se on ihan oikein, sillä meillä on lupa ja etuoikeus etsiä Raamatusta vastauksia kysymyksiimme, tarvitsemmepa sitten lohdutusta tai johdatusta, tai mitä sydämellämme sattuukaan olemaan. Toisaalta on varottava, ettei oman tilanteensa pohjalta väännä pyhiä tekstejä tarkoittamaan jotakin, mitä

 

kirjoittaja ei ole tarkoittanut. Sitä minäkin yritän varoa — mutta kun tuo teksti sattuu niin kohdalleen, että täytyyhän sen tarkoittaa juuri minua!

 

Vai mitä sanotte tästä?

Tänä vuonna kesälomamme ajoittuu pääosaltaan syyskuuhun, mutta pidimme siitä heinä-elokuun taitteessa yhden viikon. Lyhyttä lomaamme odotellessani huomasin Danielin kirjan 12:12 sanovan: ”Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.” Kiinnitin huomioni profeetallisen sanan tyrmistyttävään tarkkuuteen! Jakeessa mainittu päivien määrä on näet tarkalleen se, minkä verran minulla on lomamme päättyessä työuraani jäljellä.

Tuntui erikoiselta huomata Danielin kirjan kiinnostus eläkkeelle jäämistäni kohtaan. Mutta niin se vain on, että kun lasketaan elokuun viidennestä (jolloin lomamme päättyi) tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää eteenpäin, se vie täsmälleen huhtikuun ensimmäiseen vuonna 2021, jolloin minulla alkavat eläkepäivät. Ja vaikka silloin on aprillipäivä, tämä ei ole aprillia!

Eläke on ajankohtainen asia meillä päin, sillä vaimoni Anneli jää lokakuun alussa eläkkeelle 41,5 vuotta jatkuneesta työsuhteestaan. Se alkoi vuonna 1976 huhtikuun ensimmäisenä (aprillipäivä sekin) silloisessa Suomen Baptistiyhdyskunnassa. Tuona aikana maailma on muuttunut moneen kertaan, niin myös työelämä. Jossakin vaiheessa ihminen sitten tulee siihen ikään, ettei enää pysty mukautumaan työn muuttuviin haasteisiin. Silloin on parasta jäädä eläkkeelle. Annelille se aika on nyt koittanut, minä vielä odotan. Toivonkin kovasti olevani se autuas, joka saavuttaa nuo 1335 päivää. — Miten sitten tulin ”eläkeherätykseen”? Siten, että kun aikaisemmin en ollut juurikaan ajatellut asiaa, niin pari vuotta sitten lomalta palattuamme havahduin, että hei — minähän lähestyn eläkeikää!

Jeesus-herätyksestä eläkkeelle

Mutta se on ollut pitkä matka. Ajallisestikin, mutta ennen kaikkea hengellisesti. Kun tulin uskoon Jeesus-herätyksen sydänaikoina vuonna 1972, emme silloin uskoneet kovin pitkään maalliseen tulevaisuuteen. En muista ketään, joka olisi ollut huolissaan eläkkeensä pienuudesta tai suuruudesta. Yksinkertaisesti: eläke ja siitä puhuminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Jeesus-sukupolvi ei näet uskonut eläkkeelle pääsemiseen. Jeesus oli tulossa takaisin, ja hän oli tulossa hyvin pian! Se oli fakta, jonka kanssa silloin elettiin ja joka asetti kaiken muun omalle, toissijaiselle paikalleen. Niinpä itselleni oli hengelliseltä kannalta pitkä matka kulkea sille paikalle, että tajusin eläköitymisen häämöttävän minullekin — sittenkin.

Mutta se meni pala kerrallaan. Toki olin jo aiemmin huomioinut, ettei Jeesus tullutkaan niin pian kuin silloin alussa uskoimme. Mutta silti; ”eläkepäivien vietto” tuntui sen kaltaiselta pikkuporvarilliselta unelmalta, etten ollut osannut itseäni siihen valmentaa. Ehkä se siksi tulikin niin äkkinäisenä ryöppynä, että siitä aiheutui minulle suoranainen kriisi. Siksi sitä on joutunut aika lailla sisäisesti prosessoimaan. En sitä silti julkisesti tässä pohtisi, ellei itse Raamatussa olisi kaikkien luettavissa tämä kohta — autuas se, joka saavuttaa 1335 päivää!

Ja ellei sama kohta olisi hypännyt esiin tilanteessa, jossa lomani päättymisestä eläkkeeseen on juuri tuo päivien määrä. Kuitenkin, turhaa eläkkeestä on liikaa puhua. Se kun pitää sisällään sanoman, ettei enää ole näkyä siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten työ menisi eteenpäin. — Onhan siinä sitten lohdullisena puolena se viesti, että ”minähän lähden tästä kohtapuoliin eläkkeelle, älkää surko”.

Katse eteen päin!

Olen katsellut paljon taakse päin, koska siihen on ollut tarvetta. On hyvä tehdä tilit selviksi menneisyyden kanssa, ja saada asiat Jumalan avulla tasapainoisesti elämään sovitetuiksi. Menneisyyteen ei kuitenkaan ole tarkoitus kenenkään jäädä; kun se on käsitelty, on aika kulkea eteenpäin. Ja vaikka emme näkisikään kauas, on hyvä silti katsoa eteenpäin. Itse onnistuin eräänä kirkkaana aamuna näkemään pitkälle, 1335 päivän päähän; siis eläkepäivieni alkuun asti. Ja olen tilanteen kanssa sinut.

Olen sittemmin ennättänyt pohtia sitäkin, että mitä teen sitten kun olen eläkkeellä. Minulle onkin jo ennättänyt kehkeytyä sellainen vakaumus, että työsuhteesta jäädään eläkkeelle, mutta Herran työstä ei! — Hmm… toisaalta siis olen eläkkeellä, mutta toisaalta mukana Herran työssä. Miten nämä kaksi asiaa tulevat suhteutumaan toisiinsa minun kohdallani?

Kun jään työstäni eläkkeelle, lähden oikeasti eläkkeelle. En jää roikkumaan edes vanhimmistoon, johon minut valittiin työsuhteeni alettua. On luontevaa jäädä sieltä pois työsuhteeni päätyttyä. Se on asiallista siksikin, että seuraajani saa työrauhan. Ettei hänen tarvitse miettiä, mitä samassa vanhimmistossa istuva ex-pastori on mieltä hänen tästä tai tuosta näkemyksestään tai ehdotuksestaan.

Ex-pastoriin kun voi iskeä mustasukkainen halu ”kunnostautua”, kun näkee vanhimmiston kokouksessa uuden pastorin nuorine näkyineen ja intoineen. Voi tulla halu osoittaa, että minä nämä asiat kuitenkin parhaiten osaan! Tai semmoinen mieli, että yrittää korvata jotain, mikä jäi tekemättä omana työaikana. Silloin on myöhäistä havahtua. Siitä syntyy kiusallinen ja kankea tilanne, joka vain estää muita toteuttamasta näkyään.

Asia on tietenkin toinen, jos seurakunta ei jostakin syystä heti ottaisikaan uutta työntekijää. Siinä tapauksessa olen mukana talkoissa yhdessä muiden kanssa. Uuden pastorin tullessakin haluan palvella seurakuntaa niissä tehtävissä, joita minulta toivotaan; enhän ole jäämässä eläkkeelle Herran työstä. Sillä saralla ei työ lopu. Sanan julistamisen lisäksi ovat itselleni läheisiä tehtäviä vaikkapa musiikkitoiminta — ja tämä kirjoittaminen.

Danielin profetia

”Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.” Luulen lukijoissa olevan useita, jotka ajattelevat tulkintani Danielin profetiasta menevän ihan päin prinkkalaa. Joku voi ihmetellä mielessään, että onko se Lohikko nykyään ihan seinähullu! Tai suuruudenhullu, niin että luulee yhden Raamatun suurimmista profeetoista omasta eläkkeelle jäämisestään profetoivan. Heille vastaan: täytyyhän epäilevienkin nähdä, että se menee justiinsa ihan nappiin — päivän tarkkuudella!

Silti myönnän, että olen tätä juttua kirjoittaessani kokenut hienoisen epäilyksen varjon hiipineen himmentämään luottamustani tähän kirkkaaseen profetiaan. Tai ehkä ennemminkin siihen, meneekö oma tulkintani siitä suoraan kirjoittajan tarkoittamaan kaavaan. Olenkin joutunut ottamaan huomioon mahdollisuuden, ettei profetian alkuperäinen tarkoitus sittenkään liittyisi omalta kannaltani tärkeään eläkepäivämäärään 1.4.2021. Ehkä tämä kaikki tulee siitä, että tähän verrattavaa profeetallisen sanan tulkintaa olen itse muutamankin kerran kuluneiden vuosikymmenien aikana kuullut.

Matka Annelin työn aloittaneesta aprillipäivästä 1976 minun työni päättävään aprillipäivään 2021 on pitkä. Toivon todellakin saavani olla se autuas, ”joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää”. En tiedä kumpi on autuaampaa, niiden 1335 päivän odottaminen vai saavuttaminen. — Vielä tällä hetkellä tuntuu siltä, että se odottaminen.