Raamatun pääsiäistekstit muistuttavat meitä kristinuskon ytimestä. Jeesuksen Kristuksen kärsimys ja kuolema 2000 vuotta sitten kertovat Jumalan rakkaudesta ja armosta. Ristit muistuttivat symboleina ristiinnaulitsemisesta jo varhaisten kristittyjen kirkoissa. Tyhjinä ne julistavat: Jeesus elää ja on ylösnousut.

Vanhan testamentin Sakarjan kirjan profetiat täyttyivät Jeesuksen noustessa Öljymäkeä ristiään kantaen. Verinen kipujen ja sairauksien mies kulki hiljaa ihmisjoukon ympäröimänä. Itkeville naisille hän sanoi: Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne.

Joukon saavuttua Golgatalle, suomeksi pääkalloa nimeltään merkitsevälle teloituspaikalle, sotilaat naulasivat Jeesuksen käsistä ja jaloista ristinpuuhun. Ihmisten pohjaton julmuus ja Jumalan suuri rakkaus kulkivat rinnakkain; kärsimyksissään Jeesus rukoili roomalaisten sotilaiden ja oman juutalaisen kansansa puolesta, vaikka he olivat vanginneet ja tuominneet hänet. Jeesus ei tuominnut tai tuntenut katkeruutta. Hän katsoi ihmisiä säälien, surren ja rukoillen: ”Isä anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen puhutelleen ristiltä äitiään ja opetuslastaan Johannesta: ”Nainen, tämä on poikasi!” ”Tämä on äitisi!”

Jeesus antoi äidilleen ottopojan, jotta tämä pitäisi Mariasta huolta. Se ei silti estänyt Marian Jeesuksen synnyttyä saamaa ennustusta toteutumasta: Miekka lävisti äidin sydämen hänen katsellessaan poikansa ristiinnaulitsemista ja kuolemaa.

Jeesus ristiinnaulittiin ryövärien keskelle. Toinen rikollisista koki synnintunnon katsellessaan Jeesuksen kärsimyksiä. Hän ymmärsi tämän olevan viaton ja näki omat rikkomuksensa Jumalan edessä. Synninhädässä, kuolemaa peläten ryöväri rukoili armoa: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi!”

Jeesus vastasi armahtaen: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Jeesus koki ristillä helvetin tuskat, kivun ja hylkäämisen. Keskellä kirkasta päivää Jerusalemin taivas pimeni. Isä taivaassa oli vaiti, hiljeni poikansa kärsiessä.

Jeesus huusi kovaan ääneen: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Isä, joka oli siunannut, auttanut ja johdattanut poikaansa, oli nyt vaiti. Suurimman pimeyden ja tuskan hetkellä Jeesus oli aivan yksin. Koko maailman syntitaakka ja velka laskettiin Kristuksen päälle. Hänet tehtiin synniksi ja syypääksi. Meidän pahat tekomme laskettiin Kristuksen hartioille.

Kun ristin taistelu oli käyty, Jeesus sanoi: ”Minun on jano.” Kaikki oli saatettu päätökseen, kirjoitukset täytetty: ”Voimani valuu maahan kuin vesi, luuni irtoavat toisistaan. Sydämeni on kuin pehmeää vahaa, se sulaa rinnassani. Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen.”

Sotilaat nostivat märän sienen Jeesuksen eteen. Ehkä se oli ystävällinen ele julmilta roomalaissotilaista.

Juotuaan Jeesus sanoi: ”Se on täytetty.” ja huusi: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Syntivelka oli maksettu: ”Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö.”

Pitkän perjantain iltana Jeesus otettiin alas ristiltä ja haudattiin. Tyhjä risti jäi seisomaan Golgatalle.

Ruumis kannettiin kallioon louhittuun hautaan, jonka suulle asetettiin raskas kivi. Maaherra Pilatus lähetti sotilaat vartioimaan hautakammiota, sillä juutalaiset ja roomalaiset pelkäsivät Jeesuksen sanojen toteutuvan: ”Kolmantena päivänä minä nousen kuolleista!”

Jos se tapahtuisi, olisi se viimeinen villitys – ensimmäistäkin pahempi.