|

Jumala on hoitanut Raija Köykkää ihmeellisellä tavalla: “Nämä tekstit ovat Herran lahja”

Raija Köykkä muistaa uskoneensa Jumalaan aina ja rukoilleensa Isä meidän -rukousta heti sen opittuaan. ”Olen ollut itseni esirukoilija.” Myös ristiriipus veti puoleensa nuoresta asti. Nykyisinkin se Raijalle on erityisen rakas.

Vuosi sitten Raijan mieleen alkoi nousta ajatuksia, jotka oli kirjoitettava ylös. Se hämmästytti, sillä hän ei ole missään vaiheessa pitänyt itseään kirjoittajana. Sittemmin Raija on ymmärtänyt, miten suuri tehtävä teksteillä on.

”Kun kerroin, mitä oli tapahtunut, mies otti syliin.”

Raija Köykkä oli juuri tullut missiotilaisuudesta. Vielä eilen hän oli ollut Vaasan kauppaoppilaitoksella järjestetyssä tapahtumassa yhdessä puolisonsa kanssa. Ei olisi ilman miestä lähtenytkään.

– Missiotapahtuma alkoi tiistaina 13.10. vuonna 1992. Keskiviikkona tulin uskoon ihan puun takaa. Kotitaustassa ei ole yhtäkään uskovaa. Emme käyneet edes joulu- tai pääsiäiskirkossa. En tiennyt mitään.

Raija tunnistaa silti uskoneensa aina Jumalaan. Vaikka kotona ei iltarukouksia harrastettu, hän alkoi itse rukoilla Isä meidän -rukousta sen opittuaan.

– Olen ollut itseni esirukoilija.

Kauppaoppilaitoksella Raijaa vastaan löi rakkauden ilmapiiri.

– Kuin pilvi olisi tullut muhun. Tiesin, että tämä on se, mitä olen etsinyt.

Missiopuhujana oli Kalevi Lehtinen, joka teki jo tiistaina vaikutuksen sekä Raijaan että hänen puolisoonsa.

– Koko seuraavan päivän mietin, että pakko päästä taas, pakko päästä. Lunta oli polveen asti ja mieheni töissä. Kiukuttelin puhelimessa hänelle, etten saa autoa liikkeelle. Yritin päättää, etten lähde. Istuin sovalla, mutta minulla oli kuin tuli takapuolessa.  

Auto saatiin lopulta lapioitua liikkeelle. Raija lähti matkaan tilaisuuteen, jonka aihe oli kuin hänelle tehty: Tule tielle vapauteen tyhjyydestä. Hänen elämässään oli kaikki hyvin. Oli perhe, työtä, omakotitalo. Ja silti jotakin puuttui.

Vaan ei enää. Vaikka Raija ei uskaltanut lähteä eteen rukoiltavaksi, hän yhtyi uskonrukoukseen omalta paikaltaan.  

Raamattu ja rukous

Raija oli alkanut lukea Raamattu puolisen vuotta ennen uskoontuloaan. Hän muistaa, että kerran eräs ystävä yritti puhua hänelle uskonasioista, mutta silloin ne eivät kiinnostaneet.

– Nytkään Raamattu ei oikein puhutellut, enkä ymmärtänyt sitä. Mutta jotenkin se veti. Kerran makasin silmät kiinni. Tuli aivan käsittämätön olo, kuin olisi leijunut. Täysi rauha ja hiljaisuus.  

Jälkikäteen Raija ymmärtää, että Pyhän Henki kosketti. Hänen etsikkoaikansa oli käynnistynyt.

Uskoon tultuaan Raija meni Kansanlähetyksen missioraamattupiiriin.

– Se oli huippu, herra johdatti siinäkin. Tulin ihan vihreenä. Piiri rakensi pohjaa uskonelämälle. Siellä oli ihania ihmisiä, joilta sai kysellä.

Raija muistaa lukeneensa Raamatun ensimmäisen kerran läpi nopeasti.

– Totta kai se kiinnosti. Aloitin ekalta sivulta. Sana rupesi aukeamaan.

Raija lukee yhä Raamattua kronologisesti alusta loppuun.

– Pysyn ruodussa.

Erityisen rakkaisiin raamatunkohtiin lukeutuu muun muassa Johannes 14:27: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani — sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”

– Koin tämän niin konkreettisesti tullessani uskoon. Myös Joosuan kirjan kehotukset olla luja ja rohkea, koska Jumala on kanssasi, koskettavat. Sitten on tietysti psalmi 139, jossa kerrotaan, miten meidät on kudottu äitimme kohdussa ylen ihmeellisesti.

”Saamaani runoa lukiessa olen ymmärtänyt, että tässähän se juttu on. Se on tervehdyttänyt.”

Myös Sefanjan kirjan jae 3:17 on Raijalle erityisen läheinen: ”Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.”

Raija harmittelee, että Raamattua luetaan nykyisin vähemmän kuin koskaan.

– Pitää lukea varastoon, kun on hyvät ajat. Kun on ahdistusta ja paha hetki, ei jaksa keskittyä. Jos on lukenut varastoon, Pyhä Henki alkaa nostaa jakeita mieleen. Itse olen saanut tämän monesti kokea.

Raamatun lukemisen lisäksi rukous on ollut Raijalle tärkeää uskonelämän alusta asti.

– Ensimmäinen hengellinen kirja, jonka luin, oli Rukous on rakkautta. Ymmärsin, ettei Jumalalta tarvitse aina pyydellä, voin vain kuunnella. Päätin, että no, kuunnellaan nyt, mitä Herra sanoo.

Vastaukseksi Raija sai ihmeellisen hyvänolon kokemuksen.

– Olin kuin pilvessä, jonka sisällä on valtava voima. Tunsin itseni tulitikkuaskin kokoiseksi. Olin Jumalan sylissä. Siitä varmaan tuli se rakkaus rukoukseen.

Kasteelle

Raamattupiirin myötä Raija alkoi käydä Kansanlähetyksen sunnuntaitilaisuuksissa. Niissä kävi myös Leila Leinonen, joka asui Raijan tavoin Vaasan Gerbyn kaupunginosassa. Raija alkoi kyytiä autotonta Leilaa.

– Monta vuotta kuljetin. Kun lähdin töihin Kauhavalle ja myöhemmin Joensuuhun, Leila meni takaisin baptisteihin, jonne oli kuulunut aiemmin.

Leila oli puhunut Raijalle kasteesta. Asia ei kuitenkaan mietityttänyt ennen kuin viimeisinä vuosina Joensuussa.

– Herra alkoi puhua siitä. Aihe tuli esiin joka puolelta. Rukoilin, että jos tahdot, ohjaa seurakuntaan, jossa kastetaan, mutta älä ohjaa baptisteihin. En kokenut itseäni puhujaksi, ja Leilan puheista olin ymmärtänyt, että baptisteilla kaikki pitävät puheenvuoroja. Ei siihen tietenkään pakoteta, mutta ajatuskin pelotti.

”Tunsin itseni tulitikkuaskin kokoiseksi. Olin Jumalan sylissä.”

Vuonna 2018 Leila järjesti syntymäpäiväjuhlat Vaasan baptistikirkossa. Raijan lapsenlapsi Emmi halusi ehdottomasti synttäreille. Juhlissa oli yhtenä ohjelmanumerona pyhäkoululaisten esittämä laulu.

– Emmi katsoi heitä lumoutuneena, kuin imi kaiken. Kysyin, voinko alkaa tuoda Emmiä ja tämän siskoa pyhäkouluun.

Vaasan baptistiseurakunnassa sunnuntaitilaisuus alkaa pyhäkoululla, johon kaikki osallistuvat. Siitä jatketaan saumattomasti jumalanpalvelukseen.

– Vuoden kävin, kun tultiin kysymään kasteasiaa. Vuoden 2019 elokuussa kävin kasteella. Vaikka asia ei ollut vaivannut, jonkinlainen rauha tuli. Olen todella iloinen, että Herra johdatti näin.

Herran lahja

Vuosi sitten Raija alkoi saada mieleensä tekstejä kirjoitettavakseen. Se oli yllättävää, sillä hän ei koe milloinkaan olleensa kirjoittajatyyppiä.

– Oli lauantai, lapsenlapset olivat meillä. Tein ruokaa. En muista, lähtikö se jostain sanasta, mutta tuli tunne, että nyt pitää ruveta kirjoittamaan.

Elettiin pääsiäistä edeltävää viikkoa. Teksti, jonka Raija kirjoitti, käsitteli sitä, voimmeko koskaan ymmärtää Jumalan pyhyyttä, kaikkivaltiutta ja armoa.

– Jeesus on jo täyttänyt kaiken. Jos teemme jonkun työn, ja se on mielestämme onnistunut, eikö loukkaa, kun joku tulee ja rupeaa sitä korjaamaan. Kuinka kuvittelemme, että voisimme pieninä ihmisinä lisätä omalla suorituksellamme jotakin pyhän Jumalan täytettyyn työhön?

Raija uskaltautui laittamaan tekstinsä seurakunnan WhatsApp-ryhmään, vaikka hetki piti miettiä ennen lähetysnuolen painamista.

– Meni kaksi, kolme minuuttia, kun eräs seurakuntalainen vastasi. Meillä oli seuraavana päivänä radiojumalanpalveluksen nauhoitus. Hän kysyi, saako lainata tekstistä yhtä kohtaa puheessaan.

Koko pääsiäisviikon ajan Raija sai ristin ja pääsiäisen sanomaan liittyviä tekstejä milloin mistäkin aiheesta. Hän luki Raamattua, ja yhtäkkiä ajatus lähti liikkeelle. Prisman parkkihallissa mieleen nousi Jeesuksen pettänyt Pietari, joka lähti Herransa kuoltua kalaan.

– Mietin, miten itsekin olen lähtenyt Herraa pakoon määrätyissä tilanteissa. Tällaisia on tullut muutamia.

Puolisen vuotta sitten tekstit alkoivat yhtäkkiä muuttua runomuotoisiksi.

– Nekin tulee yleensä melkein yhtenä putkena. En käsitä, mikä tämä juttu on. En osaa muutoin kirjoittaa oikein ollenkaan. Nämä ovat Herran lahja.

Raija Köykkä vasemmalla siskojensa vieressä näyttävät helmet kaulassa ja hänelle kuvissa harvinainen hymy huulilla. Koruja ja kauniita huiveja Raija suosii edelleen.

Prosessissa

Raija uskoo, että tekstit ovat osa tiettyä prosessia hänen elämässään. Hän syntyi keskosena, ja on kokenut lapsuudesta asti ulkopuolisutta. Aikuisena hän on käynyt läpi kaksi työuupumusta kymmenen vuoden välein.

– Elämäni on ollut, mitä on ollut, arkuutta ja pelkoa. Uskon, että Herra antoi nämä tekstit, jotta saan alkaa purkaa kipeitä asioita. Kun on ollut oikein paha olla joistain asioista, olen kirjoittanut puhelimeen, miltä tuntuu. Olen saanut näin kipeän asian pois pala palalta.

Suuri oivallus on ollut se, etteivät ajoittain vakavakin alakulo ja väsymys ole olleet Raijan omaa syytään.

– Se on vapauttavaa. Herra on näyttänyt pala palalta, mistä mikäkin voi juontua. Saamaani runoa lukiessa olen ymmärtänyt, että tässähän se juttu on. Se on tervehdyttänyt.

Raijaa on hoitanut myös seurakunnan pieni rukouspiiri, joka perustettiin puolisentoista vuotta sitten. Piirissä rukoillaan sekä seurakunnan ajankohtaisten asioiden että muidenkin esiin nousevien aiheiden puolesta. Jokainen tuo tarpeen mukaan rukoukseen myös omia asioitaan.

– Prosessini on mennyt piirin myötä harppauksilla eteenpäin. Hoidamme toinen toistamme, mikä ei toki ole kivutonta, mutta olemme oppineet luottamaan.

Välillä Raijaan on iskenyt pakoreaktio jostakin ryhmässä lausutusta sanasta tai lauseesta, joka on osunut johonkin kipeään, vaikkei kukaan ole pahaa tarkoittanut.

– On pitänyt lähteä pois tilanteesta ovet paukkuen. Pienestäkin asiasta voi tulla hullu reaktio. Se juontaa siihen, ettei ole oikein osannut rakastaa itseään tai oppinut ottamaan vastaan rakkautta. Häntä koipien välissä olen palannut myöhemmin ja pyytänyt anteeksi.

Pakoreaktion taustalla on halu päästä turvaan.

– Olen ollut paljon yksin lapsesta saakka. Mieskin on yrittäjänä, ja olen viettänyt aikuisenakin paljon aikaa itsekseni. Sen on tuttu ja turvallinen olotila, johon pakenen.

Äkkilähtöjä seuranneena yönä tai päivänä Raija on usein saanut runon.

– Aivan kuin pitäisi ensin törttöillä.

Vaikka eheytymisen prosessi on merkinnyt monia yksinäisiä itkuja, Raija ei antaisi päivääkään pois.

– Välillä olen miettinyt, miksi tämän alkamiseen on pitänyt mennä näin kauan, mutta olen hyväksynyt Herran aikataulun. Nyt olen ollut valmis, enkä olisi kestänyt rikkinäisenä ihmisenä kerralla kaikkea. On pitänyt mennä askeleittain ja murtumisen kautta. Se on ollut mun polku.

Edistymistä on tapahtunut. Ovien paukuttelu on nimittäin jäänyt vähemmälle.

– Joskus olen jo pystynyt pidättelemään.

Johdatusta

Seurakunnan WhatsApp-ryhmään laittamistaan teksteistä Raija on saanut kannustavaa palautetta. Hän on jakanut tekstejä myös uskosta osattomille ystävilleen, miehelleen, vanhemmilleen ja tyttärelleen. Ne ovat hyvä tapa ilmaista, että uskonelämä on muutakin kuin kirkon penkissä istumista.

– Haluan kertoa, miksi olen uskossa, kuka minua johtaa, ja mikä on Jeesuksen merkitys. Olen saanut viedä evankeliumia tällä tavoin. Monet ovat tykänneet, kun teksteissä on omaa käytännöllistä kokemusta, jota en ole kaunistellut. En puhu korkealta tai halua syyllistää ja painaa ketään.

Raijan perhe – vanhemmat ja sisaret – suhtautuivat aluksi varauksella tämän uskoontuloon. Kommentit olivat sen mukaisia. Raijalle sanottiin, että hänhän on aina ollut niin heikko ja tarvitsee siksi Jeesusta. Raijalta myös kysyttiin, joko ”se” on ”mennyt ohi”, kun uskoontulosta oli kulunut kaksi viikkoa. Lisäksi häntä ohjeistettiin olemaan lukematta Raamattua, jottei se sekoittaisi päätä.

– Myöhemmin ovat sanoneet, että olen muuttunut näkyvästi myönteiseen suuntaan. Siskoni, jota harvoin tapaan, sanoi viime syksynä, että kyllä se usko susta näkyy, sähän aivan loistat.

Raijan läheisiä ei toistaiseksi ole tullut uskoon.

– Olen ihmetellyt, onko uskossani vikaa. Rukoilen aina, että Herran tahto tapahtuisi, koska jälkeenpäin olen nähnyt, että hänen valintansa ovat olleet oikeita. Siihen luotan, ja pyydän, että läheistenikin osalta asiat tapahtuisivat ajallaan. Herran läsnäolossa mennään eteenpäin, kuten on menty kohta kolmekymmentä vuotta.  

”Raamattua pitää lukea varastoon, kun on hyvät ajat. Kun on paha hetki, ei jaksa keskittyä.”

Kun Raija katsoo kuluneita vuosikymmeniä taaksepäin, Jumalan johdatus on helppo nähdä. Se on kuljettanut tilanteisiin, joita hän ei arkuuttaan olisi ikinä itse valinnut.

– Kiitän aina vain, melkein joka päivä. Suuria Herra on tehnyt.

Raija näkee Jumalan johdattaneen häntä jo ennen uskoontuloa.

– Kerran Jumala näytti minulle kuvan, jossa olin hyvin laiha lapsi, laihempi kuin olin oikeasti ollut. Ymmärsin, että olin rakkauden puutteessa nälkiintynyt.

Raijan syntyessä keskosvauvoja ei viety äidin syliin. Kolme ensimmäistä elinkuukauttaan menivät eristyksissä äidistä, mikä on vaikuttanut osaltaan syvään kokemukseen läheisyyden ja rakkauden puutteesta. Rakkaudennälkäistä Raijaa on kuitenkin varjellut nuorena solmittu avioliitto.

– Olisin muutoin ehkä hakenut rakkautta vääristä lähteistä. Herra on suojellut. Hänen kätensä johtaa meitä, vaikkemme edes tunne häntä vielä. Olen ajatellut niinkin, että jos elämä olisi ollut vain hyvää, en olisi mitään oppinut. En olisi tarvinnut Herraa tai etsinyt hänen läheisyyttään.

Jumalan valtakunnan ja läheisyyden etsiminen on Raijalle sitä, että hän lukee Raamatun sanaa, menee rukoukseen ja kuuntelee.

– Saan olla hiljaa. Hannakin rukoili niin, ettei tullut sanaa suusta. Herra tietää. Hänen läsnäolossaan saan olla juuri sellainen kuin olen. Se on äärimmäisen vapauttavaa. Miksi teeskentelisin jotain muuta, Herra tuntee minut jo. Hän tietää minkälaista tekoa olen.

Lue tästä Raija Köykän runot Kesken syntynyt sekä Etsin ja löysin.