Elijah Brown on vaikuttunut ukrainalaisbaptistien kyvystä palvella yhteisöjään myös äärimmäisen haastavissa olosuhteissa.
Jännitteiden kärjistymisestä Ukrainan ja Venäjän välisellä rajalla on uutisoitu viime viikkoina. Tilanteen taustalla on vuosien poliittinen epävakaus. Baptistien maailmanliiton (BWA) pääsihteeri Elijah Brown matkusti viime viikolla Ukrainaan rohkaistakseen paikallisia baptisteja. Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa kuvatulla videotervehdyksellään Brown tunnustaa tilanteen vaikeuden:
– Yli 130 000 sotilasta on keskitetty kolmeen paikkaan Ukrainan rajoilla. Näiden päivien aikana, jotka olen ollut täällä, on esiintynyt jatkuvia kyberhyökkäyksiä.
Kyberhyökkäys tarkoittaa virtuaalista hyökkäystä, jonka tavoitteena on häiritä, lamauttaa, tuhota tai kontrolloida tietojenkäsittelyä.
Ukrainan baptistijohtajat kokoontuivat Brownin vierailun aikana yhteen rukoilemaan ja suunnittelemaan varautumista mahdolliseen sotatilaan. Tarkoituksena on, että ukrainalaisseurakunnat toimivat pakolaiskeskuksina, mikäli uhkakuvat toteutuvat ja maassa syntyy suuri pakolaisaalto.
– He (johtajat) ovat rohkaisseet kaikkia baptisteja varastoimaan ruokaa, polttoainetta ja muista elintärkeitä huoltotarpeita, jotta kaoottisen ja sekasortoisen tilanteen syntyessä baptistiseurakunnat voivat loistaa majakkoina ympäristössään, Brown toteaa videotervehdyksessään.
Haastavampaa kuin neuvostoaikana
Nykyisen jännitteisen tilanteen juuret ovat osaltaan vuodessa 2014, jolloin Ukrainassa levisi laajalti demokratiaa ja yhteiskunnallista vapautta ajanut liike. Liikkeen menestys johti lopulta siihen, että Venäjä miehitti useita alueita Itä-Ukrainassa, jonka alueilla asuu merkittävä venäläisvähemmistö.
Yhdellä miehitetyistä alueista baptistikirkot on julistettu virallisesti terroristiorganisaatioksi, kuten koko Ukrainan baptistiyhdyskunta. Yli 40 baptistiseurakuntaa pakotettiin tämän seurauksena joko sulkemaan ovensa tai painumaan maan alle. Myös baptistien laulukirja sekä Johanneksen evankeliumi on määritelty laittomaksi ääriliikkeen toimintaan liittyväksi materiaaliksi.
– Yksi kyseisen alueen seurakunnan pastoreista kertoi, että vaino, jota he kohtaavat nykyisin, on pahempaa kuin mikään, mitä he kohtasivat kommunistihallinnon aikana, Brown toteaa.
Hän antaa tunnustusta siitä, että haasteidenkin keskellä baptistit ovat palvelleet yhteisöään. He ovat investoineet yli kaksi miljoonaa dollaria hätäapuun ja kehitystyöhön. Viimeisen viiden vuoden aikana baptistit ovat lisäksi perustaneet 25 uutta seurakuntaa.
Vaikka nykyinen jännitteinen tilanne on tosiasia, Ukrainan baptistien esimerkki luo toivoa rauhasta. He ovat olleet evankeliumin todistajia hyvin kokonaisvaltaisella tavalla hyvin vaikeassa tilanteessa.
Tervehdyksensä lopuksi Brown vetoaa suoraan katsojaan:
– Voisitko rukoilla Ukrainan baptistien puolesta? Voisitko rukoilla, että rauha virtaisi tämän maan ja alueen läpi.
Englanninkielinen videotervehdys on katsottavissa joko suoraan ohessa tai tämän linkin kautta.