Harvalta jäi huomaamatta, että miesten jalkapallon EM-kisat pelattiin Saksassa kesä-heinäkuussa. Monen suomalaisen suruksi Suomen joukkuetta ei kisoissa nähty. Arvokisoihin osallistuminen on jalkapalloilijalle aina suuri haave, ja vielä hienompaa on päästä pelaavaan kokoonpanoon. Kisoissa yksikään jalkapalloilija ei halua istua vaihtopenkillä, saati seurata peliä katsomosta. Kaikilla lajista kiinnostuneilla ei ole edellytyksiä olla jalkapalloilija, eikä niistäkään, joilla edellytykset on, tule kaikista jalkapalloilijoita. Mutta ne, jotka kyseiseen ammattiin ovat päätyneet, tekevät kaikkensa päästäkseen kisoihin ja kentälle.

Jeesuksen seuraajien osalta tilanne on toinen. Jokaisen heistä on Jumala luonut omaksi kuvakseen ja kutsunut kasvamaan Jeesuksen kaltaisuuteen. Jokainen on lähetetty maailmaan toimimaan Jeesuksen edustajana missä ikinä onkaan. “Kaikki pelaa” on Kristuksen ruumiin eetos. Kyseessä ei ole harvojen uskovien harrastus, vaan raamatullinen totuus Jeesuksen seuraajien identiteetistä. Ei ole rajoja sille, mitä Jumala voi Pyhän Henkensä välityksellä tehdä sellaisten ihmisten kautta, jotka ovat päivittäin valmiita kuolemaan itselleen ja seuraamaan Herraansa kaikkeen siihen, mihin hän haluaa heitä viedä.

Jotta pelaaminen onnistuu, tarvitaan ympäristöjä ja tilanteita, joissa voi opetella pelaamista ja pelitaitoja. Tarvitaan niin yksilökohtaista kuin ryhmävalmennustakin. Tarvitaan mallisuorituksia ja toistoja. Tarvitaan rohkaisevaa ympäristöä ja henkilökohtaista palautetta. Tarvitaan teoriaa ja tarvitaan käytännön harjoittelua. Uusi testamentti antaa ymmärtää, että tällaisten puitteiden luominen ja niiden kautta varustaminen on seurakunnan tehtävä.

Länsimaisessa kristillisyydessä on monin paikoin kadotettu opetuslasten tekemisen ja varustamisen taito. Olemme ajatelleet, että voimme ottaa Jeesukselta hänen opetustensa teoreettisen sisällön, mutta meidän ei tarvitse kiinnittää huomiota siihen, miten hän opetuslapseutti seuraajiaan. Jeesus vietti lähimpien seuraajiensa seurassa jopa 15 000 tuntia, ja me kuvittelemme opetuslapseuttavamme ihmisiä siten, että he kuuntelevat tunnin saarnan kerran viikossa. Koska raamatullinen tapa tehdä opetuslapsia on unohtunut, pidämme toimintaamme normaalina – ja helposti ahdistumme, jos joku alkaa kutsua mukaan peliin myös meitä, jotka olemme etupäässä tottuneet katselemaan muiden peliä.

Miten sitten saada ihmisiä siirtymään katsomoista kentälle? On ainakin neljä asiaa, jotka auttavat tässä. Ensinnäkin kaikessa muutoksessa on hyvä omaksua oppijan asenne. Uusien asioiden tekeminen (tai vanhojen tekeminen uudella tavalla) vie epämukavuusalueelle, ja siksi haluaisimme mieluummin aina pitäytyä siinä, mihin olemme tottuneet.

Toiseksi, oppimiselle ja opettelulle tarvitaan luottamuksellinen ilmapiiri, ja sen rakentaminen vie aikaa. Jos Jeesus tarvitsi aikaa opetuslastensa kanssa, myös me tarvitsemme laatuaikaa sekä niiden kanssa, joiden esimerkkiä haluamme seurata, että niiden kanssa, joille haluamme itse olla näyttämässä esimerkkiä.

Kolmantena tulee se, että lähdetään liikkeelle. Aivan kuten pieni lapsi opettelee seisomaan ja kävelemään, niin mekin joudumme etenemään vaihe ja askel kerrallaan. Alussa tulee väkisinkin pyllähdyksiä ja kompastumisia, mutta ajan ja harjoittelun myötä taitomme ja rohkeutemme kasvavat. Pyhä Henki on kykenevä kuljettamaan ja ohjaamaan meitä, kunhan vain olemme halukkaita olemaan kuuliaisia ja menemään eteenpäin.

Neljäs tekijä, joka auttaa meitä kasvamaan pelaajina, on tilivelvollisuus ja rakentavan palautteen saaminen luottamuksellisen suhteen puitteissa. Kuulemme kenties viikko toisensa perään hyviä puheita siitä, miten meidän tulisi Jeesuksen seuraajina elää ja toimia. Meillä on kuitenkin harvemmin elämässämme niitä ihmisiä, jotka katsoisivat peräämme ja kysyisivät meiltä rakkaudella, miten olemme eläneet todeksi seurakunnassa saamaamme opetusta. Koulutus ilman kuuliaisuutta on vaarallinen yhdistelmä (Matt. 7:24-27).

Katsomosta on vaikea lähteä kentälle osin siksi, että niiden välissä on aita ja järjestysmiehiä. Aita on oma lihamme, joka ei halua meidän kasvavan kohti suurempaa Jeesuksen kaltaisuutta toiminnassamme. Siksi jokainen askel oikeaan suuntaan voi tehdä tiukkaa, ja siksi Jeesuskin puhuu itselleen kuolemisesta ja ristin kantamisesta. Järjestysmiehet puolestaan ovat vihollisen voimia, jotka yrittävät viimeiseen asti estää aidan yli kirmanneita katsojia pääsemästä kentälle asti. (Ja käypä ajoittain niinkin, että joku jo kentällä olevista pelaajista on huolissaan omasta asemastaan joukkueessa ja siksi pyrkii taklaamaan muita peliin mukaan pyrkiviä.)

Jeesuksen joukkueessa kaikille on pelipaikka ja jokaisen pelaajan panoksella on merkitystä. Älä jää katsomoon!