|

Kesän tapahtumat kutsuvat

Tänä kesänä järjestetään monia kristillisiä tapahtumia, jotka jäivät viime vuonna väliin jo toistamiseen.

Baptistikirkon kesäjuhlat järjestetään kesäkuussa 2022 kolmivuotiseksi venyneen tauon jälkeen perinteisenä ajankohtana viikkoa ennen juhannusta 18.–19. kesäkuuta. Juhlien järestelyistä vastaavat yhteistyössä Vihtavuoren baptistiseurakunta sekä baptistikirkko.
Laukaaseen odotetaan saapuvaksi kaikenikäisiä juhlijoilta eri puolilta Suomea. Juhlien ”Se riittää” -teema viestii armoa ja hyväksyntää, jota saamme nauttia sekä Jumalan lapsina että toivon mukaan myös suhteessa toisiimme.
Myös viime vuonna järjestämättä jääneet baptistikirkon miestenpäivät on tänä kesänä tarkoitus järjestää jälleen koko viikonlopun mittaisena tapahtumana. Miestenpäivienkin ajankohta on perinteinen, elokuun viimeinen viikonloppu 26.–28.8. Tapahtuma järjestetään Kurun Lähdekorvessa
Naisten ja heidän mukanaan saapuvien lasten leiri pidetään tuttuun tapaan Jyväskylän alueella Kesärannassa niin sanotulla naistenviikolla eli 21.–24. Heinäkuuta. Leirin teemaksi valittiin kevään suunnittelukokouksessa ”Minä riitän”. Leiriteema jatkaa kesäjuhlateeman armollista viestiä.


Nuortenleiri elokuussa


Ennen koulujen alkua elokuun 3.–8. päivä Kesärannassa järjestettävästä nuortenleiristä vastaavat Juho ja Eveliina Huhtala. Leirille ovat tervetulleita myös varhaisnuoret.
Jatkossa täysi-ikäisistä nuorista on tarkoitus muodostaa tiimi, joka kantaa nykyistä suurempaa vastuuta nuoremmille nuorille järjestettävillä leireillä. Täysi-ikäisille nuorille järjestetään lisäksi omia leiritapahtumiaan, joissa käsitellään opetuksellisesti heitä erityisesti koskettavia teemoja.
Juho Huhtala toimii nuortenyössä toistaiseksi vapaaehtoisena. Hän on kertonut harkitsevansa syksyllä mahdollisuutta ottaa hoidettavakseen osa-aikaisesti palkatun baptistikirkon nuorisosihteerin tehtävät.