Vaikea ja suorastaan pelottava aihe koska lukijoiden joukossa saattaa olla joitain jotka parastaikaa ovat keskellä omaa kärsimystään. Ajattelen tähän viereeni jonkun tuntemistani tällä hetkellä kärsivistä ystävistä joka lukee sanoja sitä mukaan kuin niitä kirjoitan. Siksi haluaisin osata punnita sanat tarkkaan etten syyllistyisi samaan mihin Jobin kolme ystävää. (Job 42:7-8).
Missä näiden ystävien sanat sitten eivät olleet oikeita? Hehän kehuivat Jumalansuuruutta ja oikeudenmukaisuutta. Itse olisin varmaankin puhunut samoin. Job oli puhunut Jumalasta oikein vaikka aiemmin sai moitteet taitamattomasta puheesta? (Job 42:7, 38:2) Jobia lukiessa joudun suuren hämmennyksen valtaan. Ehkä Jumalan tarkoitus onkin Raamatun kautta saattaa omassa ehdottoman tietämisen kuplassaan kelluvat ihmiset hämmennyksen valtaan. Eihän se mikään riemullinen hetki ole jos on ajatellut ja puhunut asiantuntijana asioista joista todellisuudessa ei ole tiennyt mitään. (Job 42:1-6).
Kärsimys kristitynkin elämään tulee usein miten yllättäen ja lupaa kysymättä. Asiasta ei neuvotella eikä äänestetä. Jos tältä epäkohteliaalta vieraalta sitten kysyy, että kauanko aiot vieraisilla olla niin vastaus voi tuoda runsaasti pahaa mieltä ja paljon äänekkäitä kysymyksiä. “En ole vieraisilla vaan tänne muutan pysyvästi.” Tämän vastauksen sai Daavid. (2.Sam 12:10) Daavid sai sen erikoisen armon, että Jumala ilmoitti kärsimyksen jatkuvan läpielämän. Useimmat muut elävät toivoen, että tämä kerran päättyy jo elettävän elämän aikana. Ongelma on vaan siinä kun päättymispäivästä ei ole mitään tietoa eikä sitä voi kalenteriinsa merkitä. Meillä länsimaisen hyvinvoinnin keskellä eläneillä on erityisen suuri vaara keskittää kaikki energia hyvinvoinnin ja mielihyvän maksimoimiseen ja kaiken sen pois häätämiseen mikä sitä vähänkin uhkaa. Siinäpä sitä urakkaa piisaa.
Kristikunnan historiassa ovat tämän kärsimys kysymyksen äärellä askarrelleet päätyneet käsittämättömän erilaisiin johtopäätöksiin. Toisessa päässä ovat ne jotka näkevät tehtäväkseen etsiä itselleen kärsimyksiä, ikään kuin se ei riitäkään mitä annetaan. Toisessa päässä ovat ne joita edusti nuori nainen muutama vuosi sitten. Oli suunnitteilla lomamatka ja kehossa alkavan flunssan oireita. Hetken aikaa oli huoli mutta sitten “muistin, että eihän minun tarvitse suostua ottamaan sitä vastaan.” Hän lienee saanut tällaista opetusta. Aina ei ihmisen topakka kieltäytyminen auta ja voi sitä pettymyksen määrää ja katkeruuden uhkaa joka silloin on läsnä.
Tapio Nousiainen on kirjoittanut käsittämättömän rehellisen tilityksenomasta elämästään tähän aiheeseen liittyen. “Kristuksen kanssa kärsimyskoulussa., suosittelen. Jäljellä on otsikon jälkimmäinen osa.”Ylönousemus.” Mehän tiedämme mitä Raamattu kertoo kuolleiden ylösnousemuksesta ja tulevan elämän kirkkaudesta. Tämä toivo on läsnä monissa vanhoissa negrospirituaaleissa jolloin orjat tiesivät, että helpotusta tässä elämässä ei ole odotettavissa. Onko meillä omien kärsimyskoulujen keskellä lupa pyytää ja toivoa sitä taivasten valtakuntaa josta Jeesus mainitsee (Luuk. 17:21).
Haluan ymmärtää niin, että Jobin tapaus on opiksi meille ja tienviitta kohti “ylösnousemusta.” Job sanoi siellä tuhkakasassa istuessaan kuunneltuaan Jumalan puhetta, että “korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. “Jumala ei suostunut puhumaan ennen kuin Job oli saanut purkaa kaiken ulos ilman sensuuria. Aikaisemmin hän ei ehkä olisi kestänyt kuulla. Olisiko aikaisemmin pystynyt rukoilemaan ystäviensä puolesta ja osoittamaan näin anteeksiantoa ilman anteeksipyyntöä. (Job 42:10) Tässä oli Jobin ylösnousemus ja taivasten valtakunta. Edelleen jään hämmentyneenä ihmettelemään ja etsimään vastauksia.
