Uuden reissun lähdössä oli monenlaista valmisteltavaa. Pajaa piti päivittää. Piti hankkia materiaalia vietäväksi Makenin ammattikoululle kotimekkoja ja kasseja varten. Piti pakata vauvanvaatteet Nonkoban klinikkareissulle. Polttoaine on sen verran kallista, että asioita pitää yhdistellä järkevästi.
Vauvanvaatteiden parissa minulla on aina hauskaa. Kokosin naisten neulomien nuttujen ja vaippavillahousujen ympärille 30 nuttusettiä (nuttu, vauvanvaate ja pipo tai sukat) ja 30 housusettiä (housut, vaippa, vauvanvaate ja pipo tai sukat) Nonkoban klinikalle vietäväksi. Kassirien klinikkaa varten jäi vielä suurin osa vaatteista. Itse neulotut pipot jätin kokonaan Kassirieen.
Aamulla rouva Fornah pyysi minulta vielä kolme settiä tammikuun ensimmäiseen kokoukseen, koska heillä on uusi tapa seurakunnassa antaa lahja kussakin kuussa syntyneille vauvoille. Lahjakoreissa näytti olevan jo pyyhe ja vaippoja ja sen sellaista.
Afrikkalaiset ovat tarkkoja värien yhteen sopimisen suhteen. Olin tyytyväinen aikaansaannoksiini. Oliko värien sointuminen sitten johdatusta (Korien värimaailma natsasi tietämättäni loistavasti) vai oliko kauniiden settien teossa hyötyä siitä, että sain tällä kertaa mukaani erityisen paljon valinnanvaraa. Käytetyt vauvanvaatteet näyttävät pakkauksen sisällä aivan riittävän hienoilta!
Lähtömme viivästyi maanantaiaamuna 8.1 meistä johtumattomista syistä. En ymmärrä, miksi oikea auto oli aamulla pitänyt ajaa toimistolle. Suuri tavaramäärä piti ensin lastata toiseen autoon ja lähteä autoa vaihtamaan, kunhan ensin tähän jäljellä olevaan autoon oli kanisterilla haettu tankkausta ja sen jälkeen vielä toisella reissulla vaihdettu se polttoaine oikeaan.
Nonkoban tie oli oikeastaan vain semihuono, koska huonompaakin on jo nähty Masiban tiellä. Saimme kuitenkin osaksemme “afrikkalaista hierontaa”, kunnes klinikka ilmestyi näkyviin. Allanin mukaan sen piti olla aina seuraavassa kylässä ja olen sinne minäkin lahjamme vienyt jo useamman kerran. 9 miles on suhteellinen käsitys tien kunnosta riippuen. Paluumatka tuntuu aina lyhyemmältä.
Kuvassa klinikan edessä oikealla kylän baptistikirkon pastori ja vasemmalla koulun nykyinen vastuuopettaja. Nonkoban kylässä on 606 asukasta, mutta klinikalle tullaan myös 16 ympäröivästä kylästä. Kun saavuimme paikalle maanantaina iltapäivällä, sekä sunnuntaina että lauantaina klinikalla oli synnytetty ja sunnuntaina olivat syntyneet kaksoset. Tapasimme kaksi hoitajaa (alakuvassa oikeassa reunassa sekä Allanin ja Jinnahin välissä vasemmalla) ja he halusivat antaa näille vastasyntyneille vauvoille lahjamme vielä jälkeen päin. Mitään ei tietenkään ollut jäljellä kahden vuoden takaisista lahjoista. Tällaisten lahjojen vieminen on itselleni oikein mieluinen tehtävä ja heille se on kovin hyödyllistä ja iloa tuottavaa, joten puikot vain heilumaan! Pastori Allan vei klinikalle myös lääkkeitä. Itse olin sujauttanut lahjakassiin vielä joitakin peittoja ja pehmoleluja.
Koulutyö oli tältä päivältä ohi, mutta olimme varustautuneet riisisäkein kylän kuudelle opettajalle. Tänä vuonna emme ehdi pitää pajaa lainkaan Lunsarin alueella, johon tämäkin kylä kuuluu. Nämä opettajat ovat kaukana kaikesta. Koululla ei ole tällä kertaa yhtään pätevää ja palkattua opettajaa, vaan kaikki työskentelevät vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Kylän raitilla minua tuli vastaan kolme opettajaa, jotka ovat olleet edellisten vuosien pajoissa ja he kaikki pysähtyivät halaamaan minua. Sehän piristi! Riisisäkit jäivät klinikalle uuden vastuuopettajan jaettavaksi.
Edellinen rehtori (kuvassa vasemmalla lasten keskellä) oli menehtynyt hiljattain sydänsairauteen. Yksi vierailumme tarkoitus oli, että viemme riisisäkin ja suruvalittelut hänen perheeseensä, jossa lähiperheeseen kuului vaimon lisäksi teini-ikäisiä lapsia.
Koko kylä päällikköä myöten kokoontui terassille kuuntelemaan asiaamme. Pastori Allan hoiti käynnin hienosti yhdessä kylän pastorin kanssa. Oli vaikuttavaa, miten baptistikirkko huolehtii kouluistaan ja opettajistaan ja työstään. Puheet käännettiin kriosta heimokielelle. Rukouksella aloitimme ja päätimme yhteisen hetkemme. Riisi ja rahalahja tuli tässäkin perheessä suureen tarpeeseen. Jos sosiaaliturvaa ei olekaan sairauden ja kuoleman kohdatessa, tämän kylän väki osoitti yhteisellä kokoontumisellaan, miten Afrikassa aina on sosiaalista turvaa ja hädässä olevaa autetaan. Kuvassa leski pastorin ja opettajan välissä, oikealla perheen nuoria.
Tätä kylänraittia kulkiessani olin todellisessa Afrikassa, hiekassa ja kuumuudessa. Kohtasin sen elämän, joka tapahtuu ulkona ja pihoissa ja sen rauhallisen tunnelman. Täällä olen harvinainen ja ”obutu” (valkoihoinen), mutta aina ystävällisesti vastaanotettu.
Palasimme ilmastoituun autoomme ja pian asfalttiteille. Illemmalla olimme jo hotellilla ja pääsimme uimaan ja valmistautumaan toiseen pajaviikkoomme Makenissa ja Konossa. Nonkoban kyläkokemuksesta ja ihmisten kohtaamisesta siellä meille jäi päällimmäiseksi lämmin ja toivorikas tunnelma. Elämä jatkuu.
