Tämän vuoden Miesten päivien teemana oli pyhitys. ”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.” Hebr. 12:14. Päivien alustajat kiteyttivät opetuksensa pyhityksestä seuraavasti.
Pyhitys ja Pyhä Henki (Toivo Koskinen)
Oikea käsitys pyhityksestä edellyttää oikeaa käsitystä pelastuksesta yksin uskosta, ilman lain tekoja. Kristus on meidän pelastuksemme, joten myöskään pyhitys ei ole irrallaan persoonasta, Kristuksesta. Kristus on meidän pyhityksemme.
Olemme siis pyhityksen suhteen riippuvaisia siitä työstä mitä Pyhä Henki meissä tekee. Henki tekee meissä työtä, jotta olisimme Kristuksen kaltaisia. Pyhä Henki saa meissä pyhityksen kautta aikaan sen, että kasvamme hyvissä töissä, Kristuksen tuntemisessa ja armossa.
Pyhitykseen liittyy tiettyjä paradokseja: synnin tuntomme syvenee, mutta samalla myös armon tuntomme syvenee. Kuten Paavalikin kirjoitti olevansa syntisistä suurin, 1 Tim. 1:15 “Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.” Pyhä Henki tahtoo myös meissä osoittaa synnin, jotta olisimme täysin riippuvaisia hänen avustaan. Usein tunnemme olevamme huonoja, mutta muut näkevät meissä Hengen hedelmän.
Kun kerran olemme perillä, kukaan meistä tuskin rohkenee sanoa “minä onnistuin!” Ei, päinvastoin, vuodattaisimme mitä suurinta kiitosta, ylistystä ja palvontaa Jumalalle, joka vei loppuun sen työn, minkä oli meissä alkanut.
Taistelu pyhityselämän puolesta (Jarmo Salo)
Miksi pyhityselämää pitäisi vaalia? Miksi meidän pitäisi olla erotettuja maailmasta, kun kuitenkin elämme maailmassa emmekä voi olla huomioimatta maailmassa vaikuttavia luonnonlakeja. Merkittävä syy siihen, miksi meidän pitää varjella itseämme on se, että olemme kääntyneet pahuudesta seuraamaan Jumalaa, joka on Hyvä ja Pyhä.
Ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessä sanotaan (1. Tess. 4:3) ”Jumalan tahto on, että te pyhitytte”. Pyhityselämää on vaikea määritellä, mutta hyväksyn sen, että pyhityselämän pääasiallinen merkitys liittyy Jeesuksen seuraamiseen. Jeesusta seuratessa meidän pyrkimyksemme ei ole etsiä hyvitystä kokemallemme vääryydelle, se ei ole nautintojen etsimistä eikä omien unelmien perässä juoksemista. Jeesuksen seuraaminen lähtee siitä, että pyrimme elämään hänen tahtonsa ja hänen opetuksensa mukaan.
Se taisteluvarustus, josta Paavali puhuu efesolaiskirjeen kuudennessa luvussa on taisteluvarustus, jota tarvitsemme taistelussa pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan ja pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Tämä taisteluvarustus on hyödyllinen myös taistelussa pyhityselämän puolesta. Ennen kaikkea pelastuksen kypärä viittaa siihen, että suojaamme ajatusmaailmamme pitämällä kiinni pelastuksesta, jonka olemme Jumalan armosta saaneet ottaa vastaan.
Pyhityselämä myös koostuu monista palasista – pyhitys vs hyvät teot – pyhitys ajattelutavoista – pyhitys ruoasta ja juomasta – pyhitys nautintojen perässä juoksemisesta – pyhitys laiskuudesta – pyhitys kielenkäytöstä – pyhitys ihmissuhteissa – pyhitys uskonnollisuudesta – pyhitys taikauskosta ja irrationaalisista ajatuksista – Jeesuksen seuraaminen vs välinpitämättömyys Jumalan tahdosta.
Vanhurskaus ja pyhitys (Heikki Järvi)
Onko ajatus vanhurskaudesta ja pyhityksestä enää tätä päivää ollenkaan? Itseilmaisu on kehittynyt valtavasti sananvapauden ja liberaalin elämäntavan myötä. Toisaalta some on räjäyttänyt pankin sosiaalisena keskustelukulttuurin muotona ja myös radikaalisti muokannut keskustelukulttuuria.
Ennen 1990-lukua tuskin kukaan meni naapuriinsa kertomaan mitä oli juuri laittanut ruoaksi, tai miten ja missä liikkunut päivän mittaan. Puhumattakaan millaisia vaatteita oli kaupassa käynyt hipelöimässä? Tänään sosiaalisen median kanavat pullistelevat ruokakuvia, liikuntaa ja vaatemieltymyksiä. Myös politiikkaan on sosiaalinen media avannut aivan uuden keskustelukulttuurin. Minun lapsuudessani ja kouluaikana puhuttiin yleissivistyksestä. Tänään mietitään lainsäädäntöä, jolla suitsia avointa ja yleistä keskustelua. On ollut kamalaa seurata keskustelua ja sapelinkalistelua, jossa ilmapiirissä uusi hallitus on joutunut työtänsä aloittelemaan.
No maailmalta ei varmaan koskaan ole voinut vanhurskautta, eikä pyhitystä hengellisessä mielessä odottaakaan? Mutta mitä ne merkitsevät tämän päivän seurakunnalle? Mikä on kristityn pyhityselämän logiikka ja järjestys? Näkyvätkö ne ulospäin? Näkyykö niiden vaikutus tai hedelmä? Pystyykö ihminen itse ohjaamaan pyhityselämäänsä?
1800-luvulla saksalainen lääkäri ja psykologi Johann Christian Heinroth jakoi ihmisen persoonallisuuden kolmiosaiseksi ja nimesi ne fleisch, ego ja uberuns (liha, mieli ja omatunto) nimillä. Vähän myöhemmin muuan Sigmund Freud perusti psykologiansa samaiseen jakoon, tosin hieman eri nimillä. Kumpikin näkee ongelmana ihmisen itsekkäiden viettien ja omantunnon kamppailun. Molemmilla on ratkaisu!
Näen selvästi, että tuo ongelma ja Heinrothin ja Freudin vastaukset niihin ovat tämän päivän isoja kysymyksiä. Uskon, että niistä viriää myös keskustelu, joka ohjaa seurakuntiamme tänään ja tulevaisuudessa raiteille suhteessa vanhurskautukseen ja pyhitykseen!
