Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ”sitoutuminen”? Joillekin se merkitsee vaikkapa jonkin urheiluseuran kannattamista kausikortteineen ja fanikerhoineen. Jotkut taas kuuntelevat yksinomaan suosikkiyhtyeensä musiikkia, hankkivat heidän koko tuotantonsa ja käyvät heidän keikoillaan aina kun mahdollista. Jotkut ovat sitoutuneet syömään luomuruokaa, jotkut taas käyttävät pelkästään tietyn valmistajan laitteita. Sitoutumista on monenlaista, ja se näkyy meidän elämässämme. Me haluamme sitoutua, jos se palvelee tarpeitamme, tyytyväisyyttämme ja elämäämme ylipäätään. Mitä sitten tulisi ajatella seurakuntaan, Jeesuksen ruumiiseen, sitoutumisesta?

Sitoutuminen kutsumuksena

Ennen kuin voidaan lähemmin tarkastella sitoutumista paikallisseurakunnan elämään, on syytä ensiksi kysyä, kuka on seurakunnan jäsen? Tai vielä yleisemmin, kuka on kristitty? Raamattu tarjoaa tähän kysymykseen lukuisia, toisiaan täydentäviä vastauksia. Yksi merkittävimmistä kristittyä määrittelevistä ominaisuuksista liittyy rakkauteen. Kristitty on ihminen, joka on saanut ottaa vastaan Jumalan rakkauden Kristuksessa Jeesuksessa, tullut siitä kosketetuksi ja välittää nyt tätä rakkautta eteenpäin lähimmäisilleen.

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään: ”Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Tämä käsky meillä on häneltä: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.” (1. Joh. 4:19–21.) Rakkaus, nimenomaan Jumalan rakkaus ihmisessä, näyttää todellisen kristityn. Ihminen rakastaa silloin Jumalan rakkaudella ja osoittaa sitä Kristuksen tavoin.

Miten tämä liittyy sitoutumiseen? Jos me olemme tulleet osallisiksi Jumalan rakkaudesta, niin me luonnollisesti rakastamme sitä, mitä Jumala rakastaa. Jumala rakastaa erityisellä rakkaudellaan kansaansa, Poikansa seurakuntaruumista. Ja hän on sitoutunut kansaansa viedäkseen pyhittävän työnsä siunattuun päätökseensä.

Kun alamme katsoa sitoutumista Jumalasta ja hänen toiminnastaan käsin, tulee sitoutumisesta meille hänen seuraajinaan elämänmittainen olotila, tehtävä ja kutsumus. Tämä sitoutuminen näyttäytyy siten muun muassa paikallisseurakuntaan liittymisenä ja näin ollen sitoutumisena toisiimme, mikä on vastakohtana yksilöä korostavalle kulutuskulttuurille. Emme liity seurakuntaan ”ostaaksemme” itsellemme palveluita tai oikeuksia. Liitymme seurakuntaan sitoutuaksemme palvelemaan niitä, joihin Jumala itse on rakkaudessaan sitoutunut.

Sitoutuminen on muodollista

Toisinaan kuulee sanottavan, ettei Raamatusta löydy perusteita paikallisseurakunnan jäsenyydelle, ja siksi monille riittääkin niin sanottuun ”universaaliin”, maailmanlaajuiseen seurakuntaan kuuluminen. Vaikka alkuseurakunnan hallussa ei ollut nykypäivän jäsenrekistereitä, ei jäsenien kirjaaminen ollut lainkaan tavatonta (1. Tim. 5:9). 1. Korinttilaiskirjeen viidennessä luvussa Paavali nuhtelee seurakuntaa siitä, ettei se ollut puuttunut syntiä tehneeseen jäseneensä. Hänen mukaansa seurakunnan olisi pitänyt olla murheellinen tästä ja poistaa joukostaan moraalittomuuden harjoittaja (1. Kor. 5:2). Se, oliko seurakunnalla käytössä kirjallinen rekisteri, on toissijaista. Kysymys kuuluukin, voidaanko tällaista toimenpidettä toteuttaa universaalissa seurakunnassa. Jotta tällainen toimenpide olisi mahdollista, on ihmisen kuuluttava johonkin seurakuntayhteisöön, joka voi erottaa jäseniään.

Olen usein verrannut seurakunnan jäsenyyttä avioliittoon ja avoliiton väliseen eroon. Miksi avoparin tulisi mennä naimisiin, jos he rakastavat toisiaan yhtä paljon kuin avoparinakin? Miksi he tarvitsisivat sen osoitukseksi papin aamenen tai maistraatin todistuksen? Mitä annettavaa sellaisilla voisi olla? Me emme elä irrallaan toisistamme emmekä siten ympäröivästä kulttuuristamme. Jokaisessa kulttuurissa on omat ominaispiirteensä, jotka kulttuurin edustajat ymmärtävät samalla tavalla. Näin ollen esimerkiksi jossakin kulttuurissa miehen ottaessa naisen majaansa koko kyläyhteisö tietää heidän olevan nyt pari. Joissakin kulttuureissa tätä yhteenliittymistä on juhlistettu erilaisin seremonioin ja juhlamenoin. Näin on ollut myös kristinuskon läpäisemissä kulttuureissa. Parin yhteenliittyminen on toteutettu tällöin Jumalan seurakunnan edessä. Tämän muodollisuuden jälkeen paikallinen yhteisö on tiedostanut vihkiparin kuuluvan nyt toisilleen.

Samalla tavoin esimerkiksi yhdistyksen, kuntosalin, puolueen tai paikallisseurakunnan jäsenyyteen liittyy muodollisuus, joka kulttuurissamme on toteutettu jonkinlaisen jäsenrekisterin avulla. Tällöin tiedetään, ketkä ovat jäseniä ja keille kuuluu jäsenille varatut oikeudet ja velvoitteet. Paikallisseurakunnan elämässä tämä tarkoittaa sitä, että seurakunta tiedostaa, keistä se on sitoutunut pitämään huolta, ketkä kuuluvat sen kaitsennan, opetuksen ja seurakuntakurin alaisuuteen.

Sitoutuminen käytännössä

Millaisena sitten tämä sitoutuminen näyttäytyy? Moninkin eri tavoin, joista mainitsen kolme. Sitoutuminen paikalliseen seurakuntaan ilmenee rohkaisuna. Heprealaiskirjeen mukaan meidän tulee pitää ”huolta toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin” (Hepr. 10:24). Uskossa säilyminen on koko seurakunnan yhteisöprojekti. Me tarvitsemme toisiamme kestääksemme uskossa. Siksi meidän tuleekin alati rohkaista ja kannustaa toisiamme pitämään huolta toisistamme. Sitoutuminen on tästä syystä toiseksi kohtaamista. Heprealaiskirjettä jälleen mukaillen meidän ei tule jättää ”yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana” (Hepr. 10:25). Jotta voimme rohkaista toisiamme, tulee meidän luonnollisesti nähdä toisiamme, ja siksi onkin tärkeää, että sitoutuessamme seurakuntaan, sitoudumme tulemaan yhteisiin kokoontumisiimme.

Sitoutumalla seurakuntaan me myös sitoudumme varjelemaan toisiamme. Jeesuksen mukaan meidän tulee lähestyä syntiä tekevää seurakuntalaista ja nuhdella tätä (Matt. 18:15). Motiivina tulee olla rakkaus langennutta kohtaan ja tämän voittaminen takaisin seurakunnan yhteyteen (Gal. 6:1). Me haluamme näin varjella häntä kohtalokkaammilta virheiltä. Mutta samalla me teemme tämän varjellaksemme myös koko seurakuntaa. Nimittäin jos ihminen ei useista kehotuksista ja nuhteista huolimatta osoita kääntymystä, on hän menettänyt paikkansa seurakunnan yhteydessä (Matt. 18:17). Tämä hyvinkin kivulias ja äärimmäinen toimenpide tapahtuu kuitenkin seurakunnan parhaaksi ja varjelee sitä huonoilta vaikutteilta.

Entä sitten?

Ensinnäkin jos et kuulu mihinkään paikallisseurakuntaan, niin rohkaisen sinua etsimään sellaisen ja liittymään siihen. Muista, ettet voi erottaa Jumalan rakastamista hänen omistaan (1. Joh. 4:19–21). Jos rakastat Jumalaa, haluat silloin myös sitoutua siihen, mihin Jumala itse on sitoutunut: hänen seur-akuntaansa.

Toiseksi panosta ihmissuhteisiin. Tämä on ehdottoman tärkeää terveelle Jumalan lapsen kasvulle. Me tarvitsemme ympärillemme veljiä ja sisaria, joille voi esittää vaikeita kysymyksiä ja tunnustaa syntejä ja joiden kanssa rukoilla ja jakaa elämää.

Kolmanneksi sitoudu koko seurakuntaan. Ole altis rakentamaan sukupolvien ja etnisten taustojen ylittäviä suhteita. Me olemme toki persoonaltamme erilaisia, eikä uusien tuttavuuksien luominen ole kaikille meille yksiselitteistä. Me sitoudumme seurakuntiimme juurikin sillä persoonallisuudella ja niillä mieltymyksillä ja lahjoilla, joita Jumala on meille itse kullekin antanut ”yhteiseksi hyödyksi” (1. Kor. 14:7).

Seurakunnan jäsenyys on osa seurakuntaan sitoutumista. Seurakunnan jäsenyydellä me osoitamme näkyvällä tavalla sitoutumisemme ja teemme siitä siten julkista. Toisin kuin monet muut jäsenyydet seurakunnan jäsenyys ei ole tarkoitettu ensisijaisesti palvelemaan meidän etujamme tai tyytyväisyyttämme. Seurakunnan jäseninä me olemme sitoutuneet palvelemaan toinen toisiamme, toistemme parhaaksi. Sitoutukaamme siis seurakuntaan Jumalamme tavoin, toistemme kasvuksi ja rakentumiseksi (1. Tess. 5:11).