Psalmissa 51:8 Daavid kirjoittaa omaa syntiä tunnustaessaan, että “Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka.” Psalmissa 32 Daavid kuvailee, mitä totuuden salaaminen hänessä sai aikaan. “Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niin kuin kesän helteessä. Sela.”
Olisiko Daavidin havainto ollut jotenkin samanlainen kuin Paavalilla, joka Roomalaiskirjeessä toteaa, että “Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.” Daavid epäilemättä tunsi Mooseksen antaman uhrilain ja kaikki ne yksityiskohtaiset määräykset, mitkä siihen kuuluivat. Uhrilakien valikoimassa oli erikseen mainittu syntiuhri.
Jos siis Daavidia painoi synti, miksi hän ei hoitanut ongelmaa toimittamalla vaaditun uhrin? Juuri tässä saattoi olla hänen tuskansa ja kauhunsa todellinen syy. Hän tunsi uhrilain. 4 Ms 15:30-31 “Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai muukalainen, pilkkaa Herraa, ja hänet hävitettäköön kansastansa. Sillä hän on pitänyt halpana Herran sanan ja rikkonut hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä.”
Olihan Jumala vielä Naatanin kautta tehnyt Daavidille suoran kysymyksen: “Miksi sinä olet pitänyt halpana Herran sanan ja tehnyt sitä, mikä on pahaa hänen silmissään?” Tähän kysymykseen ei kuningas osannut vastata. Se salatuin totuus, minkä Daavid löysi itsestään oli siis se, että hän Israelin kuningas ja profeetta kykeni tekemään syntiä tahallaan eikä sellaiseen syntiin ollut olemassa uhrilaissa kelvollista uhria. Vaihtoehtoja ei jäänyt monia. Jos hän jatkaa syntinsä salaamista, niin seurauksena on vähittäinen riutuminen ja nääntyminen ja kykenemättömyys toimia kansan johtajana.
Toinen vaihtoehto olisi rehellisyys ja synnin tunnustaminen ja sen riskin ottaminen, että miekka heilahtaa. Ps 32:5 “Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: Minä tunnustan Herralle rikokseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela.” Ehkä Daavid näki, profeetta kun oli, että vielä löytyy uhri, jonka voima riittää.
Jumala tahtoi totuutta salatuimpaan saakka ja tänä päivänä meidän, Herran omien, on hyvä tahtoa samaa. Ei lähimmäisten elämän salattuja totuuksia, vaan oman elämän. Jeesus ei pelkää pimeää eikä meidänkään tarvitse pelätä. Hän, joka totuutta tahtoo ei tahdo sitä kuten tuomari tai syyttäjä, vaan kuten lääkäri. Alkulankeemuksen ylpeydestä versoo tänään seurakunnissa joka puolella maailmaa liian paljon pahaa, joka osataan naamioida ja piilottaa erittäin taitavasti. Salatuimpaan saakka. Herra armossaan tahtoo nöyryyttää meitä tuomalla valoon sen mitä luonnostaan emme tahdo valoon tuoda. Sanoin armossaan. Ilman sitä nämä löydöt eivät nöyryytä vaan tuhoavat. Ei sitä kukaan kestäisi.
Nöyrtynyt ihminen nöyrtyy veljeksi muiden syntisten rinnalle ja on kykenevä rohkaisemaan ja lohduttamaan niitä, jotka monenlaisissa ahdistuksissa ovat. Näin katoaa kaikki kateus, vertailu, kilpailu kuka on eniten hyvä ja selän takana puhuminen. Taivas on siis laskeutunut maan päälle ja on sisällisesti meissä.
Lopuksi vapaa lainaus Erik Ewaldsin kirjasta “Tuntematon minä.” Hengellinen ylpeys väittää, että anteeksiantamus vapauttaa meidät näkemästä syntejämme, harha-askeleita, epäonnistumisia ja rakkaudettomuutta. Totuus on toisenlainen. Anteeksiantamuksen voimasta uskallan lähempään tuttavuuteen itseni kanssa. Siellä syvyydessä kohtaamme Jeesuksen, joka vapauttaa syyllisyydestä terveellä tavalla, niin etten sairastu, vaan vapautuneesti sovitettuna nöyrryn.
Tällä samalla matkalla kirjoittaja on ja olen varma, että suunta on oikea vaikka matkaa on jäljellä paljon. Kuvalla haluan kertoa siitä, millaisiin tunnelmiin salattu totuus voi Herran omankin viedä.
