Seurakuntaa johtavan Aki Liukon mukaan rukouksen määrä on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina Jyväs-seudulla.
Vaajakosken baptistikirkon ovet ovat avoinna kokonaisen arkiviikon kaikille rukousta, hiljentymistä ja keskustelua näinä haastavina aikoina kaipaaville. Osoitteessa Savonmäentie 14 sijaitsevaan kirkkoon on mahdollista saapua maanantaista perjantaihin kello 12–20. Asiasta on tiedotettu laajasti Jyväskylän alueen eri seurakuntia.
– Tässä ei ole kyse vain nyt käsillä olevasta Ukrainan tilanteesta. Uskon, että maailma tulee muuttumaan nyt voimakkaasti, ja esimerkiksi Kiinan kehitys vaikuttaa asiaan paljon, toteaa Vaajakosken baptistiseurakuntaa johtava Aki Liukko.
Aki on havainnut, että jo ennen koronaa rukouskokousten ja ylipäänsä rukouksen määrä alkoi nousta Jyväskylän seudulla. Vaajakosken baptistiseurakunnassa on kokoonnuttu perinteisesti rukoilemaan joka arkiaamu. Lisäksi torstaisin on järjestetty rukous- ja ylistysilta. Maaliskuussa aloitetaan uutuutena sunnuntaiset Pyhän Hengen illat. Ilta järjestetään pääsääntöisesti joka toinen viikko. Samoina päivinä järjestetään myös jumalanpalvelus totutusti kello 11.
Tiivistyvää seurakuntien yhteistyötä
Aki on aktiivisesti mukana erilaisissa ekumeenisissa ryhmissä sekä hankkeissa, joita viime vuosina on Jyväs-seudulla toteutettu. Rukouksen lisääntymisen kanssa käsikynkkää on kulkenut seurakuntien välisen yhteistyön vahvistuminen. Toukokuulle on jälleen suunnitteilla yhteiskristillinen ulospäinsuuntautuva päivän mittainen tapahtuma.
– Koen herätyksen ilmapiiriä. Korona ja maailman tapahtumat ovat pysähdyttäneet ihmiset miettimään, mikä on elämän tarkoitus. Nyt on hedelmällinen aika nostaa lippu salkoon, palvella ihmisiä ja julistaa evankeliumin lohtua.