Lehtemme lokakuun 2021 numerossa julkaistiin Anja Roposen rehellinen ja rohkea haastattelu. Anja avasi siinä vuosikymmeniä sitten syntyneitä haavojaan tavalla, johon suinkaan kaikki eivät ole valmiita. Se on arvokasta, sillä uskon monen löytäneen Anjan tarinasta samaistumispintaa, vaikkei kahta täysin samanlaista elämää olekaan. Ehkäpä joku uskalsi kohdata tai avata oman elämänsä kipuja ja virheitä.

Ihminen rakentaa elämästään sekä itselleen että toisille ehyttä tarinaa. Näin siitäkin huolimatta, ettei kenenkään elämä ole ehyt. Tässä taipumuksessa on hyvääkin. Vaikeimmissa käänteissä eri vaiheittemme ja valintojemme raivorehellinen kohtaaminen uhkaisi henkistä toimintakykyämme. Jumalan eteen on kuitenkin lupa tulla tarinoista riisuttuna, alastomana, heti, kun siihen on valmis. Hänessä arvoni ja eheyteni ei perustu siihen, missä määrin olen onnistunut tai välttänyt virheet. Arvoni ja eheyteni perustuvat Jumalan rakkauteen minua kohtaan. Hän kuoli puolestani – kuten pääsiäisenä aivan erityisesti toisillemme muistutamme.

Kun rimpuilun oman repaleisen tarinansa kanssa uskaltautuu lopettamaan, voi kohdata yllättävän rauhan. Siinä on ylösnousemuksen tuntu. Haavat ovat tallella, mutta niiden läpi loistaa valo. Kuolemanhajuiset käärinliinat eivät kadonneet, mutta kuolema on poissa. Ristiltä tyhjälle haudalle kulkiessaan saa tunnustaa: valitsin silloin väärin – miten saatoinkaan – mutta niin minä tein. Voi kertoa, että olisin halunnut elämäni menevän joissakin suhteissa aivan toisin, muttei se mennyt. Rehellisyyden kirvoittama kipu raivaa tilan kiitokselle, joka ei liity siihen, että mikään olisi muuttunut. Mutta olen vapaa.

Haavat ovat tallella, mutta niiden läpi loistaa valo. Kuolemanhajuiset käärinliinat eivät kadonneet, mutta kuolema on poissa.

”Nyt minulla on hyviä uutisia!” sanoi Anja soittaessaan jokunen viikko sitten. Hän oli ollut yhteydessä uskovaan tuttavaansa, johon oli tutustunut vuosi sitten sairaalassa. Puhelun aikana tuttava oli sanonut Anjalle, että tämä vapautuisi suuresta taakasta.

Vaikka Anja oli avannut ja käsitellyt elämäänsä liittyviä kipeitä asioita, kivun tunnetta oli jäänyt jäljelle. Mikään määrä rehellisyyttä ja avoimuutta ei tuntunut täysin tepsivän siihen. Tiettyjen asioiden ajatteleminen nosti edelleen pintaan epämiellyttäviä tunteita.

Tuttavan kanssa käydyn puhelun jälkeen Anja tiesi, että jokin oli pysyvästi toisin. Menneiden muisteleminen ei tuottanut enää kipua. Anja alkoi ajatella, miten Jeesus tulisi häntä taivaassa vastaan mukanaan Anjan jo edesmennyt aviomies. Se tuntui hyvältä, joltakin mitä todella odottaa. Aiemmin Anja olisi kokenut mielikuvan toisin. Jotakin suhteessa menneeseen oli asetettu perustavasti kohdilleen, suuri kivi vieritetty syrjään. Oli tullut aika kiittää.

Tie ylösnousemushaudalle näyttää kohtuuttoman pitkältä ja kivikkoiselta. Pikemmin noustaan mäkeä Golgatalle.

Ukrainassa eletään tänä pääsiäisenä tilanteessa, jossa kiitos tuntuu kirpoavan käsistä kerta toisensa jälkeen. Tie ylösnousemushaudalle näyttää kohtuuttoman pitkältä ja kivikkoiselta. Pikemmin noustaan mäkeä Golgatalle. Kiitos hajoaa yksittäisten ihmisten yksittäisiksi hetkiksi: joku saa avun, pääsee turvaan, onnistuu rakentamaan elämäänsä uudessa tilanteessa, kuulee, että läheisillä onkin kaikki hyvin.

Me jatkamme rukousta, jossa pyydämme, että kiitoksen aika saisi jo laskeutua koko Ukrainaan. Se tulee kuitenkin vasta, kun tappiot ja menetykset on käyty kivuliaasti läpi, tunnustettu tappavan tosiksi.

Maailman myllertäessä myös oma pieni elämäni on suuressa muutoksessa. On tullut aika kiittää. Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Kodin Ystävä -lehdessä. Seuraavan numeron ilmestyessä myös päätoimittajuuteni on päättynyt. Asiaan liittyy haikeutta ja kipuakin. Tutuksi ja tärkeäksi tulleesta ei tietenkään ole helppo päästää irti. Samalla olen kiitollinen tehtävästä, johon siirryn sekä työyhteisöstä, johon liityn.

Olen kiitollinen myös sinusta, lehtemme lukija. Arvostan korkealle sitä, että olet antanut aikaasi lehtemme sisällöille. Sinulle ne on valmistettu, monen ihmisen rakkaudella. Kiitän sinua, joka olet kuluneiden lähes viiden vuoden aikana luovuttanut lehtemme käyttöön, kokonaan ilman korvausta, tekstejäsi ja kuviasi. Olet vieläpä hyväksynyt sen, että niitä on tarpeen mukaan muokattu. Ilman teitä lehtemme ei olisi ollut se, mikä se on ollut. Ja uskallan sanoa, että se on ollut hyvä.