Tämän vuoden Suomen Baptistinaisten teemana on sovinto. Voisiko ajankohtaisempaa aihetta olla tässä maailmassa, jossa sovinto on lähes kaikkien huulilla. Kaipaamme sovintoa Ukrainaan, sovintoa Lähi-Itään, sovintoa Afganistaniin jne. Samaan aikaan ahneus ja valta ovat sokaisseet vallan kahvassa olevia, ja pelkäämme, että syntyy uusia konflikteja ja sotia. Jopa oma maamme on joutunut varautumaan mahdollisiin uhkiin.
Klaus Härön elokuva Ei koskaan yksin avasi silmäni näkemään, että myös oman rakkaan kotimaani kädet ovat veren tahrimat. Toki olen tiennyt, että myös Suomi lähetti maahamme turvaan tulleita juutalaisia takaisin suoraan kuolemaan, mutta syyttävän sormeni olen osoittanut vain Hitlerille syystä, että hän tuhosi miljoonia ja Suomi palautti ”vain” kahdeksan. Mutta eihän yhden ihmisen suru tapetusta läheisestä, isästä, äidistä tai lapsesta ole vähäisempi kuin kollektiivinen suru miljoonista syyttömänä surmatuista, joten mielestäni Suomen syntitaakka ei ole vähäisempi. Joutuihan ihminenkin eroon Jumalasta puraistuaan vain kerran hedelmästä.
Ja kannammehan myös mukanamme oman maamme synkkää historiaa 100 vuoden takaa. Sisällissota, jossa kansalaiset jaettiin punaisiin ja valkoisiin, kosketti jokaista perhettä. Jakoa tehtiin suvuittain ja jopa perheittäin. Mm. papit toimivat ”tuomareina” valiten kuka edusti mitäkin väriä. Isosetäni haettiin keskellä yötä lahdattavaksi, koska näytteli työväenyhdistyksen teatterissa, ja pappi oli tähän viitaten merkinnyt hänet punaiseksi. Viipurissa poliisina toiminut isoisäni sen sijaan sai ”vain” potkut, koska kuljettaessaan punavankeja tarjosi heille matkalla kahvit. Armoa ei tunnettu puolin eikä toisin.
Eikä pelkästään kansojen tai ihmisryhmien välille toivota sovintoa, vaan myös ihmisten kesken. Meillä on lukuisa määrä erilaisia sovintojärjestelmiä ja sovittelijoita, jotka yrittävät saada sovinnon ihmisten välille, jotta vältyttäisiin raskailta oikeudenkäynneiltä. Monet vanhemmat kaipaavat sovintoa lastensa kanssa, ja katkeroituneet tyttäret ja pojat käyttävät suuria summia erilaisiin terapioihin saavuttaakseen sovun ja rauhan edes itsensä kanssa pystyäkseen jatkamaan elämää. Ystävyyssuhteet kariutuvat ja perheet hajoavat, kun sovintoa ei pystytä syystä tai toisesta tekemään.
Voiko ja pitääkö kaikki vääryys sitten antaa anteeksi? Pitääkö kokonaisen kansanryhmän tai etnisen vähemmistön antaa anteeksi silmitön tuho ja vaino, tai kykeneekö hyväksikäytetty lapsi koskaan antamaan anteeksi hyväksikäyttäjälleen, unohtaako pahoinpidelty puoliso hakkaajansa puukon iskut. Suostunko sovintoon seurakuntani sisaren tai veljen kanssa, vaikka olen tullut loukatuksi, ja annanko anteeksi, vaikka loukkaaja ei edes tahdo tai ymmärrä pyytää anteeksi.
Sovinnon tekeminen vaatii omista oikeuksista luopumista ja katsomista lähimmäiseen eikä itseen. Sovinnossa ei ole voittajia ja häviäjiä. On vain kaksi kättä, jotka puristavat toisiaan sovinnon merkiksi.
Kansojen ja ihmisten sovinnot ovat kuitenkin vajavaisia. On yksi sovinto, joka on täydellinen: Jumalan sovintotyö puhtaassa ja synnittömässä Kristuksessa Golgatan ristillä, jossa veri vuodatettiin meidän rikkomustemme tähden ja vieläpä ilmaiseksi. Ei sakkoja, ei kalliita oikeudenkäyntikuluja, ei edes häpeäpaalussa istumista, vaan Jumalan täydellinen armahdus iankaikkisesta kuolemasta iankaikkiseen elämään. Ylösnousemuksellaan Jeesus todisti olevansa Jumala eikä vain tavallinen kuolevainen. Minkä tähden Jeesus otti syntimme omakseen ja vieläpä vapaaehtoisesti? Sen tähden, että Jumala rakasti ja rakastaa meitä niin paljon, että oli valmis antamaan oman poikansa tehdäkseen sovinnon meidän kanssamme. Me olimme niitä, jotka olimme rikkoneet Jumalaa vastaan, mutta hän teki aloitteen sovinnosta. 2. Kor. 5:17 sanoo, että kun teemme sovinnon Jumalan kanssa, olemme Kristuksessa ja meistä tulee uusi luomus. Se mikä on vanhaa, on kadonnut. Katso, uusi on sijaan tullut. Uutena luomuksena, uuden sydämen saaneena, pystymme antamaan anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet kuten Isä meidän -rukouskin meitä opettaa. Omassa voimassamme meistä ei siihen ole. Job 22:21 sanoo, että tee sovinto Jumalan kanssa, elä hänen tahtonsa mukaan, niin saat jälleen onnen.
Klaus Härön elokuva päättyy kohtaukseen, jossa Suomesta palautettu ainoa eloon jäänyt juutalainen lähettää suomalaiselle ”auttajalleen” Abraham Stillerille peltirasian, jonka sisällä on valkoinen villanyytti. Stiller ymmärtää, että hän on saanut anteeksi. Stiller oli itse käyttänyt sitä sovintovälineenä puolisonsa kanssa lausuessaan Jesajan 1:18 sanat: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.
Tässä sekasortoisessa maailman ajassa meidän tehtävämme on julistaa Hyvää Sanomaa, Jumalan sovintotyötä meidän puolestamme, että mahdollisimman moni ottaisi sen vastaan, saisi syntinsä anteeksi ja saisi kokea iloa, kiitollisuutta, rakkautta ja rauhaa. Golgatalla yhtäkään ihmistä ei unohdettu, vaan jokainen on piirretty naulojen merkitsemiin käsiin. Siellä on sinun kuvasi ja siellä on sinun nimesi. (Jes. 49:15–16)
Onnea ja iloa Kristuksessa toivottaen,
Margit
