Syyskuisen aamu-uinnin jälkeen Enonkoskella, Ylä-Enonveden rannalla, makoilen rennosti nautiskellen Rovastilan savusaunan lauteella. Eilisen saunomisen jälkeinen ihanan pehmeä lämpö kietoo minut kokonaisvaltaisesti hellään syleilyynsä. Pyhän kosketus ja läsnäolo tuntuu sisimmän syvimpiä sopukoita myöten, ihmeellinen ilo, rauha ja kiitollisuus valtaavat mielen. Aika menettää merkityksensä, voi vaan heittäytyä täysillä tähän hetkeen ja nauttia. ”Kiitos, kun saan tässä olla, kiitos, kun saan levähtää…”, tutun laulun sanat soivat mielessä. Häivähdys Jumalan valtakuntaa tässä ja nyt, pala taivasta.
Iloitsen siitä, että edellisenä päivänä äkkipäätöksellä päätin lähteä ja ajaa neljänsadan kilometrin matkan päästäkseni nauttimaan tästä ihanasta savusaunasta vielä ennen talven tuloa ja tavatakseni rakkaita ystäviä täällä.
Hämärässä saunassa nautiskellessani mieleen nousee Jeesuksen opetus siitä, että Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten. Hän myös kehottaa meitä tulemaan lapsen kaltaisiksi päästäksemme sisälle Jumalan valtakuntaan. Eräässä tilanteessa Hän sanoo, että ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. Nämä ajatukset alkavat puhutella ja saada ulottuvuuksia.
Kun lapsi näkee jotain mielenkiintoista, hän rientää oitis sitä tutkimaan. Hän myös heittäytyy tilanteeseen täysin rinnoin kaiken muun unohtaen. Eräänä syyskuun viikonloppuna minulla on ilo katsella ja heittäytyä mukaan, kun kolmevuotias on kotipihallani aivan innoissaan kaikesta ympärillään. Monenkirjavat maahan pudonneet lehdet ja yllättäen löytyvät sienet saavat hänet haltioihinsa ja ihastuksissaan keräämään niitä. Jopa ruskeiksi muuttuneet kuolleet lehdet ovat hänestä erityisen kauniita. Seuraavana päivänä järjestellään kerättyjä lehtiä ja tutkitaan sienikirjaa täydellisellä antaumuksella ja innolla. Häivähdys Jumalan valtakuntaa tässä ja nyt, pala taivasta.
Vanhempien kertoman mukaan eläintarhassa hän innostui muurahaisista, leppäkertuista, linnuista ja maassa olevista kivistä, ei niinkään leijonista ja apinoista, joita sinne oli tultu katsomaan.
Jeesus siis kehottaa meitä olemaan lapsen kaltaisia.
– Lapsi tarttuu hetkeen, ottaa tilaisuudesta vaarin.
– Lapsi heittäytyy täysin rinnoin, vailla ennakkoluuloja ja on täydellisesti läsnä hetkessä, siinä, missä on ja mitä on tekemässä.
– Lapsi ottaa lahjan vastaan täysin lahjana, miettimättä pitäisikö se ansaita tai antaa vastalahja.
– Lapsi antaa arvoa ja innostuu siitä, mitä monet pitävät arkipäiväisenä ja tavanomaisena, jopa vähäpätöisenä
– Lapsi turvautuu ja luottaa varauksetta kanssaan olevaan aikuiseen, ja myös Taivaan Isään.
Lokakuisena lauantaina nämä ajatukset kiteytyvät ja valtaavat taas mieleni kävellessäni seurojentalolle viemään adresseja, omasta ja kyläyhdistyksen puolesta, erään kyläläisen muistotilaisuutta varten.
Mieleeni juolahtaa, että ihmisen elämä täällä, sen ihanimmatkin hetket ja kirkkaimmatkin häivähdykset Jumalan valtakunnasta ovat vain lyhyt esipuhe siihen suurenmoiseen kertomukseen, joka jatkuu ajan rajan tuolla puolen, ikuisuuksiin.
Pirkko Kaskine
