Historian kirjat kertovat tapahtumista Havaijilla Molokain saarella 1800-luvun loppupuolella. Joillekin lukijoille niillä saattaa olla yhtymäkohta nyt elettävään elämään. Siksi nämä seuraavat rivit kirjoitan.
Isä Damien
Belgialainen katolinen pappi Joseph Damien de Veuster lähetettiin Havaijille lähetystyöhön v.1864. Isä Damien pyysi jonkin ajan kuluttua päästä saariryhmään kuuluvalle Molokain saarelle. Tuolle saarelle oli koottu spitaalipotilaat odottamaan kuolemaa. Kuolemaan tuomituilla ei ollut mitään menetettävää, joten siellä rehotti kaikenlainen pahuus. Ryöstely ja väkivalta olivat jokapäiväistä. Isä Damien halusi kuitenkin toimia näiden ihmisten hengellisenä, henkisenä ja käytännön apuna.
Asukkaat eivät esimerkiksi pystyneet itse kaivamaan hautoja, jolloin isä Damien kaivoi haudat ja rakensi arkut. Kuuden vuoden aikana hän valmisti yli 1000 arkkua. Järjestämissään jumalanpalveluksissa hän usein aloitti saarnan sanomalla: “tehän tiedätte, että Jumala rakastaa teitä spitaalisia.” Eräänä päivänä hän aloitti saarnan sanomalla, että “tehän tiedätte, että Jumala rakastaa meitä spitaalisia.” Herra oli palkinnut palvelijansa 11 vuoden uurastuksen jälkeen. Sinä päivänä kuulijat kuuntelivat erityisen tarkkaan. Isä Damien kuoli Molokain saarella 5 vuotta taudin puhkeamisesta.
Kaikki varmaan tietävät millainen on golfpallo? Se ei ole sileä, vaan siinä on “arpia”. Nuo arvet saavat aikaan sen, että pallo lentää pidemmälle kuin jos se olisi sileä. Joskus sitten tulee se lyönti “hole in one.” Ne hienot ja sileät sanat tahtovat pudota jo kesken lennon. Tietenkin tahtoisin
näkeväni, että sanani menisivät perille saakka, mutta eihän sentään spitaalitartuntaa!
Jaakobin paini
Mitä siis pitää tapahtua voidakseen tulla Herran siunaamaksi todistajaksi? Ehkä siihen antaa merkittäviä vihjeitä Jaakobin elämästä hetki, jolloin hän joutui elämänsä kovimpaan kamppailuun. Tapahtumasta voi lukea 1.Mooseksen kirjan 32 luvusta. Samaan aikaan tapahtui kaksi asiaa: “muuan mies” paini Jaakobin kanssa aamunkoittoon saakka ja samaan aikaan Eesau lähestyi Jaakobia mukanaan 400 sotilasta.
Mikä oli tuon painin tarkoitus? Voisiko olla niin, että Jaakobille nyt tarjottiin mahdollisuutta kohdata menneisyys kaikessa raadollisuudessaan
ja sitä ei ollut helppo ottaa vastaan? Sitten tapahtui kummallisia asioita. Jaakobia lyötiin lonkkajänteeseen ja hän sanoi ettei päästä ellei saa siunausta. Hänen nimeään kysyttiin ja hän vastasi olevansa Jaakob (pettäjä). Jaakob sai silloin uuden nimen, Israel ja hän jatkoi matkaa ontuen.
Totuus teki kipeää, mutta se oli ehdoton edellytys siunaukselle ja siunauksen merkkinä hän ontui koko loppuelämänsä. Mitähän olisi tapahtunut, jos Jaakob ei olisi suostunut myöntämään totuutta itsestään? Arvailujen varaan jää, mutta luulen silloin kohtaamisen Eesaun kanssa olleen toisenlaisen. Jotakin ehkä tapahtui myös Eesaun sisimmässä, kun hän näki velipoikansa lähestyessään ontuvan ja vähän väliä anteeksipyynnön merkkinä kumartuvan maahan asti. Jos Jaakob (nyt Israel) ei olisi ontunut totuuden haavoittamana niin Eesau olisi saattanut sanoa, ettei hän lahjuksina noita lahjoja tarvitse ja aikoo ottaa ne joka tapauksessa ynnä kaiken muun. Niin meille tekee sielujemme vihollinen, jos yritämme pelastaa elämämme ohi totuuden.
Evankeliumi pääsee sisään ainoastaan niistä rikki menneistä kohdista elämässämme ja loistaa sieltä ulos ja eteenpäin niistä samoista kohdista. Toisin sanoen evankeliumi saa aikaan sen, mitä varten se on tänä päivänä ihmisten keskelle lähetetty. Tämä on ihme. Voisiko suurempaa ihmettä enää toivoa.
