-

|

Äidin oppivuodet

Marja Portaankorva

Tarkastelen äitiyttä erilaisista näkökulmista. Ensimmäinen lähtee naisen tarpeesta olla äiti. Seuraavaksi ajatukset menevät suhteeseeni omiin lapsiini. Kolmas näkökulma syntyy äidistä kasvatusvastuussa olevana henkilönä. Neljäs näkökulma on kasvatustyönsä loppuunsaattanut äiti, jonka lapset aikuistuvat. Viidenneksi tarkastelen äitiyttä ilmiönä, joka ulottuu yli perhekuntarajojen.

Halusin tulla äidiksi

Murheessaan Hanna rukoili Herraa, itki katkerasti ja teki tämän lupauksen: ”Herra Sebaot! Jos sinä näet palvelijasi hädän ja muistat minua etkä unohda minua, vaan annat minulle poikalapsen, niin minä luovutan hänet sinulle koko hänen elämänsä ajaksi, eikä veitsi milloinkaan ole koskettava hänen hiuksiaan”, (1. Sam. 1:10-11).

Samuelin kirjan Hanna ilmentää naisen halua saada lapsia. Kuulun Hannan tavoin juuri tähän naisryhmään. Ajattelen että ”a man’s got to do, what a man’s got to do”. Suomeksi suunnilleen, että ihmisen pitää tehdä se, josta hän kokee, että se pitää tehdä, vaikka se olisi epämiellyttävää tai vaarallista.

No, äitiyshän ei ole epämiellyttävää tai vaarallista, joten sinänsä sitaatti suomennoksineen on hiukan liioiteltu. Kuitenkin äitiydessä on joitakin riskejä. Usein ei voi etukäteen tietää, onko tulossa ongelmallinen raskaus tai synnytys. Useimmat vauvat syntyvät terveinä, mutta eivät kaikki. Osaanko hoitaa ja kasvattaa lasta?

Vaikka pohdiskelin tämän kaltaisia asioita, millään järkeilyllä ei ole ollut sijaa halutessani lapsia. Sitä vaan haluaa. Olen ollut onnellinen huomatessani raskauden alkaneen. Olen synnyttänyt lapseni suurella ilolla ja antaumuksella. Kaltaiseni naiset ovat luultavasti enemmistönä maailmassa. On biologinen halu saada lapsia. Tämä on naisen ihana tehtävä. Olen kiitollinen, että olen saanut elää Pohjoismaisessa yhteiskunnassa, jossa äitiyshuolto toimii ja lapsiperheitä tuetaan monin tavoin. On surullista, että maailmassa monet äidit joutuvat olemaan aliravittuina raskausaikansa ja synnyttävät huonokuntoisina.

Lasteni äiti

”Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa”, (Ps.127:3).

Sain neljä suloista lasta. Olen heistä tavattoman kiitollinen ja onnellinen. He ovat lahjoja, joita olen hetken aikaa saanut vaalia ja hoitaa. Nyt he ovat jo aikuisia.

Kun vastasyntyneen vauvan saa ensi kertaa syliinsä, alkaa tutustuminen uuteen perheenjäseneen. Lapsi katsoo synnyttäjäänsä silmiin, ja lapsen silmissä on viisas ja tutkiva katse. Että tuollainen äiti ja tällainen perhe. Vastasyntyneen ympäröi eräänlainen hiljaisuus, jota tulee kunnioittaa. Maailma ikään kuin on pysähtynyt vastasyntyneen vauvan äärelle. Tällaisen kokemuksen saan vauvasta. Pieni lapsi on hauras elämän alku, joka vaatii kaikkien huomion.

Vauva on oma persoonansa. Hänellä on oma tahto ja omat mieltymykset. Ensimmäisistä katseista ja kosketuksista alkaa vuorovaikutus, joka muokkaa erityisesti äitiä. Vauva rakastaa hoitajaansa, isäänsä ja äitiään. Sellaisen heittäytyvän rakkauden ja luottamuksen edessä olen ollut aivan myyty.

Pienen lapsen luottamus on esimerkkinä aikuiselle. Minäkin voin olla luottavainen. Lapsen luottamus äitiä ja isää kohtaan tekee vanhemmista rohkeita, meistä tulee huoltajia. Lapsen luottamus tekee vanhemmista vastuullisia. Meistä tulee taistelijoita. Teemme kaikkemme lastemme puolesta. Emme aina onnistu, mutta yritämme yhä uudelleen.

Kasvattajaäiti

”Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa”, (Snl. 25:11).

Rakkaus lapsiin vaatii opettamaan lapseni oikealle tielle — oikealle tielle suhteessa lähimmäisiin ja suhteessa Jumalaan, sekä oikealle tielle myös suhteessa omaan itseensä. Raamattu kehottaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuten itseään. Paavali kehottaa ajattelemaan itsestänsä kohtuullisesti (Room.12:3). Jos osaat joitakin taitoja ja olet ”hyvä” jossakin, ajattele siitä kohtuullisesti ja ole iloinen. Jos havaitset itsessäsi kehittämisalueita, ajattele niitäkin kohtuullisesti ja iloiten.

Nykyisin kasvatusasiantuntijat ovat sitä mieltä, että lasta tulee rakastaa, tukea ja kannustaa sekä opettaa kohtaamaan myös ikäviä asioita kuten pettymyksiä. Tavoitteena on, että lapsi ei koe arvokkuutensa ihmisenä romahtavan, vaikka kokee pettymyksiä. Ihmiselle on tärkeää kokea olevansa arvokas Jumalan luoma ihminen sellaisenaan.

Tämä äiti saa pettymysten tuottamisessa luultavasti täyden kympin, vaikka se ei ole ollut tarkoitukseni. Itse asiassa, kun näkee lapsensa pettyvän johonkin, se riipaisee sydämen pohjasta saakka. Äiti haluaisi varjella lapsensa kaikelta pahalta.

Kun tulin ensimmäisen vauvani kanssa synnytyssairaalasta kotiin, koin pienoisen huolen tästä kasvatusvastuusta. Että osaanko — seuraavat 20 vuotta? Vanhempana on tosi vaikea olla täysin systemaattinen kasvattaja, ymmärsin sen jo tuolloin. Systemaattisuus ei olekaan tärkeintä, vaan luja rakkaus lasta kohtaan. Kasvattajaäiti tarvitsee kovasti Jumalan armoa ja rakkautta sekä anteeksiantoa. Kasvattajaäiti kokee myös sen, että lapsetkin antavat äidille anteeksi.

Hyvin kasvatettu äiti

Kaiken kasvatustyön lopputulema on hyvin kasvatettu äiti, josta on turhat särmät ja piikit hioutuneet pois. Lasten ansiosta. Elämä lasten kanssa on matka kohti syvempää itseymmärrystä ja myös kohti syvempää armon ymmärrystä. Hyvin kasvatettu äiti antaa lastensa itsenäistyä rauhassa, vaikka haluaisikin olla ohjeita antamassa ja ehdotella sitä sun tätä. Siinä minulla on vielä jotakin opittavaa.

Kun lapset aikuistuvat, heillä on suuri tarve johonkin omaan. Tarve saada aikaan jotakin erilaista ja merkittävämpää kuin vanhempansa, ja sellaiseen kunnon äiti antaa sekä mahdollisuuden että tilan. Äiti luottaa suureen Jumalaan ja suureen varjelukseen. Hän rukoilee alati lastensa puolesta, levollisesti.

Jaa huolenpitoasi

Niin joku sanoi hänelle: “Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella”. Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: “Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?” Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: “Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini”, (Matteus 12:47-50).

Jeesus keskusteli varsin radikaalilla tavalla perinteisistä perhesuhteista. Äitiys ei saa sädekehää Jeesuksen puheissa, ei edes äiti Maria. Näin ajatellen kukaan meistä äideistä ei saa odotella ylistystä sillä perusteella, että sattuu olemaan äiti. Jos olet äiti, ole siitä iloinen, mutta älä heittäydy yliuhrautuvaiseksi marttyyriäidiksi odottaen suorituksestasi palkintoa.

Suhteesi perheeseesi on äärimmäisen tärkeä; vaali ja huolla sitä rakkaudella. Jos koet, että äitiyttäsi riittää enemmän kuin perheesi tarvitsee, jaa huolenpitoasi siellä, missä näet orpoutta tai muuta tarvetta. On taivaallisen Isän tahto, että läheisistä ja kaukaisista lähimmäisistä pidetään huolta. Suhteesi Jeesukseen on vielä tärkeämpi, vaali sitä. Jeesuksen seuraajana ja opetuslapsena olet Jeesuksen veli, sisko ja äiti.