Aika on nyt – Opas Ilmestyskirjan lukemiseen

Marko Jauhiainen

Itätuuli-Kustannus, 2016. 244 sivua.

Lieneekö joidenkin mielestä syynä kirjoittajan liiallinen oppineisuus ja akateemisuus (M.A. Regent College; Teologian tohtori, Cambridge University), hänen vakaa perinteinen kristillinen maailmankatsomuksensa vai sitoutumattomuus ainoastaan yhteen kirkkokuntaan tai kaikkien edellisten summa, Marko Jauhiainen ei ole aikaisemmin saanut ansaitsemaansa huomiota suomalaisessa raamatuntutkimuksessa eikä herätyskristillisessä opetuskentässä. Sopii vain toivoa, että hänen ensimmäinen suomenkielinen kirjansa, Aika on nyt – Opas Ilmestyskirjan lukemiseen, muuttaa tätä asetelmaa. Jauhiaisen kirja osoittaa, että hänellä on paljon merkittävää sanottavaa sekä suomalaiselle raamatuntutkimukselle että kristittyjen sielunmaisemalle.

Suomessa on suuri tarve terveelle raamattuteologisille julkaisuille. Jauhiaisen kirja on omalta osaltaan vastaamassa tähän tarpeeseen erityisesti Ilmestyskirjan raamattuteologian, tulkintaperiaatteiden ja niiden soveltamisen osalta. On harmi, ettei yksikään suurempi kristillinen kustantaja tarttunut tilaisuuteen. Se olisi voinut antaa kirjalle hieman paremmin sen ansaitsemaa näkyvyyttä.

Kirjan tausta ja sen selitysperiaatteet

Aika on nyt on jaettu viiteen osaan: 1) Ilmestyskirjan taustaa; 2) Kuinka lukea… Raamattua; 3) Kuinka lukea… Ilmestyskirjaa; 4) Valittuja paloja; 5) Sanoma(a) tälle päivälle. Ensimmäisessä luvussa Jauhiainen pohdiskelee Ilmestyskirjan taustaa tuomalla esille sekä 1. vuosisadan historiallista ja uskonnollista kontekstia että Ilmestyskirjan kirjoitusajankohtaan liittyviä kysymyksiä. Keskustelu Israelin pakkosiirtolaisuuden jälkeisistä uskonnollisista ja poliittisista asetelmista, samoin erilaisten juutalaisten ryhmien ja keisarikultin synnystä, on hyödyllinen, ei ainoastaan yleissivistyksen, vaan Ilmestyskirjan oikean tulkinnan kannalta.

Harvinainen, mutta erittäin hyödyllinen, on Jauhiaisen lähestymistapa pyhittää toinen luku, Kuinka lukea… Raamattua, Raamatun yleiseen hermeneutiikkaan (selitysoppi) liittyviin periaatteisiin. Hän painottaa sekä historiallisen että kirjallisen kontekstin eli asiayhteyden tärkeyttä tulkinnalle. Useat esimerkit muistuttavat lukijaa, ettei hän voi ”hypätä muinaisen tekstin kanssa suoraan kysymykseen mitä tämä merkitsee minulle? kysymättä ensin mitä tämä merkitsee heille?” (s. 54).

Erityisen mielenkiintoisia ovat kirjoittajan kysymykset ja keskustelu profeetallisten tekstien haasteista: Välittävätkö profetiat tietoa vai tunnetta? Onko profetiat toteutuneet vai vielä toteutumatta? Ovatko profetiat ehdollisia vai ehdottomia? Toisaalta jäin kaipaamaan ainakin mainintaa Jumalan eri liittojen vaikutuksista näiden kysymysten vastauksiin.

Miten Ilmestyskirjaa tulisi lukea?

Kolmas luku, Kuinka lukea… Ilmestyskirjaa, käsittelee tulkintahistoriaa, tekstin tyylilajiin (genre) liittyviä kysymyksiä ja dokumentin rakennetta. Jauhiainen tiivistää selkeästi yleiset tulkintamallit preteristisestä (aikahistoriallisesti jo tapahtuneesta), kirkkohistoriallisesta, futuristisesta ja idealistisesta käsityksestä. Sen sijaan että sortuisi yhden mallin yksioikoiseen puolustamiseen ja muiden mollaamiseen, Jauhiaisen lähestymistapa painottaa Ilmestyskirjan alkuperäistä kontekstia. Sen tähden keskustelu Ilmestyskirjan tyylilajista kirjeenä, profetiana ja apokalypsina (lopunaikaa koskeva) auttaa lukijaa sen tulkinnassa. Jauhiainen onnistuu myös selventämään lukijan ymmärrystä kysymyksiin Ilmestyskirjan rakenteen kronologisuudesta, rekapitulaatioteoriasta (kertautumisteoria) ja alkusanojen (Jeesuksen Kristuksen ilmestys) merkityksestä.

Sen sijaan että koko Ilmestyskirja olisi käyty läpi kommentaarin omaisesti, neljännessä luvussa, Valittuja paloja, Jauhiainen käsittelee kahdeksaa eri teemaa tai tekstikatkelmaa edellä mainittujen tulkintaperiaatteiden valossa: 1) Kadonneen tempauksen metsästys; 2) Missä olet, oi Israel?; 3) Vaarallinen kvartetti (Ilm 6:1-8); 4) Petomaista peliä; 5) Harmageddonin lähteillä (Ilm. 16:14,16); 6) Jälleensyntynyt Babylon (Ilm 17); 7) Millenniumin lyhyt oppimäärä (Ilm 20:1-9); 8) Quo Vadis.

Tarpeellinen lisä Ilmestyskirjan ymmärtämiseen

On harmillista, että tämänkaltaista eksegeettisesti perehtyneisyyttä käsittelevää tekstiä ei selvällä suomen kielellä ole ollut aikaisemmin saatavilla. Jokaisella Jauhiaisen analyysin lukeneella tulee olemaan tulkinnallisesti perustellumpi tapa lukea Ilmestyskirjaa monista populistisista kristillisistä teemoista, kuten pedon merkistä. Tämä siitäkin huolimatta, että en täysin vakuuttunut seitsemännen kohdan loppupäätelmistä. Johtuneeko tämän arvioijan omista hermeneuttisista silmälaseista, joiden linsseistä löytyy vahvasti paavalilainen eskatologia, että Jauhiaisen tapa päätyä Jumalan valtakunnan premillenialistiseen (Jeesus tulee ennen 1000-vuotista valtakuntaa) näkemykseen, ei ole täysin johdonmukainen. Jauhiainen muistuttaa aivan oikein lukijaa, että ”tietyt asiat on sijoitettu Ilmestyskirjassa peräkkäin, ei välttämättä merkitse sitä, että ne seuraavat kronologisesti toisiaan kertomuksessa — saati sitten sitä, että ne seuraavat toisiaan reaalimaailmassa” (s. 91, 173). Hän näyttää kuitenkin unohtavan oman periaatteensa tulkitessaan Ilmestyskirjan 20. lukua, joka tapahtuu ”Jeesuksen paluun” jälkeen (s. 159-160, 163).

Viides luku, Sanoma(a) tälle päivälle, osoittaa, että Jauhiaisella on positiivisella tavalla erityislaatuinen kyky soveltaa Ilmestyskirjan sanomaa nykyajan suomalaisen kristityn elämään. Lukija voi oppia tärkeän hermeneuttisen periaatteen: kirjan sanoma täytyy löytyä sen alkuperäisestä merkityksestä, ja sen pohjalta sitä voidaan ja tulee soveltaa omaan aikaan.

Jauhiaisen sovellukset menevät lukijan ihon pinnan alle niin vahvasti, että lukijan tekee mieli jättää kirja joskus kesken — kuitenkaan siihen pystymättä. Korvien pitää olla pahasti tukossa, ellei haastetta kuule. Jauhiainen haastaa Kristuksen seuraamiseen ja kutsuun elää ilman kompromisseja nyky-yhteiskunnassa sortumatta silti ”sosiaaliseen evankeliumiin”. Tuskin kukaan suomalainen ajattelee isänmaallisuudesta samalla tavalla kirjan luettuaan. Erityisen herättelevää ja rohkaisevaa ovat Jauhiaisen huomiot Ilmestyskirjan Kristus-keskeisyydestä ja iankaikkisen elämän ja helvetin todellisuudesta. On vain kaksi tietä, ja niiden päämäärä on hyvin erilainen.

Ainutlaatuinen kirja

Jauhiaisella on ainakin suomalaisessa kristillisessä kirjallisuudessa harvoin ilmenevä kyky artikuloida monia eriäviä tulkintoja oikeudenmukaisesti, lyhyesti ja ytimekkäästi, sortumatta turhaan akateemiseen kikkailuun tai retoriseen mustamaalaamiseen. Sen sijaan hän argumentoi eri näkemysten vahvuuksia ja heikkouksia, tuoden usein oman tulkintansa lukijoita kunnioittavalla tavalla heidän arvioitavakseen. Tällainen ei tietenkään onnistu kirjoittajalta, joka ei ole perehtynyt perusteellisesti tekstien sisältöön. Tässä suhteessa Jauhiaisen vuosikymmenten työ ei ole mennyt hukkaan: hän palvelee lukijoitaan nyt ainutlaatuisella tavalla sekä lisäämällä lukijan 1. vuosisadan kulttuurillista, uskonnollista ja poliittista tietoutta että tuomalla esille nykytutkimusten kannanottoja Ilmestyskirjan ymmärrykseen.

Kirjan rikas ja tuore suomen kieli on samaan aikaan monipuolista, helppotajuista ja lukijaystävällistä sekä sisällöllisesti täyspainoista ruisleipää. Harvoin suomalaisen kristillisen kirjan kirjoittaja onnistuu näissä kaikissa. Jauhiainen kuitenkin on näin tehnyt.

Toivoa sopii, että Jauhiaisen seuraavan suomenkielisen kirjan synnyttämiseen ei kulu samaa aikaa kuin tämän kirjan — 25 vuotta. Vaikka näin kävisikin, Aika on nyt tarjoaa paljon kaivatun raamattuteologisen perspektiivin ja puheenvuoron Ilmestyskirjan tulkintaan suomalaisessa kontekstissa ainakin seuraavaksi 25 vuodeksi. Kaikki, jotka ovat kiinnostuneet Raamatun hermeneutiikan terveistä periaatteista, varsinkin Ilmestyskirjan osalta, tulee lukea tämä kirja.

Tämän lisäksi Jauhiaisen kirja haastaa lukiansa ainutlaatuisella tavalla myös soveltamaan Ilmestyskirjan sanomaa juuri nyt (omalle kohdalle). Tässä lieneekin tämän kirjan perimmäinen vahvuus — lukija ei pääse pakoon toisaalta oikean hermeneutiikan ja raamatuntutkimuksen tärkeyttä, toisaalta näiden oikeiden periaatteiden soveltamisen välttämättömyyttä henkilökohtaisessa elämässä, jotka Jauhiainen tuo esille niin puhuttelevalla tavalla.

Mikko Sivonen