Pysyvyys on jotain sellaista, mikä ei muutu. Viime viikkojen ajan olen pohtinut pysyvyyttä ja sen merkitystä arjessani. Pysyvyyden synonyymi on muuttumattomuus, josta myös Raamattu paljon puhuu.
Muuttumattomuus tuo turvaa. Minulla oli aikoinaan tuoreena vaimona, ja juuri lapsuuden kodista pois muuttaneena, suuri taipumus vaihdella huonekalujen paikkoja tämän tästä. Mieheni alkoi jossain vaiheessa vähän ärsyyntyä ainaiseen muutokseen. Koskaan ei voinut tietää, miten päin keittiönpöytä kotiin tullessa olisi. Oliko sohva vielä paikoillaan, saati sänky?
Näin kului seitsemän vuotta, kunnes muutimme kahdeksi vuodeksi niin pieneen asuntoon, ettei siellä yksinkertaisesti voinut juurikaan muuttaa tavaroiden sijaintia. Olin pakotettu tyytymään muuton yhteydessä muodostettuun järjestykseen. Kaikista suurista pohdinnoistani huolimatta en edes keksinyt muuta tapaa sijoittaa tavaramme pienessä kodissamme.
Tuo pieni vaatimaton asunto tuntui minusta kaikesta huolimatta todelliselta kodilta. Oikeastaan vasta tuolloin minulle konkretisoitui, mitä koti varsinaisesti merkitsee. Koti merkitsee minulle tänä päivänä pysyvyyttä ja turvallista paikkaa, muuttumattomuutta. Suojaa, jonne paeta ympäröivältä maailmalta. Nykyisin en kaipaa jatkuvaa huonekalujen paikkojen vaihtamista. Haluan pitää kaiken mahdollisimman samanlaisena, sillä silloin kaikki tuntuu olevan juuri niin kuin pitääkin, ja koti tuntuu paikalta, jossa voi hengähtää, jossa saan olla oma itseni.
Koti symboloi minulle turvallisuutta, pientä pesää. Olenkin nauttinut näistä viimeisistä viikoista, joiden aikana olen saanut olla kotona oikein luvan kanssa. Ei ole ainaisen kiireen tunnetta ja pakottavaa tarvetta tehdä koko ajan jotain, vaikka tokikaan arkeni ei ole paljoa muuttunut normaalitilasta, ja kuitenkin on.
Toki tiedostan, ettei kaikilla tilanne ole syystä tai toisesta sellainen, jossa kotona oleminen olisi mielekästä –joillekin tämä poikkeava aika voi tuottaa ahdistusta, masennusta, jopa pelkoa. Se on valitettavaa ja surullista.
Kodin merkitys itselleni on kuitenkin kasvanut viime päivien ja viikkojen aikana. Samoin kuin kaipuu läheisempään yhteyteen Isä Jumalan kanssa. Kristityn näkökulmasta olemme vasta matkalla todelliseen kotiimme Jumalan luokse. Voisiko oman kodin tuntu olla pieni heijastus siitä, mitä tulemme kohtamaan eräänä päivänä, kun saamme olla Jumalan yhteydessä iankaikkisesta?
Mistä ihminen etsii turvaa, kun perusturvallisuuden tunne kokee järkkymistä? Olen pohtinut poikkeustilan vallitessa sitä, millaiselle pohjalle oma uskoni on rakentunut. Kuinka pystyn ottamaan vastaan vastoinkäymiset, joita kohtaan maailmassa?
Uskon merkitys on entisestään korostunut vaikeina aikoina. On ollut lohdullista lukea Raamattua ja saada kokea sitä, kuinka Jumala Sanansa kautta virvoittaa ja rohkaisee. Jumalan muuttumattomuus on korostunut näinä aikoina, kun kaikki ympärillä ollut tuttu ja turvallinen yllättäen muuttuu toisenlaiseksi pienessä ajassa.
”Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoa. Ne katoavat, mutta sinä pysyt; ne kuluvat kaikki kuin vaate. Sinä vaihdat ne kuin vaatteet, ja ne vaihtuvat. Mutta sinä olet aina sama, eivätkä sinun vuotesi lopu. Sinun palvelijoittesi lapset asuvat turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät lujina sinun edessäsi.”
Ps. 102:25-29
Harras rukoukseni on, että mahdollisimman moni kristitty voisi saada rohkaisua ja virvoitusta Raamatun lehdiltä, ja voisi olla Kristuksen valona juuri siellä missä on, niillä resursseilla, jotka hänellä on käytössään. Kotona on hyvä olla ja kotoa käsin voimme myös loistaa Kristuksen valoa tälle maailmalle, juuri nyt kun se sitä kipeiten tarvitsee.
Siunattua ja luovaa poikkeustilan aikaa juuri sinulle!
