Mieleeni on noussut viime kevään ja tämän kesän aikana ajatuksia, joiden toivon siunaavan ja rohkaisevan muitakin. Ennen kaikkea toivon, että niistä välittyy se kiitollisuus, mitä tunnen Jumalaa kohtaan. On hienoa, että Pyhä Henki avaa jatkuvasti uusia näkökulmia eri asioihin ja suhde Jumalaan saa syventyä koko elämän ajan. Tämä on sellainen uskon elämään kuuluva etuoikeus, jonka toivoisin jokaisen löytävän.

Aihe, josta tällä kertaa kirjoitan, on armo. Kesällä pidetyllä lasten leirillä nousi mieleeni vanha sanonta ”antaa armon käydä oikeudesta”, ja tajusin miten koko elämäni on itse asiassa sen periaatteen varassa. Sain siitä myös konkreettisen esimerkin kahden 7- ja 9-vuotiaan pojan välityksellä.

Leirirahasta saatu opetus

Meillä oli leirillä kioski, josta lapset saivat kerran päivässä ostaa juotavaa ja karkkia. Maksu tapahtui leiriseteleillä, jotka jaettiin lapsille leirin alussa. Kaikki saivat yhtä paljon seteleitä, ja jokaiselle selitettiin säännöt rahan käyttämiseksi. Jos käytti rahansa viisaasti, ne riittivät leirin loppuun saakka.

Viimeisen päivän kioskimyynnissä paljastui kuitenkin, että yksi 7-vuotias poika oli käyttänyt jo kaikki rahansa, ja hän seisoi hämmentyneen näköisenä jonossa. Juttelin hänen isoveljensä kanssa ja kysyin, voisiko hän jakaa omat ostoksensa veljen kanssa, mutta isoveli totesi vähän närkästyneenä, että veljen olisi kannattanut miettiä asiaa ennen kuin tuhlasi rahansa liian kalliisiin ostoksiin.

Poika oli tietysti oikeassa enkä ruvennut häntä suostuttelemaan. Yritin sen sijaan keksiä pikkuveljelle jotain tehtävää, jolla hän voisi ansaita leirieuron ja tehdä ostoksia. Hetken kuluttua isoveli kuitenkin palasi paikalle ja työnsi sanaakaan sanomatta pikkuveljen käteen puolikkaan suklaapatukkaa. Pikkuveljen naama loisti, ja hän alkoi syödä yllättäen saatua lahjaansa, ja minä puolestani purskahdin itkuun onnesta. Vaikuttavinta tapauksessa oli se, ettei pojan teko ollut kenenkään suostuttelun tai painostuksen tulosta vaan hänen oma valintansa.

Armoa ansiottomalle

Siinä leirikeskuksen portaikossa nousi mieleeni tämä sanonta: hän antoi armon käydä oikeudesta. Vaikkei tuo 9-vuotias asiaa näillä termeillä varmasti miettinyt, niin hän itse asiassa armahti veljeään, joka oli käyttänyt rahansa hölmösti, ja sen ansiosta lopputulos ei ollutkaan joskus niin julman syyn ja seurauksen lain mukainen, vaan tilanne sai onnellisen lopun. Ja näinhän Jumalakin onneksi meitä kohtelee. Hän auttaa meitä lukemattomat kerrat onnelliseen lopputulokseen, vaikka olemme tehneet vääriä valintoja, käyttäytyneet hölmösti tai tehneet virheitä. Jos ei niin olisi, meistä kenelläkään ei olisi mitään toivoa. Jos itse saisin aina ansioni mukaan, en kestäisi elää.

Minulla oli ollut vain pari päivää aiemmin hetki, jolloin koin armon todellisuuden voimakkaasti. Kun menin ensimmäisen leiriyön jälkeen aamu-uinnille ja pulahdin tyyneen veteen, kiitin Taivaan Isää siitä, että Hänen armonsa on tosiaankin tarjolla joka aamu. Tuttu raamatun kohta – ”Joka aamu on armo uusi” – tuli konkreettiseksi ja omakohtaiseksi. Kiitin myös siitä, että Hän ei herätä uuteen päivään pelkästään niitä, jotka ovat eläneet edellisen päivän ilman virheitä, vaan myös minut, jonka edellisestä päivästä löytyi paljon parantamisen varaa. Niin kuin se järven vesi virkisti ja ympäröi minua, myös Hänen armonsa puhdistaa ja kantaa, ja sain sen varassa lähteä uuteen päivään ja yrittää välttää joitain aiemmista virheistäni.

Armo kasvattaa

Tällaiset kokemukset muuttavat myös asennetta muihin ihmisiin. Kun tajuan miten paljon itse tarvitsen armoa, on helpompi suhtautua armahtaen myös muihin ja olla korostamatta niitä valintoja, jotka ehkä ovat johtaneet hänet vaikeuksiin. Minulla on tahra yhdessä kohdassa nuttua, toisella toisessa, eli samassa veneessä olemme jokainen ja tarvitsemme Jumalan armoa.

Samanlainen armon riemuvoitto toistui pari viikkoa sitten, kun näiden leirillä olleiden poikien perheelle järjestyi vuokra-asunto, vaikka heidän vanhempiensa vanhat maksuhäiriöt näyttivät tekevän sen mahdottomaksi. Se onnistui, koska eräs ihminen, joka oli aikanaan itse saanut Jumalalta uuden mahdollisuuden, osoitti laupeutta ja päätti antaa uuden mahdollisuuden myös tälle pariskunnalle. Hänen tekonsa todisti perheen vanhemmille Jumalan luonteesta ja armosta enemmän kuin mitkään sanat tai saarnat. Mielestäni tämä on se asenne, jollaista Jeesus meissä haluaa vaikuttaa. Hänen sydämensä on jo murtunut ja täynnä sääliä ja Hän tahtoo armahtaa ihmisiä – Hän vain odottaa, että myös me tulisimme täyteen samanlaista armahtavaa rakkautta. Kun näin tapahtuu, ihmiset näkevät meidän välityksellämme Jeesuksen, ja sehän meidän tehtävämme täällä maan päällä on.

Psalmin 103 jakeet 1-13 puhuvat samaa kieltä kuin edellä kerrottu. Myös sen kirjoittaja on selvästikin kokenut Jumalan armon ja tuntee siitä kiitollisuutta:

Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.