Baptistien oppia eivät säätele kansallisten tai kansainvälisten organisaatioiden laatimat uskontunnustukset tai lausekkeet, vaikka kyse onkin maailmanlaajuisesta liikkeestä. Siksi baptistit muodostavat hyvin kirjavan liikkeen. Jopa samaan kansalliseen baptistiyhdyskuntaan kuuluvien seurakuntien välillä saattaa olla selkeitä eroavuuksia, koska kukin seurakunta on itsenäinen. Tästä huolimatta baptistiyhdyskunnilla on tietyt korostukset, joista halutaan pitää kiinni. Näin myös Suomen Baptistikirkolla.

Kolme selkeää perustaa
Suomen Baptistikirkko on alusta alkaen painottanut kolmea perusasiaa, jotka ovat yhä osa baptisti-identiteettiä. Ne ovat uskovien kaste, uskovien yhteen kokoontuva paikallisseurakunta ja Raamatun tuntemisen korostus. Näistä asioista kirjoitetaan toistuvasti yhdyskunnan lehtien sivuilla. Ne ovat toki yhteisiä muiden vapaakristillisyyden korotusten kanssa, mutta erityisesti baptistisena itse koen juuri Raamatun lukemisen painottamisen. Sillä on vahvat juuret liikkeessämme.

Suomen Baptistikirkon juuria etsittäessä on oma lehti varmasti paras lähtökohta. Se alkoi ilmestyä vuonna 1896. Sen takaa löytyy Veikko Palomaa, joka ymmärsi painetun sanan merkityksen. Alkuaikoina lehdessä ei ainoastaan kirjoitettu baptistien opista, vaan osoitettiin selkeästi se, miten väärässä toisella tavalla asioista ajattelevat olivat. Kantaa otettiin kaikkiin hengellisiin liikkeisiin, myös muiden vapaakristillisten liikkeiden oppinäkemyksiin. Tosin vajaassa kymmenessä vuodessa lehden alkuvuosien kärjekkyys ja muiden liikkeiden arvostelu sai loivempia muotoja. Lehdestä käy silti selvästi ilmi se, että oma oppi koettiin oikeana ja raamatullisena.

Alkuaikojen tiukan opillisuuden tekee ymmärrettäväksi se, että se oli tyypillistä tuolle ajalle. Myös alkuaikojen baptisteihin kohdistuneet vainot olivat pakottaneet liikkeen saarnaajat puolustautumaan esitettyjä vääräoppisuusväitteitä vastaan. Sen myötä oikeasta opista tuli jopa ylikorostuneen tärkeä asia.

Totuuden Kaiun ensimmäiseen numeroon Palomaa suomensi J. Saintonin ranskankielisen artikkelin Mikä on baptistiseurakunta? Siinä mainitaan mm. seuraavat Suomenkin baptisteille yhä oleelliset asiat:

1. Muodostaa upotetuista uskowista Kristukseen ja Kristuksessa yhdistetty perhe; tämä yhdistys saa ylewimmän merkityksensä ehtoollisen kuwaannollisuudesta ja yhteisyydestä.
2. Järjestää seurakunnan hallinto apostoliseen kaawaan, kullekin jäsenelle annetun lahjan mukaan, erittäinkin toimeensa asetettaessa niitä, jotka owat saaneet vanhemman tai diakonin kutsumuksen.
3. Olla tunnustamatta mitään muuta ylihallitusta kuin itse Kristuksen.

Kasteaihetta käsiteltiin alkuajan lehdissä eniten sellaisten kirjoitusten avulla, joissa käsiteltiin lapsikasteen harhaa. Sitä vastaan hyökättiin jyrkästi, eikä sitä pidetty kasteena lainkaan, koska se ei perustunut uudestisyntymiseen, parannuksen tekemiseen ja kastettavaan omaan pyyntöön saada tulla kastetuksi. Tällä perusteella ei uskovien kastetta myöskään ole milloinkaan koettu uudelleen kastamisena, vaan ainoana Uuden testamentin opettamana kasteena.

Raamattua korostetaan Jumalan Hengen innoittamana sanana, jonka tulee olla kaikissa uskonasioissa ainoa ohjenuora. Siksi sitä tulee tutkia sekä yksin että yhdessä. Lehden ensimmäinen numero kertoo ”pyhänä welwollisuutenaan” olevan ”kiinnittää lukijainsa huomioa raamatun sanaan”, koska lehden mukaan tuolloin löytyi ”monta uskoa ja wielä useampi epäilijä”. Samassa lehdessä julkaistiin myös pitkä kirjoitus otsikolla ”Raamatun arwo ja ymmärtäminen”.

Raamattukoulu
Nuorta liikettä ei muovannut ainoastaan oppi. Baptistiliikkeelle oli merkityksensä myös sillä, että saarnaajiamme alettiin kouluttaa yhdessä ruotsinkielisten baptistien kanssa jo vuonna 1892. Kurssit olivat tosin vain kuuden viikon mittaisia ja niitä pidettiin kaksi vuodessa, mutta alusta alkaen oli tähtäimessä kurssin pidentäminen kolmivuotiseksi. Siihen tosin päästin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, mutta suunta oli oikea. Toki koulutuksen merkitystä on välillä myös vähätelty, mutta toisaalta koko ajan on löytynyt myös niitä saarnaajia, jotka eivät ole antaneet ajatuksen kuolla. 1949 raamattukoulu aloitti, ensin vuoden kurssilla, mutta pian nähtiin kolmivuotinen koulutus tarpeelliseksi.

Raamattukoulun ensimmäistä suomenkielistä osastoa johti niin ikään Veikko Palomaa. Hän oli itse käynyt oppikoulua seitsemän luokkaa, mutta joutui keskeyttämään koulun varojen puutteessa. Hän oli kielimies ja seurasi ahkerasti muiden maiden baptistien toimintaa niiden lehtien kautta, joista käänsi lukuisia artikkeleita. Palomaa oli perehtynyt myös kirkkohistoriaan ja erilaisiin opillisiin näkemyksiin, joten hän oli varsin pätevä mies. Mikäli hän ei olisi kääntynyt teosofiksi vuonna 1897 (josta kuolinvuoteellaan kääntyi takaisin baptismiin), hän olisi varmasti vaikuttanut hyvin paljon liikkeemme kehitykseen. Mitä todennäköisimmin suomenkielinen baptismi olisi hänen johdollaan ollut tiiviimmin yhteydessä kansainväliseen baptismiin, jossa suhde ympäröivään kulttuuriin ja yhteiskuntaan oli avoimempaa kuin meillä.

Kysymys Pyhästä Hengestä
Kun helluntaiherätys 1900-luvun alkupuolella saapui maahamme, se merkitsi, että myös baptistien täytyi miettiä Pyhän Hengen täyteyttä ja sen merkitystä – puhuihan Uusi testamentti siitä paljon. Joissain seurakunnissa oltiin valmiita Pyhä Hengen toiminnalle, mutta monet empivät. Pelättiin ylilyöntejä, joita jo 1910-luvulla koettiin Karjalan seurakunnissamme ja niistä varoiteltiinkin lehdessä. Saarnaaja Johannes Jalkanen, joka itse oli kokenut Pyhän Hengen täyteyden, kirjoitti näistä asioista paljon.

Selkeä kädenvääntö asiasta käytiin 1940-luvun loppupuolella – mutta tuolloin kyse ei ollut niinkään siitä tarvitaanko Pyhän Hengen täyteyttä vai ei, vaan siitä, miten ihminen täyttyy Pyhällä Hengellä. Kahta näkemystä asiasta ei hyväksytty, vaan helluntaiherätyksen näkemys voitti baptistien keskuudessa yhä enemmän alaa, samoin käsitys siitä, että Pyhän Hengen merkkinä tuli aina olla kielilläpuhuminen.

Varovaisuus näissä asioissa on ollut ominaista baptisteille pitkään, siksi se ei ole noussut sillä tavalla seurakuntiamme määrittäväksi tekijäksi kuin helluntaiseurakunnissa. Karismaattisen liikkeen myötä 1970-luvulla Pyhä Henki nousi uudestaan voimakkaasti esiin. Nykyään Pyhä Hengen tärkeyttä painotetaankin lähes kaikissa suomenkielisissä baptistiseurakunnissa osana uskovan normaalia hengellistä elämää.

Identiteettimme nyt
Hengelliset liikkeet elävät, eivät vain historiastaan, vaan osana omaa aikaansa. Muutosta tapahtuu aina. Musiikki on yksi esimerkki tästä. Mieleeni nousee tapaus 1970-luvulta. Osallistuin silloin ensimmäisen kerran Euroopan baptistien konferenssiin Zürichissä ison suomalaisryhmän mukana. Matkalla oli kaikenikäistä väkeä. Yhtenä iltana oli järjestetty konsertti. Menimme suurin odotuksin tilaisuuteen – nyt varmasti kuulisimme oikein tasokasta hengellistä musiikkia. Mutta konsertissa esiintyi ainoastaan nuorisobändejä. Ääntä ja värivalojen loistetta riitti. Me suomalaiset, ikään katsomatta, olimme todella hämmentyneitä. Niin hämmentyneitä, että tilaisuuden jälkeen järjestimme yhteisen rukouskokouksen. Itsekin koin ihan vilpittömästi sydämeni jotenkin likaantuneen konsertissa ja rukous maistui. Nyt muistelen tapahtunutta huvittuneena.

Opilliset asiatkin ovat hiljalleen jonkin verran muuttuneet. Ehtoollista esimerkiksi jaetaan lähes kaikissa seurakunnissamme kaikille uskoville kastetavasta riippumatta. Myös alkuaikojen jyrkkyys on jäänyt taakse. Välimme eri hengellisiin liikkeisiin ovat hyvät. Olemme myös mukana tarkkailijajäsenenä Suomen ekumeenisessa neuvostossa, mikä olisi vielä 1980-luvulla ollut mahdoton ajatus.

Muutosten keskellä ei kirkkokunnan kuitenkaan tule luopua raamatulliseksi koetusta perustastaan. Uskovien kaste ja heistä muodostuva itsenäinen seurakunta sekä Raamatun lukemisen ja tuntemisen painottaminen saakoon yhä leimata seurakuntiamme. Ja vaikka nämä asiat ovat meille varmasti yhteisiä monien helluntai- ja vapaakirkkoseurakuntien kanssa, on meillä liikkeenä sittenkin oma baptisti-identiteettimme, se mistä meidät tunnistetaan. Lisäksi meitä rikastuttaa nykyään enenevässä määrin myös kansainvälisyys. Euroopan baptistiliiton ja Baptistien maailmanliiton kautta koemme yhteyttä suuren, maailmanlaajuiseen baptismiin.
Kainalojutut baptisti-identiteettiin

Baptistit muualla

Paul S. Fiddes, Oxfordin yliopiston systemaattisen teologian professori ja Regent´s Park Collegen entinen rehtori on yksi aikamme tunnettuja baptistiteologeja. Hän on kirjoittanut kirjan, jossa hän selvittelee Englannin baptistien identiteettiä peilaten sitä kuitenkin myös kansainväliseen baptismiin.

Kirjan ensimmäinen luku käsittelee baptistien identiteettiä. Fiddes ei lähde määrittelyssään tavanomaisesta traditio-sanasta. Sen sijaan hän käyttää sanoja polku ja jälki. Valinta on mielenkiintoinen, sillä siinä missä traditio tuo mieleen lähinnä samana pysyvät asiat, polku ja jälki kuvaavat mielestäni liikettä, vaikkakin polkuna on se sama tuttu ja tallattu reitti. Polun kulkijat vaihtuvat, ja jättävät uusia jälkiä. Fiddes toteaa, että baptistit ovat kiinnostuneita jättämistään jäljistä, mutta samanaikaisesti liikkeen luonteelle ominaisella tavalla eivät halua niiden rajoittavan liiaksi itseään.

Uskonpuhdistuksen ajoilta asti on nähtävissä tällaisia baptistipolkuja ja -jälkiä. Hämmästyttävän paljon polku muistuttaa yhä alkuajoista. Baptismin isänä pidetty entinen anglikaanipappi John Smith (n. 1570 – 1612) on todennut: – Uskovien tulee keskenään muodostaa Kristuksen näkyvä seurakunta maan päälle. Tämä joukko on erotettu maailmasta Sanan ja Jumalan Hengen kautta. Kasteessa heidät on liitetty Herraan ja toinen toisiinsa. Vaikka Kristuksen seurakunta on yksi, se jakautuu paikallisiin seurakuntiin, joilla on Raamattu ohjeenaan. Seurakunta saa jäsenensä kasteen kautta, mikä on ulkoinen merkki kuolemisesta synnille, eikä siten kuulu lapsille. Seurakunnassa tulee olla kahdenlaisia toimihenkilöitä: vanhimmat jotka ruokkivat laumaa, ja diakonit, naiset ja miehet, jotka pitävät huolta köyhistä veljistään.

Smithin ajatukset ovat hyvin lähellä 1520-luvulla syntynyttä anabaptistiliikkeen opetusta, vaikka suoraa yhteyttä liikkeiden välillä ei olekaan. Verrattuna moniin Euroopan baptistiliikkeisiin suomenkieliset baptistit ovat säilyttäneet baptistien perusopit näihin
päiviin saakka. Britanniassa jo puolet baptistiseurakunnista hyväksyy jäsenensä pelkästään uskon tunnustamisen perusteella. Lisäksi Saksasta, Ruotsista ja Tanskasta löytyy täysin avoimen jäsenyyden hyväksyviä seurakuntia. Italiassa ei lapsena kastetuilta protestanteilta vaadita kastetta uskoontulon jälkeen. USA:n baptistiseurakunnissa on sitä vastoin yleistä suljettu jäsenyys useita American Baptist Conventioniin (ABC) kuuluvia baptistiseurakuntia lukuun ottamatta.

Anneli Lohikko