Janne Saarela

Olen baptisti ja opiskellut helluntailaisessa Iso kirja -opistossa kolme vuotta. Onko tällainen suositeltavaa? Eikö baptisti-identiteettiä tulisi vahvistaa oman liikkeen raamattukoululla? Opetettiinko Keuruulla helluntailaista teologiaa? Yritettiinkö minut käännyttää helluntailaiseksi?

Olen viime aikoina käynyt muutamia keskusteluja omasta baptisti-identiteetistä – joskin pintatasolla. Mikä on baptisti-identiteetti? En ikävä kyllä ole vielä löytänyt hyvää vastausta. Kirkkokuntatasolla baptisti-identiteetistä puhuminen on mielestäni hankalaa. Tämä johtuu siitä, että kirkkomme painottaa vahvasti kunkin seurakunnan itsenäisyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaksi eri seurakuntiin kuuluvaa baptistia voi istua kahvikuppien äärellä ja olla täysin eri mieltä mm. pelastuksesta (voinko vaikuttaa siihen itse ja voiko sen menettää), Pyhästä Hengestä (onko olemassa erillinen täyttymiskokemus), seurakunnan johtotehtävistä (pääsevätkö naiset vanhimmistoon tai johtaviksi pastoreiksi, montako seurakuntavirkaa on olemassa), armolahjoista (vieläkö ne edes toimivat), lopunajoista (montako kertaa Jeesus mahtaa saapua), perherakenteesta (onko mies perheen ”pää”) jne. Erimielisyyksistä huolimatta meillä molemmilla on vahva baptisti-identiteetti.

Rehellinen asioiden pohtiminen saattaa osoittaa, että eroja ei olekaan vain kirkkokunnan eri seurakuntien välillä, vaan näkemyserot voivat pompsahtaa esiin jopa oman paikallisseurakunnan raamattupiirissä. Todennäköisesti kaikki eivät ajattele yllämainituista asioista samalla tavalla. Kuitenkin on olemassa suuria linjoja, jotka yhdistävät kaikkia baptisteja – jopa kirkkokuntatasolla. Näitä asioita ovat ainakin näkemys kasteesta (vain uskoontullut upotetaan veteen), seurakunnan perusrakenteesta (seurakuntaan kuuluu vain uskovat) ja yleisestä pappeudesta (kaikki ovat Kristuksen pappeja). Samaan hengenvetoon on todettava, että helluntailainen allekirjoittaa nämä samat asiat.

Itse olen viime aikoina pohtinut myös sitä, että koska luen nykyisen työnkuvani vuoksi hyvin paljon teologista kirjallisuutta, nämä teokset muokkaavat teologiaani jatkuvasti. Identiteettini on siis jatkuvassa muutoksessa.

Baptisti-identiteettini muodostuu toki tietyistä suurista teologisista linjoista, mutta käytännössä oman seurakunnan jäsenet ja heidän näkemyksensä ovat se asia, joka määrittää seurakuntani identiteetin. Riippuen siitä, millaisia ihmisiä seurakunnassani on, ja millaisia teologisia näkemyksiä heillä on, nämä kaikki yhdessä hiovat minua tavalla tai toisella.

Tällaisesta sekavasta kokonaiskuvasta katsottuna minun on hankala nähdä, miten Ison Kirjan opetus poikkeaisi normaalista ”baptistiteologiasta”. Suurimmaksi osaksi eri kurssien opettajat pyrkivät opettamaan mielipiteitä jakavista aiheista monipuolisesti, ja opiskelija pyritään varustamaan siten, että hän kykenisi arvioimaan eri näkemyksiä viisaasti. Jollekin kirkkokuntamme baptistille voisi olla kauhistus, että Isossa Kirjassa opetetaan kolme päivää armolahjoista, mutta minulle, joka opetti aiheesta nuortenilloissa samanverran jo teini-ikäisenä, asia oli täysin normaali. Ison Kirjan järjestämissä jumalanpalveluksissa sekä tytöt että pojat jakoivat ehtoollista tasapuolisesti. Tilaisuutta netistä seuraava uskova voisi taas repiä teologiset pelihousunsa riippumatta siitä onko hänen identiteettinsä helluntailainen vai baptisti.

Mitä tästä kaikesta pitäisi sanoa? Onko ylipäätään olemassa jotain yhtenäistä baptisti-identiteettiä, jota meidän tulisi tavalla tai toisella varjella? Rehellisesti sanottuna, itse koen suurempaa läheisyyttä monien helluntailaisten kanssa, jotka jakavat samat teologiset näkemykset kanssani, kuin joidenkin kirkkokuntaamme kuuluvien baptistien kanssa, joiden kanssa teologiset näkemyserot leviävät pöydälle kuin Jokisen eväät.

Lukija huomatkoon tämän. Olen lähestynyt aihetta melko teologisesta näkökulmasta. Tämä taas ei ole ainoa tapa tarkastella ja pohtia omaa identiteettiä. Kaikesta sekavuudesta huolimatta olen edelleen ylpeä siitä, että olen baptisti!

Kommentti Janne Saarelan kirjoitukseen

Janne Saarela kirjoittaa todenneensa haastavaksi tehtäväksi baptisti-identiteetin teologisen sisällön määrittämisen. Haastavaa se onkin, jos baptismia pyritään kuvaamaan tavalla, joka erottaa sen kaikista muista kirkoista ja liikkeistä. Saarela huomauttaa kuitenkin, ettei teologinen näkökulma ole ainoa mahdollinen hengellistä identiteettiä tarkasteltaessa. Opin suhteen päädytään kenties häilyviin ja joustaviin rajoihin, mutta muissa suhteissa identiteetti saattaa osoittautua teräväreunaisemmaksi.

Oman baptisti-identiteettinsä jäljille voi lähteä muistelemalla tilanteita, joissa on tuntenut itsensä nimenomaan baptistiksi. Näistä tilanteista monetkaan eivät todennäköisesti liittyisi suoraan oppiin ja teologiaan. Eri yksilöiden kokemukset eroaisivat paljon toisistaan, mutta niiden välillä olisi varmasti yhteneväisyyksiäkin. Tuskinpa silti yhtä yksittäistä asiaa, joka yhdistäisi jokaista baptistia, baptisti-identiteetin tiivistymää.

Erot monien kirkkojen ja liikkeiden välillä ovat pieniä, mutta tunnistettavissa. Voisitko päätellä, missä kulloinkin olisit, jos sinut vietäisiin silmät sidottuina jokaisen Suomessa vaikuttavan vapaakristillisten liikkeen jumalanpalvelukseen? Väitän, että suuri osa veikkauksistasi osuisi oikeaan. Teologiset erot ovat ehkä minimaalisia, ja usein suurempia liikkeiden sisällä kuin niiden välillä. Silti pienemmät ja suuremmat kirkkotilaan, musiikkiin, rukoukseen, puheisiin ja kirkonpenkin kuluttajien habitukseen liittyvät erot puhuvat paljon. Ne kertovat liikkeiden historiasta ja nykytilasta sekä osana maailmanlaajoja virtauksia että suomalaista yhteiskuntaa. Myös liikkeiden opilliset piirteet ovat väistämättä vaikuttaneet niihin, vaikka paikallisen tason eroja ilmeneekin. Aänekkääseen kielilläpuhumiseen törmää todennäköisemmin helluntaiseurakunnassa kuin baptistiseurakunnassa.

Outouden ja vierauden, mutta myös tuttuuden ja samuuden kokemuksia kannattaa kerryttää. Itsensä oppii vain peilaamalla toisiin. Tämä pätee kaikkiin identiteetin osa-alueisiin. Eri kirkkoihin ja liikkeisiin tutustuminen – niin paperilla kuin käytännössäkin – on kiinnostavaa ja hyödyllistä. Sitä kautta löytää uudenlaisia hengellisiä maailmoja, jotka vaikuttavat parhaimmillaan sekä omaa identiteettiä terävöittävästi että rikastuttavasti. Erojen sijaan voi Saarelan tavoin kohdata myös syvää samanmielisyyttä. Sekin sysää pohtimaan omaa hengellistä perintöä ja olemusta. Mikä minusta tekee baptistin, eikä sitä tai tätä tai tuota? Saarela kirjoittaa olevansa ylpeä siitä, että on baptisti. Oletko sinä ”ylpeä”, tyytyväinen, onnellinen tai iloinen, kenties kiitollinenkin baptisti? Miksi?
Maija Latvala