Teksti ja kuvat Sara Saarela

Tiina Korkeamäen joulu sai uuden merkityksen, kun hän tuli uskoon. Kerran vuodessa joulukirkossa koettu pyhyys ja liikuttuminen vaihtuivat päivittäiseen Jumalan läsnäoloon ja Häneen kohdistuvaan luottamukseen.

Tiina Korkeamäen jouluun on jo vuosia kuulunut joulukirkko ja perinteiset jouluruoat. Nykyisin joulu on aika, jolloin Tiina nauttii rauhasta, perheen seurasta ja Jumalan läsnäolosta. Toisin kuin ennen, nykyään joulu ei ole irrallinen pyhä, johon täytyy valmistautua viikkoja tai kuukautta ennen, vaan joulu on juhla, jossa korostuu se sanoma, joka kulkee arjessa mukana joka päivä.

— Joulussa parasta on kynttilänvalo ja rauha. Minulle rauha tarkoittaa konkreettista, fyysistä lepoa, kun ei tarvitse tehdä mitään. Rauha on myös sitä, kun tietää, että asiat on Jumalan käsissä eikä tarvitse pelätä ja murehtia, Tiina kiteyttää.

Punaisella potkukelkalla kirkkoon

 
Lapsena Tiinan perhe vietti joulua tavalliseen suomalaiseen tapaan: oli joululaatikoita, haettiin kuusi, saunottiin ja jaettiin lahjat. Tiina muistaa myös, kuinka lähes joka joulu mentiin aamulla seitsemältä joulukirkkoon.

— Muistan yhden joulun, kun sain punaisen potkukelkan ja menimme sillä äitini kanssa joulukirkkoon. Taisin saada samana jouluna myös virsikirjan mummultani.

Joulukirkko on siis kuulunut Tiinan jouluun jo vuosia, niin kuin monen muunkin suomalaisen jouluun.

— Kun tulin aikuiseksi ja sain kaksi lastani, kävimme joka joulu kauneimmissa joululauluissa ja joulukirkossa. Kirkossa aistittava pyhyys kosketti joka kerta ja liikutuin monesti kyyneliin asti. En ollut tuolloin vielä uskossa, mutta uskon, että tuo aika oli minun etsikkoaikani.

Jouluna hautausmaalla

 
Vaikeimmin vammaisten lasten opettajana toimivan Tiinan suhde joulun perimmäiseen sanomaan, Jeesukseen, muuttui vuonna 2006. Vuosien prosessi, jossa Tiina koki etsineensä Jumalaa ja Jumalan kutsuneen häntä, päätyi lopulta siihen, että hän varmistui olevansa uskossa. Tarkkaa päivämäärää tästä muutoksesta on kuitenkin hankala antaa, koska se oli matka, jonka kulkemiseen meni aikaa. Jossakin vaiheessa Tiina vain tiesi, että hän oli uskossa.

Uskoontulo vaikutti Tiinan elämään kokonaisvaltaisesti. Myös suhde jouluun ja joihinkin jouluperinteisiin muuttui.

— Jouluun on aina kuulunut läheisten haudoilla käyminen. Pääasiassa olen käynyt kuolleen mieheni, lasteni isän, haudalla. Sitä jotenkin liitti haudalla käymiseen tietynlaista maagisuutta ja se oli ikään kuin rituaali. Ajattelin, että kuolleet ovat vielä jollakin tavalla läsnä, että he kuulevat ja näkevät, ja siksi haudalla käyminenkin tuntui tärkeältä.

Tiina toteaa, että kynttilöiden viemisen tarkoitus on tänä päivänä eri kuin ennen. Nykyään hän uskoo, että kuolleet ovat eri todellisuudessa ja kynttilöiden vieminen haudalle on kuolleiden muistamista olematta kuitenkaan sen maagisempaa. Suhtautuminen kuolemaan ylipäänsä on muuttunut, koska uskon ja Raamatun lukemisen myötä kuolemasta on tullut siinä mielessä tutumpi, että Raamattu kuvaa kuoleman olevan luonnollinen asia ja se kertoo mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

— Ennen murehdin paljon sitäkin, mihin mieheni joutui kuolemansa jälkeen, mutta nyt ymmärrän, että minun tehtäväni ei ole murehtia. Ymmärrän, että Jumala kutsuu jokaista elämän aikana ja nämä asiat ovat hänen kädessään, ei minun. Muutenkin uskon myötä aloin keskittyä kuoleman sijasta enemmän elämään.

Syntymä, elämä ja kuolema

Syntymään liittyy väistämättä ajatus kuolemasta, niin evankeliumissa kuin ihmiselämässäkin. Kuolemasta onkin tullut Tiinalle siinä mielessä luonnollinen asia, että kun ennen oli helpompi viettää pääsiäisen sijaan joulua, nyt molemmat juhlat ja niiden julistamat asiat ovat osa elämää.

— Joku sanoi joskus, että joulun sanoma on helpompi ottaa vastaan, koska Jeesus kuvataan viattomana vauvana. Silloin ei useinkaan puhuta synnistä tai siitä sanomasta, jota Jeesus julisti myöhemmin eläessään. Pääsiäinen sen sijaan julistaa brutaalia sanomaa siitä, kuinka Jeesusta kidutettiin ja hän kuoli syntiemme edestä ja tämä vaatii ottamaan kantaa.

Tiinan ihanne on, että ihminen voisi elää joulun ja pääsiäisen sanomaa joka päivä todeksi, eikä sen pohtiminen jäisi vain juhlapyhien asiaksi. Sanoman tulisi vaikuttaa ihmisen elämään konkreettisesti, ihan arjen tasolla. Hän kertoo omalta kohdaltaan jouluun liittyvän esimerkin: aikoinaan joulupukin käymisen jälkeen tuli tyhjä olo, koska kaikki odotus oli keskittynyt nimenomaan valmisteluihin ja materiaan. Nyt tyhjää oloa ei enää tule.

— Ennen tuli satsattua paljon lahjojen ostamiseen ja paketoimiseen, sitä innostui ennen kaikkea siitä kaikesta valmistavasta toiminnasta. Nyt ei haittaa, vaikka piparit jäisi paistamatta, koska kyse ei ole enää ulkoisista seikoista tai perinteistä.

Lahjojenkin antaminen voi olla syvällisempää

 
Joulussa Tiinalle tärkeää on rauhoittumisen lisäksi perhe. Koska perheeseen kuuluu kahden aikuisen lapsen lisäksi myös kaksi lastenlasta, lahjat ovat tärkeä osa jouluaattoa.
— Meillä on ollut lasteni kanssa siitä lähtien, kun he olivat pieniä, perinne, että he tekevät minulle annettavat lahjat itse. Tämä perinne jatkuu edelleen heidän ja lastenlasteni kanssa. Itse tehdyt lahjat ovat jotenkin enemmän lahjoja kuin ostetut ja niihin on laitettu aikaa ja taitoja.

Alunperin perinne aloitettiin sen vuoksi, että Tiina ei halunnut antaa lapsilleen rahaa, jotta he ostaisivat hänelle lahjoja. Se tuntui hullunkuriselta. Itse tehdyt lahjat ovat myös syvällisemmin ajateltuna arvokkaampia ja niissä korostuu lahjan antamisen luonne. Tiina on laajentanut tätä periaatetta omalla kohdallaan siihen, että hän tekee ystävilleenkin lahjoja, muun muassa kakkuja ja kynttilöitä.

Itse tehtyjen lahjojen ohella Tiina odottaa tältä joululta jälleen lepoa ja yhdessäoloa perheen kanssa. Kun Tiinalta kysyy, mistä hän on tänä jouluna erityisen kiitollinen, vastaus ei viivy. — Perheestä ja uskosta.