Kanadalaismuusikko Leonard Cohen täytti hiljattain 82 vuotta. Syntymäpäivänään hän julkaisi jälleen yhden synkän, suuren kappaleen, synkemmän ja suuremman kuin aikoihin. Cohenin lisäksi siinä laulaa muusikon kotikaupungin, Montrealin, synagogan kuoro. Uskonnollinen vire ei kuitenkaan rajoitu äänimaailmaan. Lyriikka on Vanhan testamentin varassa veistettyä. ”Hineni, hineni”, laulaa Leonard useamman kerran. Ja juuri tässä kohden on ilmeistä hyötyä lapsuudesta, johon kuuluivat lukuisat Raamatun kertomukset. Ensimmäisenä mieleen tulivat nuoren Samuelin yölliset herätykset.

”Hineni” oli se, mitä Samuel riensi sanomaan Eelille kuultuaan kolmeen kertaan nimeään toistettavan. Neljännellä kerralla Samuel vastasi Eelin sijaan Jumalalle: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.”

Muttei Samuel ollut ainoa. Omat hineninsä lausuivat myös Abraham, Jaakob, Mooses ja Jesaja. Abrahamin hineni edelsi Jumalan ohjetta ottaa niin kovin rakas Iisak mukaan Morian maahan siellä uhrattavaksi (1. Moos. 22:1). Abraham tottelee. Mutta juuri hänen tartuttuaan veitseen, enkeli huutaa Abrahamin nimeä. ”Hineni”, hän vastaa. Enkeli käskee olla vahingoittamatta poikaa (1.Moos. 22:11).

Eesauta aikanaan kodistaan paenneen Jaakobin uneen saapuu enkeli. Jaakobin hineni edeltää enkelin välittämää käskyä palata synnyinsijoille (1.Moos. 31:11). Toinen Jaakobin hineni taas lausutaan ennen kuin Jumala vakuuttaa – unessa jälleen – ettei Jaakobin ole syytä pelätä muuttaa perheineen Egyptiin, poikansa Joosefin luokse (1.Moos. 46:2).

Mooses taas vastaa ”hineni” palavalle pensaalle (2.Moos. 3:4). Seuraa lyhyen tähtäimen ohje ottaa kengät jalasta, sekä pidemmän tähtäimen ohje viedä Israelin kansa vankeudesta vapauteen. Jesajan hineni puolestaan annetaan vastaukseksi Jumalan näyssä esittämään kysymykseen: ”Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?” (Jes. 6:8).

”Hineni” on vastaus, jota Jumala odottaa paitsi ihmiseltä, myös luomakunnalta. Jobin kirjan loppupuolella, Jumalan asetellessa Jobia ihmisen paikalle painavin sanoin, hän kysyy Jobilta retorisesti: ”Sinkoatko sinä salamoita, sanovatko ne sinulle: ’Tässä olen, käske’?”

”Hineni” kääntyy suomeksi usein kahdella sanalla: ”tässä olen”. Jo suomenkielisestä käännöksestäkin ymmärtää asiayhteydessään, ettei kyse ole sijainnin koordinaateista. ”Hineni” ilmaisee enemmän. Kyse ei ole myöskään vain kuulolla olemisen ilmaisemisesta, vaikka ”hineni” onkin vastaus puhutteluun. Vastaavasti Samuelkaan ei sanoessaan ”palvelijasi kuulee” tarkoita ensisijassa kertoa, että hän on paikalla, eikä hänen kuuloaistissaan ole ongelmaa.

”Hineni” ilmaisee korvien kuulemista enemmän sydämen vastaanottamista ja käsien vaarinottamista. Hineni ei ole staattinen vaan dynaaminen sana. Se kurkottaa toimintaan. Se ilmaisee halua tehdä tulossa olevien ohjeiden mukaisesti, ja vieläpä kokonaan riippumatta siitä, mitä ohjeet vastaanottajaltaan vaativat. Siksi hineni on syvimmän mahdollisen omistautumisen ilmaus. Hineni pitää silloinkin, kun sen sanottuaan luulee joutuvansa luovuttamaan pois rakkaimpansa. Se pätee, kun kuulee saavansa täydellisen mahdottoman tehtävän, joka ylittää kaikki voimat ja edellytykset. Hineni on juuri sitä minä Cohenkin sitä käsittelee: ”You want it darker/Hineni, hineni/I’m ready, my lord”. Pahempaa lienee luvassa, mutta tässä olen silti. Olen valmis, Herra. Olen valmis.

Liittäessään ihmisen osaksi Jumalan suunnitelmaa, hineni merkitsee usein henkilökohtaista kärsimystä. Henkilökohtainen kärsimys johtaa kuitenkin henkilökohtaista laajempaan hyvään. Hineni mahdollistaa monet Jumalan kansaansa kohdistamat pelastavat teot Egyptistä vapautumisesta Esteriin. Mutta en tuntisi noista teoista yhtäkään, en siinä tapauksessa, jos Jumala ei olisi itse päättänyt sanoa ”hineni”, synkkää on vastassa, mutta olen valmis. Jumala otti kantaakseen Abrahamin osan loppuun asti. Hän luovutti rakkaimpansa, ainoan Pojan.

Hineni on joulun sana. Jumalan on kunnia korkeuksissa, mutta Pojan osana on kunniattomuus maan päällä. Joulun hineni edellytti Jumalan alistumista kipuun, ruumiilliseen ja henkiseen. Oli alistuttava myös rajoihin, ruumiillisiin ja henkisiin. Ja viimeisimpänä vielä kuolemaan, niin mielen kuin ruumiinkin. Me ihmiset olemme lihaa ja verta, ”ja siksi hänkin tuli ihmiseksi”, Kristus tuli meidän kaltaiseksemme. ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan” (Hepr. 2:14,18).

Hineni on myös pääsiäisen sana. Getsemanessa Jeesus sanoi olevansa valmis: “Tässä olen. Olen tullut täyttämään sinun tahtosi” (Hepr. 10:9). Haluat vieläkin pimeämpää, Isä, ja vaikka pelkään, olkoon niin.

Ja niin oli. ”Magnified, sanctified, be thy holy name/Vilified, crucified, in the human frame”, laulaa Cohenkin. Sen Isänsä tahdon mukaisesti, jonka Kristus täytti, ”meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa” (Hepr. 10:10). Jeesuksen hineni lahjoitettiin ristillä minulle, minun sanakseni, sillä itse en olisi milloinkaan kyennyt lausumaan niin suurta ja kipeää sanaa. En niin, että sanani kurottaisivat toimintaan.

Cohenin lyriikassa lausutaan toinen toistaan suurempia ja kipeämpiä sanoja. Ne kietovat kuulijansa synkkyyteen, mutta mitään siitä miksikään ratkaisematta: ”A million candles burning for the help that never came”. Miljoonat kynttilät palavat pyytäen apua saapuvaksi. Mutta apu ei tule.

Cohen on oikeassa. Apu ei aivan liian usein tule meitä ympäröivässä maailmassa. Tyhjä toivo lepattaa Syyriasta Suomen syrjäytyneisiin. On giganttisia suruja, mutta myös henkilökohtaiset, keskiluokkaiset ja valjut kamppailuni, kuten Cohen asian ilmaisee. Suuremmat ja pienemmät liekit lepattavat, ja niitä on monta, aivan liian monta. Eikä niiden määrä vähene. Miljoona turhaa liekkiä, huomenna taas jokunen lisää.

Kuva on täydellisen lohduton. Mutta se johtuu siitä, että Cohenin hineni on sittenkin jäänyt puolitiehen. Se on edennyt pimeään, mutta kieltänyt sitä seuraavan valon. Joulun kynttilöiden miljoona liekkiä muistuttavat kärsimyksenkin keskellä, että apu tuli, sittenkin. Ei se tosin tullut kärsimystämme poistamaan, mutta kärsimään rinnalla. Ei se tullut myöskään pahuuttamme päättämään, mutta antamaan anteeksi, jotta pahan voima vaipuisi. Ei apu tullut kuolemaakaan hävittämään, mutta voittamaan sen.

Jotta se ei saisi viimeistä, pimeää sanaa.