Sama voima, joka aloittaa työn, vie sen päätökseen.

Luomakunnassa sama voima, joka tuottaa hedelmän, tuottaa myös siemenen. Seurakunnan luontaisessa kehityksessä tätä neljättä kasvuvoimaa kutsutaan jatkuvuudeksi (aiemmin monikäyttöisyys).

Omenapuussa olevan elämän luonnollinen seuraus on syksyisin saatava omenasato. Siitä jätämme yleensä syömättä omenien sisällä olevat siemenkodat. Siemen on kuitenkin omenan itsensä kannalta sen tärkein osa, koska se saa lajin säilymään ja leviämään. Siemenet syntyvät samalla kuin hedelmätkin. Siihen ei tarvita toista, erillistä prosessia tai voimaa. Näin elämä toteuttaa itseään kaikkialla luomakunnassa. Jatkuvuuden periaate perustuu tähän havaintoon.

Luonnollinen elämä

Ihmisten elämässä jatkuvuuden periaate näyttää joskus toteutuvan, joskus taas ei. Vaikuttaa siltä, että mitä enemmän etäännymme luonnosta ja sen kanssa sopusoinnussa olevasta elämäntavasta, sitä enemmän tarvitsemme erityistoimintoja ja -osaajia inhimillisen kasvun eri vaiheisiin.

Ennen, kun yhteiskunnat olivat maatalousvaltaisia, oli paljon vähemmän ammatteja kuin nykyään. Silloin oli ehkä helpompaa ajatella ”mikä minusta tulee isona”, vaikka elämä ei muuten helppoa ollutkaan. Usein ammatit kulkivat suvussa, isältä pojalle. Jos ammatti vaati koulutusta, tiesi nuori jo kouluun mennessään mikä hänestä siellä tulee. Koulu oli siemen ammattiin. Ammatti oli koulutuksen hedelmä, mutta samalla siemen, joka mahdollisti työn saamisen. Työn hedelmä oli leipä eli toimeentulo; se taas oli siemen, jonka avulla tuli mahdolliseksi solmia avioliitto. Avioliiton hedelmää oli lasten saaminen, joka taas oli siemenenä samankaltaisen elämän jatkumiseksi.

Jatkuvuuden periaate toteutui elämän eri vaiheissa. Liikkeelle panevana voimana oli halu ”tulla isoksi”. Tämä visio toimi siemenenä. Se tuotti hedelmän (saavutuksen) kautta uuden siemenen, se taas uuden hedelmän jne. Liikkeelle paneva voima riitti tuottamaan sekä siemenen että hedelmän. Kierron ylläpitämiseksi ei tarvittu muuta, ulkopuolista voimaa.

Nykyään, kun yhteiskunta on vahvasti kaupungistunut, elämäntapamme on vieraantunut luonnonmukaisista periaatteista. Ne on korvattu teknistyneen maailman menetelmillä. Niinpä edellä mainittu kierto ei enää näytä toteutuvan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti, vaan tarvitaan useita tahoja tuottamaan sama lopputulos. Yksi taho motivoi koulunkäyntiin. Toinen taho tarvitaan auttamaan sen selvittämisessä minkälaisia työpaikkoja voi hankitulla koulutuksella ajatella saavansa. Sitten haetaan opastusta siihen, miten työtä haetaan ja niin edelleen. Ei tarvitse mennä edes perheen perustamiseen asti kun jo nähdään, että kierto on katkennut, ja tarvitaan paljon energiaa siihen, että kukin vaihe ratkaistaan omana, itsenäisenä kokonaisuutena.

Voisiko yksi syy tähän tilanteeseen olla se, että nuoren ihmisen visio ei kanna riittävän pitkälle. Kuinka moni ajattelee ”isoksi tulemista” aikana, jolloin nuoruutta jatketaan niin pitkälle kuin mahdollista. Kuinka moni edes uskoo nuoruuden jälkeiseen elämään nuoruutta ihannoivassa urbaanissa yhteiskunnassa? Monimutkaisessa maailmassa on kovin vaikeaa nähdä kulman taakse tai ajatella mutkan kautta. Helpompi on elää tätä päivää kuin visioida epävarmaa tulevaisuuttaan! Kun maailma on näin pirstaleinen, ei ole ihme, että tarvitaan monia erityistoimintoja ja -osaajia.

Paljon auttaisi se, että nuori kiinnostuisi ammatista tai tehtävästä, jostakin konkreettisesta. Tai että hänellä olisi esikuva, johon voisi samaistua: ”tuollainen minäkin haluaisin olla”. Hyvän, innostavan esikuvan liikkeelle paneva voima auttaisi jatkuvuuden periaatetta toteutumaan. Jatkuvuus, joka tuottaa hedelmän ohessa taas uuden siemenen, vie eteenpäin aina päämäärään asti.

Hengellinen elämä

Hengellisessäkin elämässä jatkuvuuden periaate voi toteutua hyvän esikuvan tai innostavan työmuodon vaikutuksesta. Silloin usko ei jää pelkän ”ratkaisun” tekemiseksi. Uskoon tuleminen on hedelmä, jonka evankeliumin siemen saa aikaan, ja sanan kylväjä voi olla opetuslapseuden tielle innoittava esikuva. Sellaisena voi toimia myös jokin innostava työmuoto. ”Tuollaiseksi minäkin haluaisin tulla” tai ”tätä työtä minä haluaisin tehdä”! Tällaiset ajatukset ovat siemen, joka johtaa eteenpäin. Silloin ei tarvita ulkopuolista voimaa, joka motivoisi uskoon tullutta hengelliseen kasvuun tai toimintaan. Ohjausta toki pitää antaa, mutta siihen tarvittava voima on pientä verrattuna siihen, että yritetään saada liikkeelle paikalleen pysähtynyttä.

On arvokasta, jos voi olla elämänmyönteinen ”viides evankeliumi” aikamme rikkinäiselle ihmiselle. Sellainen, joka antaa toivoa; ehkäpä elämää eheyttävän vision siitä, että rikotustakin voi vielä koota jotakin hyvää. Toivon saanut ei tee ainoastaan uskon ratkaisua, vaan sitoutuu Jeesuksen opetuslapseksi ja kulkee hänen seurassaan saamansa vision täyttymiseen saakka! Jatkuvuus toimii näin.

Jatkuvuuden periaate toimi Jeesuksen elämässä. Hänen luokseen ei tultu vain tekemään ”ratkaisua”, vaan hän sai seuraajia, opetuslapsia! Hänen opetuksensa ja työnsä innoitti opetuslapsia jatkamaan saman periaatteen mukaisesti. He kylvivät evankeliumin siementä ollen samalla itse sen valtaamia. Hedelmä – siemen – hedelmä – siemen… Ja tehtävä jatkuu, siirtyen sukupolvelta toiselle, maailman loppuun asti.

Tätä on jatkuvuus. Sama voima, joka aloitti työn, vie sen lopulta päätökseen asti!

Kirjoittaja on Tampereen Baptistiseurakunnan pastori ja SLK:n Kansallisen tiimin jäsen