Leena Valkonen ja Tapio Lohikko vaihtoivat ajatuksia taidetta koskevien väitteiden pohjalta.

Kristillinen taide on hyvin välinearvoista, se välittää sanoin ilmaistavissa olevan viesti.

Tapio: Taidetta, jossa on julistava ulottuvuus, kutsutaan kristilliseksi. Se on välinearvoista; taiteen tavoite on muu kuin taide itse. Menneinä vuosisatoina kuulut kuvataiteilijat maalasivat paljon raamattuun perustuvia, kristillisiä teoksia, joilla on selkeä itsenäinen arvonsa. Ne heijastavat Euroopan kristillistä arvomaailmaa, mutta ovat taideteoksia m

uuhun pyrkimättä.

Vapaassa kristillisyydessä on totuttu evankelioiviin lauluihin välineinä hengellistä heräämistä tavoittelevassa työssämme. Ovatko ne “taidetta”? Monet klassisen musiikin mestariteokset ovat kristillisiä, mutta silti suurta, itseisarvoista taidetta.

Leena: Niin, mikä tekee taiteesta kristillistä – sekö, että tekijä on ajatellut sen kristilliseksi vai se, että teos heijastaa jollekulle jotakin Jumalasta, vaikka taiteilija ei ole ajatellut sitä julistavaksi. Musiikki on helpointa luokitella hengelliseksi sanojen perusteella. Jos humpassa on hengelliset sanat, se on kristillistä. Bachin instrumentaalimusiikin hengellisyys ei ole yhtä itsestään selvää. Molemmat musiikin lajit ovat kuitenkin varmasti koskettaneet ihmisiä.

Tapio: Ehkä hyvän kristillinen musiikki on sikäli itseisarvoista, että musiikki tuottaa itsessään suurta mielihyvää, mutta sikäli välinearvoista, että tavoite on tuottaa viel

ä suurempaa – hengellistä – hyvää. Sen, että musiikki koskettaa ja puhuttelee hengellisesti, ei tarvitse vähentää sen musiikillista itseisarvoa.

Leena: Joskus toivoisin musiikillisen itseisarvon olevan suurempi, että tehtäisiin tasokasta, monipuolista musiikkia, eikä tyydyttäisi vain hengelliseen sanomaan.

 

“Sekulaari” taide voi olla yhtä hengellistä kuin hengellinen.

Leena: Maallisen tai hengellisen taiteen määrittely ei ole helppoa, mutta olen taipuvainen allekirjoittamaan väitteen. Kirjallisuudessa ja musiikissa (itselleni tutuimmat taiteet), jota ei luokiteltaisi hengelliseksi, olen kohdannut usein pyhyyttä ja jotakin henkeäni koskettavaa. Löydän puhuttelevia, tuoreita oivalluksia esimerkiksi poplyriikasta.

Jos luovuus on Jumalan lahja ihmiselle, ehkä ihminen voi heijastaa jotain hänestä tietämättään. Niin toivon itse tekeväni, sillä varta vasten hengelliseksi tai evankelioivaksi tarkoitettu taide voi toimia liian päällekäyvänä itseään vastaan.

Tapio: Tekijän totinen tarkoitus tehdä hengellistä taidetta voi tosiaan kirjallisuudessa tai musiikin sanoituksissa äityä niin päällekäyväksi, että kuulijan kokemusta säestää myötähäpeä. ”Rautalangasta vääntäminen” vie lukijalta löytämisen ilon. Se, että saa oivaltaa itse, on mielestäni hyvälle taiteelle tunnusomaisen hienoviritteisyyden ansioita.

Leena: Taiteen erottaa herätyssaarnasta juuri tuo: väljyys ja mahdollisuus oivalluksiin pikemmin kuin oikeat vastaukset. Eri ihmiset voivat myös kokea saman teoksen eri tavoin. Jollekin teos puhuu luonnon kauneudesta, toiselle Jumalan hyvyydestä.

Tapio: Jos taide tuottaa kokijalleen hengellisen kokemuksen, kai se hänelle on hengellistä, tekijän tarkoittamattakin. Taiteilija toi esiin jotakin syvästi kokijan sydämen säikeitä koskettanutta elämän totuutta. Musiikki tarjoaa itselleni tällaisia elämyksiä, kirjallisuus tai muut taiteet ovat toisille elämän tulkki.

Ei sekulaari taide silti ilman muuta ole yhtä hengellistä kuin hengellinen. Rajojen vetäminen ei ole helppoa. Toivon kuitenkin, että hengelliseksi tunnustautuva taide olisi taiteellisinkin mittarein tasokasta.

 

Kristityn ei pidä taiteen avulla käsitellä julkisesti uskoon liittyviä ristiriitaisia tunteita ja kokemuksia.

Leena: On varmasti teoksia, jotka koetaan jumalallisina tai innoituksen ajatellaan tulleen Jumalalta. Itse ajattelen ihmisten kuvaavan oman ihmisyytensä kautta taiteella pienen kaistaleen tai häivähdyksen Luojastaan. Häivähdyksiin sopivat ristiriidat, rosot ja epäilyt. Taide antaa sanoja, kuvia, liikkeitä tai säveliä tunteille, jotka ovat usein yhteisiä. Sen tulee olla rehellistä.

Tapio: Samaa mieltä, Leena. Taide on luonteeltaan julkista, esiin tuotavaa. Jos kristitty taiteilija maalaa pelkkiä kiiltokuvia kristillisistä aiheista, hän tekee uskosta yhtä epäuskottavaa kuin jos hengellisen musiikin saralla tehtäisiin vain ylistysmusiikkia. Kristitynkin elämä on rosoista ja ristiriitaista. Jos kristillisyyden tulee olla totuudellista ja taiteen rehellistä, mihin päädytään? Eikö siihen, että kristitty taiteilija käsittelee julkisesti uskoon liittyviä ristiriitaisia tunteita ja kokemuksia – mutta uskon tuomaa eheyttä ja tasapainoakin!

Leena: Olisi hienoa, jos taide kuvaisi – osana koko kuvaa –  aidosti myös sitä kaunista, jonka usko tuo tullessaan: iloa, vapautta ja turvaa. Ja paitsi että taide voi kuvata eheyttä ja tasapainoa, se voi eheyttää. Haluaisin liittää hengelliseen taiteeseen aina toivon näkökulman.

Tapio: Ristiriitojaan käsitellessä on varottava, ettei lietso ja levitä niitä liiallisella inhorealismilla. Rehellisyys ei oikeuta vihapuhetta tai yksilöihin yhdistyvää sopimatonta osoittelua ja vihjailua. Ristiriitaisia kokemuksia ja tunteita käsitellessään kristityn taiteilijan tulisi tehdä se tavalla, joka voi antaa raskaita vaiheita läpi käyvälle juuri toivoa ja auttaa purkamaan ristiriitoja. Ei kasvateta taakkoja tai oikeuteta katkeruutta ja kaunaa.

 

Suomen baptistiliikkeessä suhtaudutaan varautuneesti taiteisiin.

Tapio: Ei hengelliseen musiikkiin tai kirjallisuuteen, mutta musiikkiin mahtuu useita kartettavia lajeja, puhumattakaan elokuvasta, tanssista tai teatterista. Ei-hengellisestä kirjallisuudesta löytyy paljon sellaista, mihin suhtaudutaan varautuneesti. Hieman tragikoomisesti mietin, vallitseeko baptistiliikkeessä – konservatiivisessa kristillisyydessä yleensä – kuvataiteen suhteen samansuuntainen käsitys kuin natsi-Saksassa! Puhdaspiirteinen, konservatiivinen, luontoa ja ihmistä ulkoisesti kuvaava taide on oikeaa taidetta, sisäisen näkemyksen kuvaaminen “rappiotaidetta”.

Leena: Varautuneisuus lienee yksilöllistä. Olen ollut baptistiystävien kanssa elokuvissa, teatterissa ja lätkämatsissa. Monenlaisia näkemyksiä varmasti mahtuu baptistikirkkoon sekä tästä että muista asioista (onneksi).

Itselleni taide on mahdollisuus tutustua elämän moninaisuuteen ja oppia uutta. En rajaa kristillistä ja ei-kristillistä taidetta, harrastan ei-kristillistäkin. Välillä pohdin Paavalin tavoin, että vaikka kaikki on luvallista, kaikki ei rakenna. Elämme sana-, ääni- ja kuvataiteen tulvassa. Millä haluan aistini täyttää?

Tapio: Tunnistan samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Jos taide määritellään niin, että sitä luo ”taiteilija”, ei amatööri, baptistiliike suhtautuu suureen osaan siitä varautuneesti. Taiteilijathan ovat omituisia otuksia vaatetuksineen, hiuksineen tai kaljuineen, partoineen, ja muutoin epäsovinnaisine olemuksineen.

Leena: Tiedätkö mitä? Olisi hienoa, jos baptistien joukossa olisi paljon enemmän omituisia taiteilijoita!