Jeesus sanoi: ”Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle – ja kuinka toivonkaan, että se jo olisi syttynyt.” (Luuk.12:49) Monien kuulijoiden sydämissä liekki paloi jo. He olivat kohdanneet miehen, joka vaati heiltä samaa kuin profeetat aikanaan. ”Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne – – ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki.” (Hes.18:31.) Milläs otat, saattoi joku miettiä. Kutsun kuullessaankin ihminen on edelleen se sama rikkuri, joka valitsee väärän ja jättää hyvän tekemättä.

Jeesus teki hyviä, ihmeellisiä ja voimakkaita asioita. Hän puhui ihmisviisautta syvempiä sanoja. Usein hän julisti Jumalan valtakunnan tulleen lähelle. Aika kääntyä oli koittanut, kun Jumala lähestyi rikkuri-ihmistä. Ihminen on yhtä kykenemätön lähestymään Jumalaa kuin ottamaan uusia henkiä ja sydämiä. Kääntyminen ei ole ihmisen pinnistelyä, vaan Jumalan työ. ”Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.” (Hes.36:26.)

Jeesuksen seuraajat olivat kohdanneet Jumalan uuden hengen ja sydämen lahjoittavan voiman. He kulkivat tuli sisällään. Tuli osoitti tietä ja puhdisti, käänsi jatkuvasti katseet oikeaan suuntaan ja vapautti selän taakse jäävästä. Mutta kovin pian koitti ensimmäinen pitkäperjantai, joka tuntui sammuttavan tuon tulen. Jeesuksen seuraajat todistivat silloin roihua, joka poltti kaiken uuden, hyvän ja puhtaan poroksi. He joutuivat kysymään kerran jos toisenkin, mitä mikään oli? Mitä juuri oli tapahtunut? Mitä oli kaikki se, mitä tapahtui sitä ennen? Mitä nyt tapahtuisi? Tapahtuisiko mitään? Oliko risti heikkoudellaan ja mielettömyydellään mitätöinyt kaiken sen voiman ja viisauden, jonka he olivat Jeesuksessa kohdanneet? Pitikö se kaikki nähdä nyt heikkoutena ja hulluutena? Olivatko he itse heikkoja, hulluja ja haihattelijoita? He olivat rakentaneet kalliolle, joka oli nyt murskattu hiekaksi.

Puolitoista vuorokautta kului kahden tulen välissä, tuhansien kysymysten keskellä, kokonaan vailla tietoa siitä, että ollaan nimenomaan välissä. Ja siltikin muutamat Jeesuksen seuraajista lähtivät sunnuntaiaamuna heikkona ja mielettömällä tavalla kuolleen mestarinsa haudalle. Sitä voi nimittää uskollisuudeksi. Sen uskollisuuden ansioista jo pian kävisi monille ilmeiseksi, että tulenheittäjä oli noussut kuolleista. Hän viettäisi seuraajiensa kanssaan vielä hetken. Kenenkään ei tarvitsisi sammuttaa tulta sisällään typeränä ja tarpeettomana. Ja aivan pian tulisi todellinen tulenlieskojen päivä, uuden Hengen juhla, jonka ansioista ei Jeesuksen seuraajilta voimaa ja viisautta puuttuisi.

Olisiko kahden tulen välin voinut nyt unohtaa, vaieta karun kuoleman kuoliaaksi? Jospa se oli pelkkä kiusallinen keskeytys, jota ei muistella kaiken ollessa taas vähintään niin kuin ennenkin. Ja entäpä nyt, kaksi tuhatta vuotta tuon karun kuoleman jälkeen? Eikö aika ole ajanut sen ohi? Ei ristissä ole juuri järkeä. Ei sitä tarvita osaksi suurta kertomusta Jumalan pelastavasta rakkaudesta ihmistä kohtaan. Uhriajattelu on ikävän brutaalia, ja uhkaa vieläpä vesittää viestin Jumalan ehdottomasta rakkaudesta. Unohdetaan se.

Kaksi tuhatta vuotta sitten Jeesuksen rumaa ja raakaa kuolemaa ei unohdettu. Ristiä ei haudattu hiljaisuuteen, vaikka siihen naulattu jälleen eli. Siinä oli monelle liiaksi nielemistä. Paavali kertoo kreikkalaisten etsineen viisautta ja juutalaisten vaatineen ihmetekoja (1.Kor.1:22). Miten selittää risti heille viisaaksi, tai sen ihmeistä totaalisesti riisuttu luonne voimaksi? Paavalin vastaus oli, ettei mitenkään. Ristiä ei voi puhua voimaksi ja viisaudeksi. Risti saa olla ristiriitainen. Se saa olla näennäisen ruma viilto evankeliumin ihmeessä, ilossa, valossa ja voimassa. Niinpä Paavali näki juutalaisten torjuvan ristin herjauksena, muiden hulluutena. Jotkut torjuvat sen tarpeettomuutena, vastenmielisenä väkivaltana tai minä mielivätkään. ”– mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1.Kor.1:24.) Sanomaan rististä kätkeytyvä voima ja viisaus on jotakin, mitä ei voi selittää tai spektaakkelein esitellä. Sitä ja siitä on elettävä. On käännyttävä, astuttava Jumalan valtakuntaan ja tyhjän haudan todellisuuteen. On saatava lahjana sisäinen tuli, uusi sydän ja uusi Jumalan Henki, jotta puhe rististä voi olla se viisaus ja voima, joiden lähde on Jumala itse. Kahden tulen väliin jäävä kuoleman pimeys on luovuttamaton osa sitä todellisuutta, jossa Jumala lähestyi ihmistä kaksi tuhatta vuotta sitten, ja lähestyy myös tänään. Jeesus sanoi antavansa oman ruumiinsa, ”että maailma saisi elää.” (Joh.6:51)

Heikkoa, hullua, tarpeetonta ja erittäin väkivaltaista.
Epäilemättä, mutta minä Elän.

Maija Latvala