Nuoruudestani asti minua on suuresti kummastuttanut Jeesuksen opetuslasten väkivaltaisuus kiirastorstaiyönä. Muistan kerran 60-luvulla keskustelleemme kristityn aseettomuudesta ja yleensä pasifismista, jolloin edesmennyt saarnaaja Heikki Huotari huomautti Jeesuksen käskeneen opetuslapsia miekkojen ostamiseen. Siinä me Tampereen baptistiseurakunnan pojat, Matti ja Vesa Väyrynen sekä minä, hieman ’nikottelimme’ uuden näkökulman edessä. Itse en ainakaan osannut esittää mitään järkevää argumenttia tekstin selitykseksi.

Ensin Jeesus itse käskee heitä varustautumaan kukkarolla ja laukulla. Lopuksi hän neuvoo: ”Ja jolla ei ole, myyköön viittansa ja ostakoon miekan” (Luuk. 22: 36-38). Lopputuloskin on sävähdyttävä: ”Niin he sanoivat: ´Herra, tässä on kaksi miekkaa´. Hän vastasi: ´Riittää´.” Jeesuksen kehotus ja vastaus hämmensivät mieltäni vielä astuessani kutsuntaan ja sitä tietä 14 kuukaudeksi siviilipalvelukseen Evon metsäkoululle. Ilmeisesti henkilökohtainen asenteeni aseettomaan maanpuolustukseen on loppujen lopuksi tullut selvästä kutsumustietoisuudestani evankeliumin julistajana. Sen sijaan jokainen uskonveljeni on saanut itse asettaa oman norminsa tässä asiassa.

Vanhurskaat voimakeinot
Hyväksyikö Jeesus väkivallan, nimenomaan vanhurskaan väkivallan käytön evankelioinnissa? Kutsuttiinko jo ensimmäiset opetuslapset oikeamieliseen väkivallan käyttöön? Määräsikö Herra jakeessa 36 kaikki opetuslapsensa ostamaan miekkoja? Irrallisena jakeena asia voisi siltä näyttää, sillä Jeesuksen kuoleman ja hautauksen jälkeen opetuslapset jäisivät yksinään kylmään maailmaan. Millä he silloin voisivat puolustaa itseään ja perheitään?

Raamatun ymmärtämisessä on kuitenkin aina huomioitava tekstin kokonaisuus. Silloin selvenee, että Jeesuksen asenne ja opetukset tässä tilanteessa tulivat kolmen vuoden yhteiselon pohjalta. Koko tuona aikana Jeesus pyrki välttämän julkisuutta. Hän ei halunnut ennenaikaisesti astua Pyhään kaupunkiin, jossa tulisi täyttämään missionsa ja missä hänet lopulta tuomittaisiin kuolemaan kuten tavallinen rikollinen. Juuri näin oli profeetta Jesaja ennustanut vuosisatoja aikaisemmin(Jes 53:12). Sitä ennen Herran oli hoidettava laajaa työkenttäänsä Jerusalemin ulkopuolella.

Pasifismia Getsemanessa
Vihdoinkin oli tullut se viikko ja hetki, jolloin Jeesus laski jalkansa Jerusalemin kamaralle ja asettui sinne vähäksi aikaa. Se oli kaupunki, joka oli kuuluisa profeettojensa surmaamisesta (Luuk. 13:33,34). Uskonnolliset johtajat olivat lähettäneet vakoojansa ja asettaneet ansansa saadakseen hänet sanoistaan kiinni, jotta voisivat tuomita hänet kuolemaan (Luuk 20:20). Ilmassa oli jännitystä. Outoja kysymyksiä sateli urkkijoiden suusta ja epävarmuus tulevista tapahtumista rassasi opetuslasten mieliä. Jännittyneestä ilmapiiristä huolimatta Jeesus opetti omiaan päivittäin.

Pääsiäinen lähestyi. Jeesus valmisteli ehtooateriaa opetuslastensa kanssa. Aterian aikana Jeesus asetti leivän ja viinin erilleen muusta syömisestä. Se tuli muistutukseksi yhteenkuulumisesta aina kuolemaan asti. Juudas oli jo aikaisemmin ilmoittautunut Jeesuksen vastustajille Herransa vapaaehtoiseksi kavaltajaksi (22:1-6). Aterian aikana hän livahti mukanaan informaatio Jeesuksen ja opetuslasten säännöllisestä kokoontumisesta Getsemanen puutarhassa myöhemmin samana yönä (21:37).

Juuri puutarhan yöllisissä tapahtumissa paljastuu Jeesuksen näkökulma aseelliseen toimintaan. Tietenkin tekstiä voi tulkita ainakin kahdella tavalla: miekkoja voidaan käyttää fyysisesti tai sitten asenteena on aseiden käytön periaatteellinen kieltäminen. Joka tapauksessa Jeesuksen seuraajatkin elivät aseita käyttävän maailman keskellä ja heidän oli päätettävä millaista vastarintaa pahalle tehdään. Siinä tilanteessa Jeesus käskee opetuslapsia ostamaan miekkoja. Kun he heti esittävät hänelle kaksi miekkaa, sanoo hän: ”Riittää”.

Riittikö kaksi miekkaa estämään Herran vangitsemisen? Sitäkö hän tarkoitti? Tuskin! Yksi miekka riitti sivaltamaan Malkoksen korvan (Joh. 18:10, 11). ”Mutta Jeesus sanoo Pietarille: ´Pistä miekkasi tuppeen´.” Jeesus oli valmis ilman epäröintiä ja vastustusta vastaanottamaan Isän antaman kärsimyksen maljan. Sitten hän kosketti miehen korvaa ja paransi hänet (Luuk. 22:51). Miekkojen tarkoitus tuskin oli vangitsemisen vastustaminen tai kapinan aloittaminen Rooman arvovaltaa vastaan. Vaikka heillä olikin kaksi miekkaa, Herra antautui sotilaiden vangiksi ilman vastustusta.

Pahantekijän tuntomerkkejä

Miekoilla oli kuitenkin ulospäin näkyvä merkityksensä. Kolmen vuoden aikana oppositio oli melko vähäistä, ja Jeesuksen lähettiläät eivät tarvinneet mukaansa matkalle sauvaa, laukkua, eväitä, rahakukkaroa, toista paitaa, eivätkä sandaaleja (Luuk. 9:3; 10:1-7), sillä he toimivat melko ystävällisten ja auttavaisten ihmisten keskellä. Mutta tällä kertaa Jerusalemissa oli vihamielinen ilmapiiri ja uskonnolliset johtaja vainosivat häntä. Vain kaksi miekkaa, ei enempää, riitti kuvaamaan jännittyneisyyttä. Jeesuksen lähetystehtävä oli muuttunut suositusta vaaralliseksi, ja opetuslasten oli oltava varuillaan. Tietenkään Jeesus ei aikonut miekkoja käytettäväksi, ja sen hän ilmaisi selvästi Pietarin sivaltaessa ylipapin palvelijalta korvan. Sen sijaan hän viittasi Pyhiin kirjoituksiin: ”Tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: ´Hänet luettiin pahantekijöiden joukkoon! Se mitä minusta on sanottu, on nyt täyttymässä´,” (Luuk. 22:37).

Mistä rikollinen tunnettiin tuona aikana? Ainakin siitä, että hän kantoi mukanaan miekkaa ja muita aseita. Jos Jeesus todettaisiin rikolliseksi, silloin hän itse, tai ainakin joku hänen joukossaan kantaisi miekkaa. Kaksi miekkaa riittäisi sellaiseen syytökseen ja tämän erikoisen profetian täyttämiseen. Jesaja oli puhunut juuri tästä (Jes. 53:12). Näin Matteuskin ymmärsi tapahtuman (Matt. 26:54). Profetian toteutuminen vain vahvistui Pietarin miekan sivalluksella. Jos Jeesus olisi halunnut vastustaa vangitsijoitaan, hän olisi voinut kutsua avukseen 12 legioonaa enkeleitä, mutta silloin profetia olisi jäänyt toteutumatta. Siksi hän käski Pietaria: ”Pistä miekkasi tuppeen!” (Matt. 26:52.)

Raamatun havainto-opetusmetodi
Miekka oli Jeesukselle samanlainen havainto-opetuksen väline kuin vehnän siemenet, aura, lamput, viinitarhat, kolikot tai kadonnut lammas jne. Jokaisen arkisen esineen ja asian takana oli Jeesuksen opetuksessa syvempi moraalinen ja hengellinen periaate. Niiden käyttö ja merkitys vaikuttivat suoraan Jeesuksen seuraajien elämäntapaan ja Jumalauskoon. Silti Herran vangitseminen ja tuomitseminen rikollisena perustui valheellisiin todisteisiin, sillä Herra ei tehnyt toimintansa aikana mitään muuta kuin hyvää (Ap.t. 10:38). Jopa puhuessaan miekasta Herralla oli mielessä fyysistä väkivaltaa tai materiaalista esinettä syvempiä ajatuksia ja opetuksia. Tekstiyhteys todistaa esimerkitsi Matt. 10:34, että hän ei tarkoita miekalla ensi sijassa fyysistä verenvuodatusta perheenjäsenien keskellä, vaan kysymys on ihmisten moraalisista ja hengellisistä ristiriidoista. Samoin Luukas korostaa ja rinnastaa miekan ei-kirjaimellisuutta (Luuk. 12:51-53).

Miekkalähetyksen hämmentävä alku
Aika usein pääsiäiskertomuksen kaksi miekkaa vaikuttaa niin hämmentävältä tosiasialta, että se mieluummin ohitetaan. Niin olen varmaan itsekin tehnyt. Tietenkin Malkoksen korvan leikkaaminen oli erikoistilanne, ja se tapahtui ennen helluntaita, ennen muodollisen ja kiinteämmän alkuseurakunnan muodostumista. Fyysisen väkivallan merkkejä tuskin löydetään enää helluntain jälkeisen seurakunnan elämässä ja toiminnassa. Vaikka Jeesus ei käskenyt hävittämään miekkoja, niin myöhemmin Paavalin mielestä miekan kantaminen oli esivallan oikeus (Room. 13:4). Kukaan apostoleista ei koskaan yrittänyt edistää asiaansa miekalla, tai edes puolustaa henkeään sen avulla. Silloin ei tunnettu minkäänlaista ’miekkalähetystä’ edes marttyyriuden nimessä.

Syyllistyminen väkivallan käyttöön toisin ajattelevia ja toisuskoisia vastaan on valitettavasti ollut kristikuntaa leimaava tahra jo keisari Konstatinuksen ajalta alkaen. Väkivallan käyttö ja käyttäjät eivät kuitenkaan ole kristinuskon fundamentti – perusta. Jeesus on perusta. Hän ei koskaan asettanut fyysistä miekkaa evankeliumin etenemisen välineeksi. Hänen aseensa oli Hengen miekka – Jumalan Sana.

Apostoli Paavalia kyllä syytettiin levottomuuksien lietsomisesta, väittelemisestä ja kansan tungoksesta (Ap.t. 24: 5,12,13,18), mutta syytökset tapahtuivat silläkin kertaa väärin perustein, kuten vuosia aikaisemmin Jeesusta syytettäessä (Matt. 26:59,60; Mark. 15:3,4; Luuk. 23:22; Joh. 18:38). Väkivalta ja voimakeinot eivät kuuluneet alkuseurakunnan Kristuksen evankeliumiin.

Rauhan sanomaa ja tea-party uskoa
Minusta tuntuu, että suuri osa ihmiskunnasta ei usko Paavalin kehotukseen: ”Jos on mahdollista ja jos se teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa”, (Room. 12:18). Kummallisen usein mahdollisen rauhanrakentamisen tilalle julistetaan sota. Soditaan lähinaapureita vastaan sekä toisin uskovia ja ajattelevia vastaan. Nykyään varsinkin sekä islamin että kristinuskon ääri-fundamentalistit eivät sulje pois rajoitettua, harkittua ja heidän mielestään oikeutettua väkivaltaa, jopa tappamista ’hyvän asian’ puolesta. Samaa kysymystä, mikä tehtiin Jeesuksen aikana, käsitellään nytkin: Oikeuttaako oikea oppi vääräuskoisen surmaamisen? Tuolloin ylipappi, papit ja kirjanoppineet uskoivat niin ja päättivät surmata Jeesuksen (Matt. 26: 3-5. Joh. 11:50) sekä Lasaruksen (Joh. 12:10). Valitettavasti sama uskomus näyttää yhä ohjaavan monia ääriliikkeitä. Marttyyriuskin, mikä alkuaan merkitsi silminnäkijä-todistajan pätevyyttä todistamiseen jopa henkilökohtaisen kuoleman uhalla, on näinä vuosikymmeninä alkanut tarkoittaa sekä todistajan että lukuisten viattomien sivullisten surmaamista.

En myöskään ymmärrä kuinka samat länsimaiset elämää rakastavat ihmiset, jotka vastustavat aborttia, ovat valmiit tuhoamaan ja räjäyttämään aborttiklinikat ihmisineen päivineen? Samaa vihaa ääri-fundamentalistit näyttävät lietsovan esim. prostituoituja, homoseksuaaleja ja pedofiilejä kohtaan. Pelkkä totuuden sanan julistus ei riitä. He haluavat täydentää julistustaan voimatoimilla. Kiihkeimmät hurskaat eivät malta jättää tilaa vasta myöhemmin tulevalle Jumalan vihalle ja tuomiolle (Room. 2:8; 12:19).

Joskus on todella vaikea ymmärtää toisen ihmisen – uskovankin – kiukkua ja vihaa lähimmäistään kohtaan, koska tällä on eri mielipide asioista. Tällaisen (Amerikasta tunnetun) ikään kuin ääri-fudamentaalisen ”tea-party-asenteen” voi muovailla seuraavalla lauseella: ”Jos et ajattele, puhu ja tee asioita samalla tavalla kuin minä, olet viholliseni ja Herran vihollinen, koska minä olen saanut näkemykseni Herralta.” On surullista, että tällöin jää huomioimatta Jumalan Sanan ja fyysisen miekan yhteen sopimattomuus. Pian alkuseurakunnan aikana nähtiin, että fyysinen miekka ei enää kuulunut Jeesuksen seuraajan kantamuksiin.

’Neo-miekkalähetys’
Kutsun länsimaista tai amerikkalaista uskonnollisten siviilien aseistamista nimellä ”uus’(neo)miekkalähetys”. Toimiiko se nykyaikana? Voisivatko käsiase ja Raamattu mutkattomasti kuulua yhteen? Äärifundamentalistit uskaltavat asettaa Raamatun ja ampuma-aseen samoihin käsiin. Näille ihmisille ei riitä aseistamisen rajaaminen esivallalle: esivalta ei kanna miekkaa turhaan (Room. 13:4).

Yleisesti aseistus katsotaan luonnolliseksi asiaksi poliisivoimille ja armeijalle. Sen sijaan surma-aseet siviiliväestön käsissä herättävät monia kysymyksiä. Jokaisen kansalaisen oikeus tappoaseen hallussapitoon saattaisi muodostua suureksi vaaraksi. Silti ääriliikkeissä ei tappoaseen ja Raamatun kesken nähdä ristiriitaa. Historiasta ja kokemuksesta tiedämme, että kun on fyysisiä aseita, on myös vihamielisyyttä ja pelkoa. Niin oli tuolloinkin Jerusalemissa opetuslasten pienen joukon valmistuessa ilta-aterialle. Samoin tänään voi turvallista yhteiselämää järisyttää aseiden läheisyys. Usein aseiden äänet julistavat kansojen ja kansanosien keskinäistä vihaa ja tuhoamishalua. Mutta emme voi ummistaa silmiämme siltäkään tosiasialta, että toisinaan aseet merkitsevät kristittyjen vainoamista.

Yksi miekka riittää!
Illan pimeydessä kulkemista varten on olemassa Pietarin miekkaa parempi turva. Se on Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Se on kristityn sota-aseista kenties parhain ja tärkein. Efesolaiskirjeen 6. luku kertoo, kuinka Paavali oli valmistautunut hengelliseen sotaan hengellisillä aseilla. Hän piti sitä niin tärkeänä, että kirjoitti asiasta myös korinttilaisille, kuinka kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita (2 Kor. 6:4), joilla on vanhurskauden aseet oikeassa ja vasemmassa kädessä (6:7). Jälleen Paavali – aivan kuin Jeesuksen havainto-opetus-metodia seuraten – viittasi roomalaisen sotilaan varustautumiseen: sotilaalla on miekka oikeassa kädessä ja kilpi vasemmassa. Kokonaisvaltainen Kristukseen uskova hengen sotilas valmistautuu elämäntaisteluun Pyhässä hengessä, vilpittömässä rakkaudessa, totuuden sanassa ja Jumalan voimassa (6: 6,7). Siinä ei ole sijaa fyysisille voimakeinoille ja aseille.

Jumalan Sanan oikea käyttö on taistelun perusasioita. Hengen miekka, Jumalan Sana toimi ja toteutui Jeesuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. SANA on Raamatun keskeisin asia. Siksi ei ole ihme, että Johannes todisti siitä näin: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala”, (Joh. 1:1). Ja kuka olisi osannut heprealaiskirjeen kirjoittajaa paremmin kuvata sen vaikutusta ja voimaa: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee lävitse, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimen ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet”, (Hepr. 4:12). Tämä miekka riittää aina Jeesuksen seuraajalle. Siksi sana pitää hyväksyä ja vastaanottaa, jos halutaan pelastua kadotuksesta. Muuta tietä pelastukseen ei ollut silloin, eikä ole nytkään. Vain Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat (Joh. 6:20) ja hän itse on Jumalan Elävä sana. Hän, Elävä Sana, tutkii elämäämme ja ruokkii sieluamme. Hän antaa maailmalle elämän (Joh. 6: 33, 35. 48).

Näin Sanan miekka voi kuvata tuomioiden täytäntöön panoa, mutta samoin sillä voidaan kuvata Jumalan ihmislapsille antamaa lahjomatonta oikeutta ja pelastusta kaikista vihollisista.

Jorma Lempinen