-

|

Kannatko riisisäkkiä?

Lounaalla Mary A. Jallohin luona
Jari ja Raili lounaalla yhdessä yhteistyökumppanimme, baptistikirkon sosiaalisista asioista vastaavan Mr. James M. Kamaran kanssa. Lounaan tarjosi kodissaan Bon alueen rehtori Mary A. Jalloh.

Raili Huhtala

Kävin Jari Portaankorvan kanssa Sierra Leonessa 15.-25.10. Tarkoituksena oli arvioida kehitysyhteistyönä toteuttamaamme kouluhanketta maan pohjoisosassa Gbendembun, Nonkoban, Kassirien ja Mambolon alueella. Jari sai ulkoministeriön tuen tutustumismatkaa varten maan eteläosaan Bon seudulle, jonne aikomuksemme on anoa uutta kouluhanketta vuosille 2012-2014.

Matkallamme näimme kolme edellisen hankkeemme alakouluista ja kolme uutta etelän kirkkoa, joiden alueelle rakennamme koulun tai tuemme jo aloitettua toimintaa. Teemme edellisen hankkeen loppuraportin huhtikuun loppuun mennessä ja kerromme myöhemmin lehdessämme, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan vuosina 2008-2010. Uuden alueen suunnitelmat ja hakemuksen laadimme toukokuulla.

Meidät kutsuttiin matkallamme myös kahteen yläkoulun juhlatilaisuuteen. Pääkaupungissa vihittiin käyttöönsä Allen Townin Secondary Baptist School, vaikka koulu oli toiminut vuorilla jo pari vuotta. Se on tällä hetkellä ainoa toiminnassa oleva baptistien yläkoulu pääkaupunkiseudulla. Yhdyskunnan johtavien henkilöiden lisäksi juhlassa käytti puheenvuoron kaksi maan ministeriä. Kirkkojen toiminta maassa on arvostettua ja sosiaalinen työ kovin odotettua. Toinen juhla oli kiitosjuhla Scarcies Baptist Secondary Schoolilla Mambolossa, jossa asetettiin virkaansa rehtori Mr. F.P.Turay, joka tosin on hoitanut tointa jo lukuvuoden alusta alkaen.

Anna taakkasi Herralle

Hans-Willem Oosterloo
Hans-Willem Oosterloo.

EBM:n koordinaattori, yhteistyökumppanimme Hans-Willem Oosterloo saarnasi Mambolossa psalmin 55 pohjalta, joka on rukous ystävän pettäessä ja päättyy sanoihin: ”Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.”

− Kuningas Daavid ei tiennyt, miten olisi ratkaissut ongelmansa. Jokainen kantaa omaa kuormaansa. Oletko yrittänyt kantaa 50 kilon riisisäkkiä? Se on vaikeaa. Voit laskea sen välillä maahan. Tämän koulun rehtorilla on raskas taakka kannettavanaan, joka on henkistä kestämistä. Hengellinen taakka – vaikkapa syyllisyys − voi olla vielä vaikeampi kantaa. Olet ollut huoleton ja varomaton. Heitä taakkasi Herralle, neuvoi psalmi. Voiko sen todellakin vain vierittää jollekulle? Missä on oma vastuuni?

− Jos heität taakkasi, se on merkki voimasta, ei heikkoudesta. Ensimmäiseksi sinun pitää tuntea tuo toinen kantaja. Tunnetko Jumalan täydellisesti? Tunnet ehkä vain Hänen pyhyytensä, rakkautensa ja anteeksiantamuksensa. Kun opit tuntemaan, että Hän on myös sinun ystäväsi ja auttajasi, hän on kykenevä ja valmis ottamaan taakkasi kannettavakseen. Ylpeä ihminen ei halua tätä. Pietari kirjoittaa: Nöyryytä itsesi Jumalan edessä, niin Hän korottaa sinut.

− Jos heität taakkasi, silloin olet aktiivinen, et passiivinen. Minä annan taakkani ja istahdan. Jumala tekee työn. Aamulla sinulla on tapana pukeutua. Meidän täytyy pukeutua myös meitä suojelevan Jumalan johdatukseen. Nöyrä ihminen haluaa oppia tämän. Jumala lähetti Jeesukselle lauman enkeleitä.

− Vartija valvoo. Miten voin olla siitä varma? Minun pitää saada ja ylläpitää aktiivinen suhde Herran kanssa. Jotkut rukoilevat hätäisesti ja sitten jatkavat matkaansa. Jumala ei koskaan nuku. Hän odottaa. Hän antaa meille viisauden ratkaista ongelmat. Jotta pääset syyllisyydestäsi, sinun täytyy pyytää anteeksi. Ainoa keino päästä vapaaksi synneistäsi on mennä Herran luokse.

− Jos heität taakkasi, se on yhteyttä, ei itsekkyyttä. Jos Jeesus ottaa sinun taakkasi, sinun pitäisi olla valmis auttamaan jotakuta muuta taakkansa kantamisessa. Ehkä sinulla ei ole rahaa käydä koulua. Jaettu taakka on kevyt taakka. Joku odottaa, että saisi auttaa. Jeesus sanoo: Tule luokseni raskaan taakkasi kanssa. Minä annan sinun levätä. Minä otan sinun taakkasi, mutta annan sinulle oman taakkani. Laita se hartioillesi. Sitä on helppo kantaa.

− Jeesus Kristus on ainoa, joka kantaa syyllisyyden. Hän on syyllinen. Hän on Jumala ja ihminen samalla kertaa. Kiusaukset tulevat. Kärsimys kohtaa jokaista. Rukoile ja puhu Hänelle. ”What a friend we have in Jesus!” (Millainen ystävä Jeesus onkaan!) Puhu myös muille. Muistan kerran erään ystäväni jättäneen minut metsään murtuneen jalan kanssa, mutta sain toisen ystävän. Jeesus tuli. Heitä taakkasi Herralle. Elämä ei ole helppoa näinä aikoina Sierra Leonessa.

− Jos heität taakkasi, olet vahva, et heikko. Olet aktiivinen, et passiivinen. Älä ole itsekäs. Siunatkoon Jumala jokaista teitä tässä koulussa.

Koulutyökin on evankeliointia

Tuntui hienolta nähdä Hansin into hänen puhuessaan nuorelle yleisölle, 500 opiskelijalle, joista suurin osa tulee muslimikodeista. Hansin rukousaihe on, että hän voisi pikku hiljaa vetäytyä hallinnollisista tehtävistä ja keskittyä julistustehtävään. Tukekaamme ystäväämme tässä unelmassa, koska häntä kuunnellessani uskon sen olevan Jumalan mielen mukainen rukous.

Koulutyö Sierra Leonessa on evankeliumin eteenpäin viemistä. Hienoa että mekin saamme osaltamme olla mukana tässä työssä.

Avajaiset Allen Town Secondary Baptist Schoolilla
Avajaiset Allen Town Secondary Baptist Schoolilla.