Eve Huhtala
Nuortenleirillä karenit enemmistönä
”Heikoissa minä olen vahva.” Lohduttavia sanoja näin leirin vetäjien näkökulmasta sanottuna, kun leirille odotettiin tavallista 20 hengen porukkaa ja loppujen lopuksi sen kokonaisvahvuus olikin 80. Mitä ihmettä tapahtui?
Suoraan sanottuna ensimmäiset tunnit ja hetket leirillä olivat minulle ja monelle muullekin vetäjälle täyttä kaaosta ja jatkuvaa paikasta toiseen juoksemista. Totesin ensimmäisen illan jälkeen, että minä en pysty näin isoa leiriä vetämään tai hoitamaan. Samoja ajatuksia kävi muutama muukin meistä läpi. Mutta se taisikin olla juuri se, mitä tähän tilanteeseen kaivattiin. Vähemmän minua, enemmän Jeesusta.
Haave toteutui
Tätä syysleiriä suunnitellessa lähdimme ajatuksesta, että haluamme nuoret, Burmasta kotoisin olevat ystävämme myös paikalle. Haaveenamme oli – ja on edelleenkin – pystyä puhumaan kaikista nuortenleirille osallistuvista nuorina. Ei suomalaisina nuorina ja burmalaisina nuorina. Mutta pakko kuitenkin on mainita leirin enemmistöryhmän, karenien lukumäärä: noin viisikymmentä. Me kantasuomalaiset olimme siis vähemmistönä.
Mukana leirin keittiöllä oli myös Irakista kotoisin oleva Hatem Mohammad. Hän halusi palvella meitä rakkaudella, vaikka on saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Muistetaanhan rukouksin tätä nuorta miestä!
Leirin kulku oli tavanomainen: raamattutunteja, vapaa-aikaa, ruokaa, ryhmätyötä, ruokaa, laulamista ja rukoilua sekä vielä vähän lisää ruokaa.
Ryhmissä ja paneelissa pohdittiin ihmissuhteita
Timo Elo hoiti lauantain opetukset. Leirin teema oli Kärsikää toinen toistanne rakkaudessa, ja Timo laittoi meidät pohtimaan sitä, kuinka me itse käyttäydymme erilaisissa konflikti- ja ristiriitatilanteissa. Hän antoi itse kullekin ajateltavaa siitä, miten voisi opetella valitsemaan eri tilanteissa välittömän suuttumisen sijasta omien virheidensä myöntämisen ja anteeksi pyytämisen.
Ryhmähetkessä ja illan paneelissa pohdimme erilaisten esimerkkien kautta ihmissuhteita ja oikeita toimintatapoja. Paneelissa olivat mukana Juho Huhtala sekä Markku ja Maija Neulanen.
Mitä opimme?
Ensimmäisenä tulee mieleen se, että meillä on erilaisia toimintatapoja riippuen siitä, mitkä taustamme ovat. Kun kareni-ystävämme heräsivät lauantaiaamuna kello kuuden jälkeen, yritimme me kantasuomalaiset epätoivoisesti vielä saada nukuttua sallitut kaksi tuntia. Entä ruoka? Saimme havaita, että meille tutut ruuat eivät välttämättä ole kaikkien mielestä hyviä tai edes syötäviä. Senkin opimme, että Kesärannan leirikeskukseen saa majoitettua noin 80 henkilöä.
Haluaisin kiittää kaikkia leiriläisiä ja paikalla olleita vierailijoita, vetäjätiimiä (Juho, Heh Kaw Htoo, Katri ja Make) sekä keittäjiä. Kiitos myös Saw Ler Lay ja Saw Hsar Bwea Say, kun olitte mukana vetämässä leiriä kanssamme.
Erityisesti haluaisin kiittää vielä äitiäni Merviä, joka katsoi poikaamme Joosuaa viikonlopun ajan. Kiitos myös kaikille esirukoilijoille. Ja isoin kiitos tietysti Taivaan Isälle, joka piti huolta koko leiristä.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti seuraavia leirejä, yhdessä toinen toisiltamme oppien.
Kuva: Leirin musiikkiryhmä: Viljo Elo (vas.) soittaa cajonia, kitara ja laulu Juho Tiitinen, laulu La kee Dah Soe ja Thyur Ser, pianon takana Pinja Ahola.
