Aapo Liukko

Matteuksen evankeliumissa, luvussa 19, jakeessa 13, kerrotaan kuinka vanhemmat olivat tuomassa lapsia Jeesuksen luokse, jotta tämä panisi kätensä heidän päällensä ja rukoilisi heidän puolestaan. Opetuslapset olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei niin sopinut tehdä. Ehkä he ajattelivat, että Jeesuksella oli tärkeä opetus menossa, eikä sitä sopinut häiritä. Tai ehkä he ajattelivat, että lasten tuominen fyysisesti Jeesuksen luokse oli turhaa. Vanhemmat voisivat ihan hyvin odottaa vuoroaan, ja sitten pyytää Jeesusta muistamaan heidän lapsiaan rukouksissa.

No, syytä tähän tuskin koskaan saamme tietää. Eikä se toisaalta ole edes oleellista. Oleellista tarinan kannalta on se, että opetuslapset pitivät lasten tuomista Jeesuksen luokse turhanpäiväisenä hommana. Mennä nyt häiritsemään Mestaria tuomalla lapsia hänen luokseen.

Jeesus kuitenkin viheltää opetuslasten vetämän pelin poikki heti alkuunsa ja ilmoittaa näille tiukkasanaisesti: ”Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta” (Matt. 19:14).

Mitä Jeesus tarkoitti? Tämä jae on aiheuttanut hämmennystä, ainakin omassa elämässäni. Miten niin lasten kaltainen? Teini-iästä lähtien on hoettu, että pitää ottaa vastuuta ja olla esimerkki nuoremmille, ja nyt Jeesus heittää nämä kaikki romukoppaan sanomalla, että taivasten valtakunta on lasten kaltainen? Ja mitä se edes tarkoittaa? Tarkoittaako Jeesus alle 10-vuotiaita, vai määritelläänkö lapsi Suomen lain mukaan, eli kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia? Ja heidän kaltainenko on taivasten valtakunta? Toivon todella, että ei. Muun muassa tämänkaltaisia kysymyksiä aikoinaan pyöri itselläni pääkopassa. Ja olen ymmärtänyt, että myös monet muut ovat pohtineet jakeen merkitystä.

Loogisempi vastaus saadaan, kun katsotaan lapsen asemaa tuona aikana. Lapset olivat arvoasteikon pohjalla. Heillä ei ollut minkäänlaista oikeutta vaatia itselleen yhtikäs mitään. Samalla tavoin kuin ei ollut köyhillä, rammoilla tai spitaalisillakaan. He olivat täysin riippuvaisia vanhemmistaan.

Juuri tähän ajatusmalliin Jeesus puuttui. Taivasten valtakunta ei ole sellainen, mitä me voisimme vaatia itsellemme, tai mihin olisimme oikeutettuja, kunhan suoriudumme tästä elämästä hyvin. Tai no, jos tosiaan suoriutuisimme tästä elämästä hyvin Jumalan silmissä, olisimmekin mahdollisesti siihen oikeutettuja. Vaan kun emme suoriudu. Ei yksikään meistä voi sanoa Jumalalle, että olemme suoriutuneet elämästä hyvin ja ansaitsemme päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Taivasten valtakunta on sellaisen asenteen etsimistä, missä meidän turvamme ja tulevaisuutemme on Jumalassa, eikä meissä itsessämme. Siinä riittääkin tekemistä meillä kaikilla.

Rikkaan nuorukaisen tapaus Seuraavaksi Raamattu kertoo meille, että Jeesuksen luokse tulee mies, joka kysyy Jeesukselta: “Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?” (Matt. 19:16).

Tämä mies on täydellinen vastakohta siitä, mistä Jeesus juuri opetti. Hän on kaikkea muuta kuin lapsen kaltainen. Hän kysyy ensimmäisenä Jeesukselta, mitä hyvää hänen pitäisi tehdä, jotta saisi iankaikkisen elämän. Hän ei siis edes oleta, että iankaikkinen elämä olisi saavutettavissa jotenkin muuten kuin tekemällä jotakin hyvää.

Luukas kertoo samasta tapahtumasta, ja mainitsee miehen olevan myös hallitusmies (Luuk. 18:18). Eli kyseessä oli rikas mies, jolla oli myös valtaa. Hän oli kuitenkin oivaltanut jotakin. Hän tiesi, että vaikka hänellä oli valtaa ja mammonaa, se ei vielä riittäisi iankaikkisen elämän saamiseen. Hän ei pitänyt sitä itsestäänselvyytenä oman asemansa tai varallisuutensa takia.

”Pidä käskyt” Jeesus lähtee mukaan miehen aloittamaan leikkiin ja vastaa, että jos hän haluaa päästä osalliseksi ikuisesta elämästä, niin hänen pitäisi noudattaa käskyjä. Mies ei kuitenkaan tyydy vielä tähän, vaan pyytää Jeesusta tarkentamaan, mistä käskyistä hän nyt puhuu.

Jeesus luettelee miehelle ns. toisen taulun käskyt ja sen lisäksi vielä käskee miehen rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään. Jeesus siis luettelee käskyt, jotka liittyvät jollakin tapaa lähimmäisiin. Tosin Jeesus jättää mainitsematta käskyn, joka kieltää himoitsemasta lähimmäisensä omaisuutta. Lisäksi Jeesuksen luettelemat käskyt (älä tapa, älä varasta, älä tee huorin, älä sano väärää todistusta, kunnioita isääsi ja äitiäsi sekä rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi) liittyvät kaikki ulkoisiin ominaisuuksiin. Mies vastaakin, että kaikkia näitä hän on noudattanut.

”Myy omaisuutesi” Jeesus kuitenkin toteaa vielä, että jos mies haluaa olla täydellinen, niin hänen pitäisi myydä koko omaisuutensa, antaa rahat köyhille, ja sen jälkeen seurata Jeesusta. Jeesus siis viittaa tässä äsken luettelemiinsa käskyihin. Jeesus antoi nyt miehelle käytännön keinon todistaa rakkaudestaan lähimmäisiään kohtaan. Jos hän kerran itse piti rahoistaan ja omaisuudestaan, niin epäilemättä myös köyhätkin olisivat niistä pitäneet.

Jeesus siis auttoi miestä tajuamaan oman tilanteensa. Hän oli itse kysynyt Jeesukselta, mitä hänen tulisi tehdä, että hän saisi iankaikkisen elämän. Ja nyt Jeesus antoi hänelle tehtävän, jota hän ei pystynyt täyttämään. Miehen kompastuskivi oli hänen omaisuutensa ja rikkautensa.

Meidän tekomme eivät riitä Sinulle ja minulle kompastuskivi saattaa olla sama tai sitten jokin muu asia. Yhteistä näille kaikille on se, että meidän tekomme, olivatpa ne mitä tahansa, eivät yksinkertaisesti riitä. Matteus kertoo vielä tarinan lopuksi, kuinka mies lähti murheellisena pois Jeesuksen luota.

Rikkaus oli tuolloin, ja on yhä nykyäänkin yksi niistä syistä, jotka erottavat meitä Jeesuksesta.

Eräs ystäväni pohti kerran, ovatko asiat Suomessa liian hyvin. Kun meillä ei kerta enää ole nälänhätää tai sotia, ja yleinen elintasokin on jo sitä luokkaa, että Suomi on monilla mittareilla mitattuna maailman parhaita maita asua, niin mihin tämä kansa enää tarvitsee Jumalaa?

Jos asiaa kysyisi tavallisilta, uskosta osattomilta suomalaisilta, niin pelkään, että vastaus oli: ”Ei mihinkään.”