Kaarella, kytkettynä vai irrallaan?
Raamattu käyttää kielikuvia, jotka ovat lähellä meitä jokaista. Rakennuksia on nykyäänkin eikä ihmisruumiskaan ole meille tuntematon. Paavali kuvaa seurakuntaa Kristuksen ruumiina, jossa jokaista jäsentä tarvitaan, jossa jokaisella jäsenellä on paikkansa, merkityksensä ja arvonsa. Paavali toteaa kristityt myös Jumalan rakennukseksi.
Holvikaari
Kesän aikana olet saattanut vierailla holvikirkossa tai olet katsellut vanhaa kivisiltaa, joka muodostuu kivistä tehdystä kaaresta ja sen päällä olevasta kannesta. Tällainen holvirakennelma siirtää päällään olevan taakan, kuten kattorakenteet, lattiat tai ihmisten painon, kohti perustuksia, kohti kalliota.
Holvi tarvitsee jokaista kiveään. Kun otetaan yksikin kivi pois, heikkenee holvin kyky kantaa kuormaa. Holvin päällimmäisellä kivellä on kaikkein tärkein tehtävä – se sitoo holvin molemmat puoliskot toisiinsa tehden kaaresta kokonaisuuden. Kun puoliskot voivat nojata toisiinsa, tulee rakenteesta vahva, kestävä ja tasapainoinen.
Raamatussa seurakuntaa kuvataan rakennukseksi, joka muodostuu elävistä kivistä. Seurakuntalaisia kutsutaan tulemaan ”elävän kiven tykö” ja ”rakentumaan elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi”. Elävä kivi on Kristus, jota Pietari kuvaa kulmakivenä, huippukivenä. ”Hän, Kristus, on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa”. Holvin päällimmäisen kiven voimasta kaikki pysyy. Kristuksen avulla seurakuntarakennus voi kantaa taakkoja, joita sen elävillä kivillä on ja joita näiden kivien ympäristössä on. (1 Piet. 2:4-7), (Kol. 1:17)
Seurakunnan luontaisessa kehityksessä tällaista toistensa vieressä olemista, toisten vaikutusta kokonaisuuteen, kutsutaan keskinäiseksi riippuvuudeksi. Kristityt ovat eläviä kiviä. Meidät on tarkoitettu riippumaan toisistamme terveellä tavalla – ei läheisriippuvaisina eikä yltiöitsenäisinä, vaan niin, että suostumme toimimaan yhdessä mutta pystymme toimimaan tarvittaessa yksinkin. Tätä on keskinäinen riippuvuus.
Oletko nähnyt irrallisen peukalon?
Toivottavasti et ole! Paavali kuvaa seurakuntaa, uskovien muodostamaa yhteisöä, usealla kuvauksella, joista yksi on ”Kristuksen ruumis”.
1 Kor. 12. luvussa sanotaan: ”Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itse kunkin niistä, ruumiiseen, niin kuin hän on tahtonut.” Jokainen jäsen tarvitaan, jotta ruumis toimisi.
Muutama seurakunnanjäsen voi muodostaa jonkin työmuodon esimerkiksi nälässä olevien ruokkimiseksi. Tämä työmuoto ei ole itsenäinen, vaan se kuuluu seurakuntakokonaisuuteen, mikä tarkoittaa rajallista määrää resursseja. Jos yksi työmuoto käyttäisi kaikki resurssit, niin muille ei jäisi mitään. Samoja resursseja ei voida käyttää kahdessa paikassa yhtä aikaa – tätä on keskinäinen riippuvuus. Valinta tehdä jotain sulkee jonkun toisen vaihtoehdon pois. Kun seurakunta suunnittelee toimintaansa, sen tulee huomioida päätöstensä vaikutus kokonaisuuteen.
Hyötysolu vai syöpäsolu?
Käsikirurgi ja spitaalin asiantuntija Paul Brand pitää 1 Kor. 12 luvun kuvausta vieläkin osuvampana, kun jäsen korvataan solulla. Solu on organismin perusosa, joka voi elää joko omin avuin tai auttaa muodostamaan laajemman organismin. Brand muotoilee: ”Jos valkosolu sanoisi, koska en ole aivosolu, en kuulu ruumiiseen, ei tämä olisi syy lopettaa ruumiiseen kuulumista”. Mielenkiintoisempi, ehkä jopa uhkaavampi, toteamus on se, että Brandin mukaan käsi tai jalka voi elää irrallaan ruumiista, mutta solulla ei ole tätä mahdollisuutta. Solu voi olla lojaali ruumiin osa tai se voi elää ruumiissa omaa elämäänsä. Jotkut solut valitsevat elämän ruumiissa hyötyen näin ruumiista, mutta säilyttävät samalla täyden riippumattomuuden – näistä soluista tulee loisia tai syöpäsoluja.
Paavalin mukaan ruumissa tarvitaan erilaisia osia, jotka kaikki ovat hyödyllisiä ja tarpeellisia kokonaisuuden kannalta. Keskinäinen riippuvuus kysyy, haastaa ja arvioi ovatko tehtävien toimenpiteiden ja päätösten pitkän aikavälin vaikutukset hyödyllisiä. Seurakunnan luontaisen kehityksen keskinäisen riippuvuuden käsite tuo esille loiset ja syöpäsolut, jotka uhkaavat seurakunnan terveyttä.
Paavali kirjoittaa, että efesolaiset eivät ole enää muukalaisia, vaan Jumalan perheväkeä. Tämä perheväki rakentuu Kristuksessa Jumalan asumukseksi. Tämä asumus on Kristuksen ruumis, Kristuksen täyteys. Onko tämä kuvaus uskovien yhteisöstä, jossa toteutuu keskinäinen riippuvuus? Kuvaako Paavali tässä tavoitetta, johon meidän tulisi pyrkiä. Haastaako Paavali meidät riippumaan terveesti toinen toisissamme? (Ef. 1: 19–23 ja 2:19–22)
Lähteet:
SLK-kirjallisuus.
Paul Brand, Philip Yancey. 1980. Fearfully and Wonderfully Made.
