Kun istuin tänä aamuna lopettelemassa aamukahviani, jota kaadoin sinisestä ystävättäreni kirpputorilta hankkimasta retrokannusta, tulin onnelliseksi. Kannun pyöreät, vanhahtavat muodot tekivät minut jo iloiseksi.

Katsoin ruokailutilaan. Pääsiäisen keltakuvioinen pöytäliina oli valmiina, samoin keltaiset kukat ja kevään monenväriset pastellit kynttilät. Jääkaapissa odotti lammas ja mämmi, jopa paksu kerma. Ihanaa kun eivät EU:ssa saaneet mämmiä meiltä pois. Mies oli saanut päätökseen kaksi viikkoa kestäneen lumenpudotteluoperaation: katto oli lumesta puhdas, ja talon seinustat vapaina lumesta ja sohjosta. Lämpö saisi tulla, vesi valuisi tontin reunoille ja metsään.

Tunsin iloa ja tyytyväisyyttä. Joskus työurani aikana meillä oli luokittain tehtävänä keskustella luokanvalvojan johdolla aiheesta, milloin olet onnellinen. Olin kerännyt jo oppilaitten vastaukset ja olimme keskustelleet niistä. Lopulta he kysyivät: ”Opettaja, milloin sinä olet onnellinen?” Tiesin heti vastauksen: perjantai-iltana, kun talo on siivottu ja minä istun lempituolissani. Vieressäni on lämmin vasta leivottu piirakka ja katsomme TV:stä usein dekkareita. Kilpailemme miehen kanssa siitä, kumpi huomaa ensin rikoksen ratkaisun, jos huomaa ennen ohjelman päättymistä. Oppilaat olivat hiljaisia: aika vähäiset ovat onnen rakennuspuut, ajattelivat ehkä tai sitten: noinkin se voi olla.

Mies kärsi koko työaikamme siitä, kun talon piti olla todellakin siivottu jo perjantai-iltaan tultaessa. Tietysti piti olla: loma alkoi siitä, kun siivoukset oli tehty. Meillä siivoamiseen sisältyi aina pieni ironinen heittely: ”Arbeit macht frei”.

Kiirastorstaista alkaa viikonloppua pidempi loma ja jotain tärkeämpääkin. Muutamia vuosia sitten olin ystävättäreni kanssa matkalla Andalusiassa.  Kolumbuksen laivan varustaneessa kaupungissa söimme päivällistä seurueessa, joka keskusteli juuri tuolloin ajankohtaisesta Dan Brownin kirjasta Da Vinci -koodi.

En ollut lukenut kirjaa, en ole vieläkään; siksi siirryin keskustelussa fiktiivisestä kirjan sisällöstä todelliseen historiaan ja sanoin: ”Tuo opetuslapsihan (Johannes) aina kaikessa taiteessa kuvataan juuri tuolla tavalla, pää Jeesuksen rintaa vasten.” Keskustelu päättyi. Ystävättäreni sanoi, että ehkä he eivät katsoneet tuntevansa tarpeeksi taidehistoriaa, voidakseen jatkaa keskustelua. Minä ajattelin, että he huomasivat, että fiktion taustalla oleva todellinen kuvataidekin tarjoaisi mielenkiintoisempia keskustelunaiheita.

Mielestäni näin on. Tunnemme paljon kiirastorstain tapahtumista kertovaa kuvataidetta, voimme analysoida sitä, verrata töitä toisiinsa. Viimeinen ehtoollinen -maalaus on  ensimmäisenä painunut mieleeni  lapsuuteni Vuolijoen kirkosta. Se on tummasävyinen, vahva maalaus. Mielenkiintoista, että yhden opetuslapsen mallina on ollut Vuolijoen kirkkoherra Johannes Väyrynen, muistaakseni Pietarin mallina. Rohkeata kirkkoherralta! Mutta  me tunnemme tuon taiteen taustalla ja pohjana olleet historialliset tapahtumatkin. Vieläkin enemmän, tunnemme noiden historiallisten tapahtumien taustalla olevan merkityksen. Olemme päässeet lähemmäksi elämän ydintä näiden tapahtumien kautta. Olemme kokeneet nämä  tapahtumat persoonallisuutemme eri kerroksissa.

Keltakuvioinen pääsiäisliina, maalatut munat ja rairuoho ovat symboleja tuosta elämän kauniista ytimestä. Iloista pääsiäistä, ystävät! Pääsiäisaamuna aurinko tanssii! Lapsuudestani lähtien yksi ihanimmista ylösnousemuksen symboleista!