Naisten- ja lastenleirin tunnelmia Kesärannasta

Kirsti Haukka

Naistenleirille Kesärantaan 20. – 24.7. oli kokoontunut 70 henkeä, lapset mukaan lukien, mutta kaikki eivät jääneet koko leiriajaksi. Itse sain olla mukana koko ajan tyttärentyttärien kanssa. Koin sen hyvänä asiana kokonaisuuden kannalta.

Keskiviikkona Eija Kuulan iltapäivän alustusta seurasi suuri joukko, aiheena syyllisyys. Alustuksen jälkeen virisi vilkas keskustelu. Ihmeellinen avoimuus vallitsi keskellämme ja rohkenimme avoimesti avata sisimpämme toinen toisillemme. Pyhän Hengen täyttämä rakkaudellinen ilmapiiri sai meitä hoitaa ja vapauttaa syyllisyydestä.

Kun sitten hyvän iltahetken jälkeen taivaan alla raikui laulu ”Kuningasten kuninkaalle, laula halleluja. Laula Rauhanruhtinaalle, kiitos halleluja. Jeesus on Herrain Herra, kiitos Halleluja”, sydämissä oli taivaallisen juhlan tuntu.

Torstaina aamutoimien jälkeen Mervi Tuominiemi kokosi lapset hoiviinsa niin, että äidit ja mummot saivat vapauden keskittyä kuuntelemaan Anneli Lohikon raamattutuntia Jumalan sanan arvovallasta. Sekin oli hyvä oppia, että Vanha ja Uusi testamentti on luettava kokonaisuutena. Anneli johdatti meidät näkemään Jeesuksen punaisena lankana läpi raamatun ensimmäisiltä lehdiltä aina viimeiseen lehteen.

Ennen ruokailua sukkelimmat ehtivät vielä uimaan. Ruokailun jälkeen Sirpa Perä ja Mervi järjestivät halukkaille pikakurssin tiskirätin valmistuksesta, se kudottiin pumpulilangasta. Meitä halukkaita oli oppimassa useita pöydän ympärillä. Fysioterapiaakin saatiin Anna-Liisa Valkosen johdolla.

Eijan alustuksen aiheena olivat pelot, jotka ahdistavat matkantekoamme, ja ihan niin kuin tilauksesta tuli kesken kaiken raju ukkoskuuro, niin että Eijan piti keskeyttää puhuminen, koska kukaan ei kuullut mitään rankan sateen lävitse. Sinikan johdolla ryhdyimme yhteiseen rukoukseen, rukoilimme varjelusta leirin ylle ja saimme konkreettisesti kokea, kuinka pelko väistyi. Eija jatkoi, että jos meillä on pelkoja, meidän tulee kohdata ne. Jumalan omina se on meille turvallista. Lopuksi vielä keskustelimme ja rukoilimme.

Ukkoskuuro kasteli nuotiopaikan, joten iltahetken vietimme sisätiloissa. Lapset lauloivat ja esittivät ohjelmaa. Lopuksi laulettiin ”Kuningasten kuninkaalle”. Ketjulauluna se kuulosti todella hienolta!

Perjantaina oltiin koolla lähetyksen merkeissä aamusta alkaen. Raili Huhtala kertoi Sierra Leonen projektista, jota on anottu uudelleen. Rukoiltiin että siihen vastattaisiin myöntävästi ja että sisarina olisimme valmiit varojen hankkimisessa. Siunausta Railille, joka saa uudelleen leireillä sydämet sykkimään lähetystyölle.

Lappeenrannasta oli muutamia sisaria ja Imatralta amerikkalainen lähetystyöntekijä Susan Barfield, joka on ollut Venäjällä miehensä kanssa perustamassa hoitokoteja huumeriippuvaisille, jotka haluavat irti huumeista. Kodeissa he saavat tukea vieroitusvaiheessa ja Jumalan sanan opetusta. Monet tulevat uskoon ja toimivat huumekodeissa uusina luomuksina auttaen ja johdattaen uskoon niitä, jotka haluavat huumeista eroon.

Susanille ja hänen miehelleen Travisille tuli Venäjällä ongelmia viisumien kanssa, ja niin he muuttivat Suomen puolelle, Imatralle, jonne on perustettu englanninkielinen baptistiseurakunta. Sieltä käsin he tekevät työtä Venäjälle. He ovat suunnitelleet myös Suomen puolelle kyseisenlaista hoitokotia; paikkakin olisi tiedossa, jos varat siihen järjestyvät. Näihin koteihin päätettiin kutoa sukkia, etupäässä miesten kokoa. Kun kudotte sukkia, rukoilkaa, että niiden saajista tulisi ilosanoman eteenpäin viejiä.

Elina Elo kertoi iltahetkessä, että pääsee enemmän työhön mukaan, kun Helena Järvinen lähtee opettajaksi heidän pojilleen. Suljemme Elon perheen ja raamatunkäännöstyön esirukouksiimme. Jumalan uskollisuutta me saimme katsella, kun pitkän päivätyön Afrikan kentällä työskennellyt sisaremme Anneli Dotson nousi puhujan paikalle. Hän sanoi: ”Elina suuntaa katseensa tulevaisuuteen ja minä tähystän menneeseen.” Ja voi miten kauniisti hän kuvaili Afrikan hiekka-aavikoita, joissa jokunen palmu siellä täällä oli! Samoin synnyttäviä äitejä lehmänlantalattioilla, jossa hän toimi kätilönä. Lapsetkin kuuntelivat hiljaa – mistäpä me tiedämme, vaikka joku heistä olisi saanut orastavan kutsun kentälle vaikka Afrikkaan, jos Jeesuksen tulo viipyy. Illan lopuksi Jorma Rinne toi makkarat, jotka nuotiolla paistoimme.

Monet meistä lähtivät vielä savusaunan leppoisiin löylyihin ja uimaan, vaikka päivällä oli ollut tiivis ohjelma. Ehdittiin me silti joka välissä uida. Ja vaikkei haukka vesilintu olekaan, niin joka aamu ennen kello seitsemän, samoin illalla viimeisenä oli kolme ”Haukkaa” savusaunan rannassa uimassa.

Lauantaiaamu valkeni ja minua väsytti. Koko yön olin unessa tarponut sitä Annelin kuvaamaa hiekka-aavikkoa kohti sitä yhtä ainoaa palmua, ja aina kun itse pääsin eteenpäin, siirtyi palmu kauemmaksi. Untahan se vain oli, mutta kun helle rasitti…

Lohikon Anneli sivusi raamattutunnilla omaakin kutsumustaan. Hän oli nuoresta asti halunnut tutustua Jumalan sanaan, ja jos oikein ymmärsin, lähetystyö mielessään. Jumalan toisenlainen suunnitelma on tänä päivänä meidän nähtävissämme. Ymmärrämmeköhän me sisarina ja baptistiyhdyskuntana, minkälaisen lahjan olemme Annelissa saaneet, kun hän seurasi johdatusta kotikentälle? Kiitos Jumalalle hänestä.

Keskuuteemme oli tullut Tarja Huuskonen, joka lauloi ja laulatti meitä ja jakoi myös sanaa. Eijan alustus pidettiin ulkosalla laiturilla, aiheena oli katkeruus. Ja tuskinpa meistä kukaan on selvinnyt elämässä niin, ettei sen kitkerää vaikutusta olisi joskus kokenut. Sitten teimme yhteisen päätöksen jostain asiasta: kirjoitamme katkeruutemme paperille, rypistämme sen ja iltanuotiolla poltamme paperin. Niin teimme, ja veimme katkeruutemme paperin sisällä ristin juurelle odottamaan iltaa.

Ilta oli kaunis ja Tarja laulatti. Lapset olivat tehneet näytelmän ja ilahduttivat meitä sketseillään. Tarja puhui, ja niin viimeinen iltanuotiomme loppui. Ristin luota haettiin katkeruudet tulen ruuaksi, ja vaikka maailmalta kantautui netin kautta uutisia Norjasta, tämä pieni leiri sai olla suuren Jumalan vierihoidossa.

Sunnuntaiaamuna nostettiin vielä kerran siniristilippu salkoon. Lauantai-iltana monet olivat jo lähteneet, mutta meitä oli vielä hyvän kokoinen piiri. Pienoinen haikeus rinnassa siivosimme, pakkasimme ja hyvästelimme. Ennen ruokailua oli päätöstilaisuus, nostettiin arpojen onnelliset voittajat. He saivat voittonsa ja toisten täytyi todeta, ettei aina voi voittaa. Lopuksi laulettiin ”Kuningasten kuninkaalle”, lapset ja aikuiset – ja olisittepa kuulleet, mitenkä lapset lauloivat täysin palkein.

Minä viimeisenä pihakiikussa odottelin tyttöjen kanssa hakumiestä, ja nousi syvä kiitollisuus hyvälle Jumalalle hyvistä leireistä. Jenniina ja Jonna virittivät ketjulaulun kahdestaan ”Kuningasten kuninkaalle, laula halleluja”. Suljin silmäni, hyräilin hiljaa – enkö kiittäisi myös minäkin.

Näkemisiin, sisaret!