Lari Kemiläinen

Kristinuskoon kuuluu oleellisena osana lähetystyö, evankeliointi, ilosanoman levittäminen, opetuslapsien tekeminen …mitä nimeä siitä sitten halutaankin käyttää. Tämä tehtävä on luonnollisella törmäyslinjalla kulttuurimme kanssa, jonka mielestä kristityillä ei ole sen suurempaa totuutta kuin muidenkaan elämänkatsomusten edustajilla. Ja jostain syystä euroamerikkalainen mielipideilmasto on jopa kielteisempi omaa kristillistä perintöään kohtaan kuin eksoottisempia uskontoja kohtaan.

Länsimaista ateistia tyrmistyttää se, että joku, jolla on samat edellytykset valistuneeseen ajatteluun kuin hänellä itselläänkin, voi silti turvata Jumalaan, jota Hän itse pitää harhakuvitelmana. Erityisen paljon häntä raivostuttaa luomisperäisen maailmankuvan julistaminen.

Jumalan olemassolosta keskustelu on parhaita esimerkkejä siitä, kuinka vastapuolen päätä ei käännetä hyvillä argumenteilla. Minä tiedän, että Jumala on ilmestynyt elämääni, mutta miten todistan sen sinulle?

Lähdekritiikki pätee myös lähetystyössä

Tieteellisten kirjoitusten ja journalismin tärkeimpiä peruspilareita on lähdekritiikki: tieto on vain niin luotettava kuin se lähde, mistä tieto on hankittu. Jos saan tietää ilmaisten taulutelevisioiden lahjoituskampanjasta tunnetulta keppostelijalta, en usko häntä. Samoin jumalankieltäjälle puheeni Jumalasta on puppua, koska hänen mielestään Raamattu on sepitettä, omat kokemukseni harhaa ja uskovien tiedemiesten artikkelit hyväntahtoisten hölmöjen tekemää huonoa tiedettä.

“Do you trust your source?”

Niin kauan kuin pidämme yllä “vihollisasetelmaa” keskustelukumppaniemme kanssa, menee oma todistelumme hukkaan. Vasta sitten, kun osoittaudumme käytöksemme ja luonteemme puolesta luotettaviksi ja Jumalan eheyttävä läsnäolo elämässämme tulee tunnetuksi, voidaan meitä alkaa pitää luotettavana lähteenä. Samoin vasta silloin meitä kuunnellaan, kun kerromme, miksi itse luotamme raamattuun Jumalaa koskevan tiedon lähteenä.

Yksi lempielokuvistani on Watergate-skandaalin synnystä kertova “Kaikki presidentin miehet”. Siinä toimittaja ei voi paljastaa tietolähdettään, ja uutispäällikön pitää päättää tulenaran jutun julkaisemisesta, vaikkei voi itse varmistaa lähteen luotettavuutta. “Luotatko sinä häneen”, kysyy uutispäällikkö tiukasti, ja miettii samalla, voiko itse luottaa toimittajansa arvostelukykyyn. Sama pätee evankeliointiin: vain, jos meihin voi luottaa, voi lähteisimme ja sanomaamme luottaa.

Nyky-yhteiskunnassa uskovan tärkeimpiä tehtäviä ei ole erottautuminen maailmasta, vaan positiivinen erottuminen siitä. Meidän tulee olla mukana yhteisössämme ja rakentaa sitä, jotta meihin luotettaisiin.