Peter Sjöblom on toiminut Suomen ruotsinkielisen baptistiyhdyskunnan johtajana vuodesta 2012 lähtien. Lisäksi hän on jo vuosia ollut Missionsstandaretin toimittaja sekä sitä ennen nuorisosihteeri. Seuraavassa haastattelussa hän kertoo elämästään, musiikista, lehtityöstä ja uskosta.

Kerro itsestäsi ja perheestäsi
— Olen 54-vuotias ja naimisissa Marien kanssa. Meillä on neljä lasta Miriam, Hannes, Lydia ja Gabriella.

— Kasvoin baptistiseurakunnan keskellä Pietarsaaressa ja perheeni oli aktiivinen seurakunnassa. Minut kastettiin ja tulin jäseneksi 12-vuotiaana vuonna 1974. Osallistuin innokkaasti lapsi- ja nuorisotoimintaan, kuten suureen pyhäkouluun ja muihin ryhmiin.

— Kun olin teini-iässä, seurakuntaan perustettiin nuorisokuoro. Kuorosta tuli tärkeä keskus, johon tuli mukaan monia nuoria eri seurakunnista. Meillä oli useita konsertteja ja musikaaleja, ja johdin kuoroa kolmen vuoden ajan.

— Opettajaksi kouluttautuminen oli yksi niistä vaihtoehdoista, joita mietin ylioppilaaksi päästyäni – ja vanhempanikin pitivät ajatuksesta. En kuitenkaan työskennellyt kovin montaa vuotta opettajana, mutta sain hyötyä laajasta ja monipuolisesta koulutuksesta – ja uskon, että opettajuus on kaikesta huolimatta iso osa minua, vaikka se on ilmennyt toisella tavalla. Ajoittain viihdyin loistavasti opettajana, mutta välillä se oli työlästä. Ehdin työskennellä opettajana noin kolmen ja puolen vuoden ajan, kunnes pidin tauon ja ryhdyin nuorisosihteeriksi. Tauosta tulikin pidempi kuin ensiksi ajattelin…

Millaista oli työ nuorisosihteerinä?
— Aloitin osa-aikaisena nuorisosihteerinä syksyllä 1990 ja lähdin muutaman kuukauden päästä mukaan lehtemme Missionsstandaretin (MST) tekemiseen. Siitä lähtien olen työskennellyt joko yhdyskunnassa tai nuorisotyössä, mutta olen ollut välillä virkavapaalla tekemässä muita asioita. Osallistuin vuonna 1988 Glasgow´ssa järjestettyyn kansainväliseen baptistinuorten konferenssiin suomalaisnuorten kanssa, millä näin jälkikäteen ajatellen oli suuri merkitys minulle. Siellä sain kokea kansainvälisen baptismin tunnelmaa.

— Toimin nuorisosihteerinä vuosina 1990-1997, mutta viimeisen vuoden olin suurelta osin virkavapaalla ja opiskelin Tukholman Betel-seminaarissa seurakuntamuusikkolinjalla. Viihdyin nuorisosihteerinä, muuten tuskin olisin ollut virassa niin pitkään. Yksi hienoista muistoista on muun muassa se, kun nuorisoyhdistys sai tehtäväkseen järjestää kesäkonferenssin. Se pidettiin Hummelholmenissa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Konferenssi onnistui hyvin ja päätettiin, että niitä aletaan järjestää Humlessa säännöllisesti. Nuorisoyhdistys oli aktiivinen ja sillä oli hyvä puheenjohtaja. Näiden myötä hyvät ideamme saatiin toteutettua.

— Toinen hyvä muisto ovat kansainväliset yhteydet. Osallistuin raamattukoulutukseen, jonka Euroopan baptistiliiton nuoret järjestivät Hampurissa, ja kesällä 1993 matkustin norjalais-tanskalaisen nuorisojoukon kanssa Baptistien Maailmanliiton nuorisokonferenssiin Hararessa. Työskentelin samanaikaisesti nuorisosihteerinä ja yhdyskunnan lehdessä, ja yritin aina saada nuorekasta materiaalia lehteen. Uskon että sillä oli kaiken kaikkiaan hyvä vaikutus lehteemme.

Millaisena koet työsi lehden päätoimittajana?
— Toimittajan työ ei ole ollut koskaan kokoaikaista, vaan se on aina yhdistetty johonkin muuhun työhön. Mahdollisuuksien mukaan olen työskennellyt 80-100 prosenttisesti riippuen tarpeesta ja työtaakasta. Lehtityö on parhaimmillaan sitä, että saan ilmaista itseäni sanallisesti ja kuvallisesti. Usean vuoden ajan hoidin myös lehden ulkoasun, joten työn luovasta puolesta tuli entistä monipuolisempaa noiden vuosien aikana.

— Koen etuoikeutena saada kertoa mielenkiintoisia tarinoita ihmisistä, joita haastattelen. Näiden ihmisten tapaaminen merkitsee minulle paljon: tapaan ihmisen, joka luottaa minuun ja jakaa jotain elämästään. Tämän jälkeen toiset ihmiset ottavat siihen osaa lukiessaan lehteä – silloin tapahtuu uusia kohtaamisia.

— Missionsstandaret-lehteä julkaistaan joka neljäs viikko ja julkaisurytmiin vaikuttaa paljon se, mitä asioita milloinkin  tapahtuu. Aika, jolloin uusi numero on saatava painoon, on melko stressaava, mutta pian tilanne rauhoittuu. Aina ei ole mahdollista järjestää kaikkea julkaisurytmin mukaan, ja jotkin tapaamiset riippuvat toisten aikatauluista. Silloin käy välillä niin, että päädyn tekemään muita asioita keskellä toimitusstressiä, mutta yritän välttää sitä niin kauan kuin se on mahdollista.

— MST on lyhenne sanasta Missionsstandaret, mutta viittaa myös sanoihin Människa, Samtid, Tro eli Ihminen, Nykyaika, Usko. Korostamme näitä teemoja lehdessä: olemme lähellä ihmistä, kommentoimme ajankohtaisia asioita ja pidämme uskoa tämän kaiken perustana. Yritämme olla tiedotuskanava baptisteille ja samaan aikaan ajankohtainen. Lehtemme on avoin lukijoidemme puheenvuoroille, mutta keskustelu ei ole nykyään niin vilkasta kuin 25-30 vuotta sitten.

Kerro musiikista, kauanko soittanut ja laulanut?
— Aloitin pianonsoiton 8-vuotiaana ja monta vuotta suuntauduin pelkästään klassiseen musiikkiin, joka antoi minulle hyvän pohjan. Sitten aloitin yhdessä seurakuntaystävieni, muun muassa Jani ja Ben Edströmin kanssa, rockbändin, joka oli nimeltään Sambandet. Pianonsoittotaitoni eivät riittäneet pitkälle ja aluksi oli kankeutta sormissa ja rytmisen musiikin akordien kanssa, mutta soitto parani ajan kuluessa.

— Soitimme yhdessä melkein kymmenen vuotta, mutta emme koskaan levyttäneet. Tämä on sääli jälkikäteen ajatellen, mutta levyttäminen oli siihen aikaan kallista ja monimutkaista. Olen laulanut lapsesta saakka, mutta laulaminen keskeytyi muutamaksi vuodeksi murrosiässä. Olin nuorena aika ujo, mutta laulu ja musiikki ovat rohkaisseet minua.

— Isäni työskenteli kitaratehtaalla, ja meillä oli kitaroita aina kotona, mutta itse aloin soittaa kitaraa vasta myöhemmällä iällä. Kitara on minulle yhä toissijainen soitin, mutta olen itse asiassa säveltänyt lauluja kitaran avulla. Näin tapahtui, kun sävellystyöni pianolla hiipui. Silloin kitaran soitto auttoi minua. Kun toimin vuodet 2008-2011 musiikinopettajana, sain koulutusta ja kehitin taitojani kitaran, rumpujen ja basson soitossa, jotta kykenin ohjaamaan oppilaita.

Millaista musiikkia olet säveltänyt ja esittänyt?
— Sambandin kanssa soitimme lähinnä rokkia, kun taas nuorisokuoroon yritin säveltää hieman gospelia muistuttavaa musiikkia. Myöhemmin olen säveltänyt paljon toisten kirjoittamiin teksteihin.

— Olen säveltänyt myös lauluja moniin tapahtumiin, joita johtamani kuoro on laulanut. Työskentelen mielelläni annettujen rajojen sisäpuolella. Olen kirjoittanut useisiin konferensseihin teemalauluja, kuten vuoden 2006 juhlakonferenssiin laulun Framtid och hopp. Olen julkaissut myös kaksi levyä täysin omalla materiaalilla: Hoppets färg (1996) ja Lite längre (2012). Kolmas levy on nyt työn alla ja siinä olen tehnyt sävellyksiä toisten teksteihin. Kaksi ensimmäistä levyäni olivat sekoitusta popista, gospelista, rokista, bluesista ja jazzista, tämä viimeinen levy on ennemminkin pop-vaikutteinen

— Ennen kaikkea haluan koskettaa musiikillani. Useimmissa omissa teksteissäni usko on näkyvässä roolissa. Merkityksellistä on kuitenkin se, mihin tilanteeseen laulut on kirjoitettu. Niillä lauluilla, jotka kirjoitan jumalanpalveluksia varten, on selkeä sanoma.

— Kahdessa julkaisemassani levyssä on myös lauluja, joissa haluan jättää kuuntelijalle tulkinnan varaa. Toivoisin, että laulut puhuttelisivat myös niitä, joilla ei ole samanlaista pohjaa Kristuksessa kuin minulla. Olen myös tullut ajatelleeksi, että olisi ehkä aika julkaista myös ”kirkkolauluja”, joten se voisi olla seuraava projektini.

Mitä odotat tulevaisuudelta?
— Olen luonteeltani optimisti, joten uskon aina valoisaan tulevaisuuteen. Yhteys Jeesukseen tekee tulevaisuudestani valoisan, tapahtuipa mitä tahansa.

— Helposti saatamme kuitenkin huolestua ja pelätä tiettyjä ilmiöitä niin maailmalla kuin omassa yhteiskunnassamme. Olen iloinen siitä, että moni seurakuntalainen ympäri Suomea on auttanut pakolaisia, jotka ovat tulleet maahamme viimeisen vuoden aikana. Samaan aikaan riipaisee sydäntä kuulla siitä, kuinka kaikki eivät olisi tervetulleita. Vaikka meillä onkin taloudellisesti hankalampi tilanne nyt, meillä pitäisi mielestäni aina olla varaa auttaa niitä, joilla on vaikeampaa kuin meillä itsellämme.

Sofia ja Jari Portaankorva