-

|

Loksahduksia

Kutsumusammatin stereotyyppisellä harjoittajalla on kirkasotsainen, mutta arvostettava, halu liittää elämänsä itseään suurempaan, palvella henkilökohtaiset toiveet ja kulutuksen vaateet ylittävää tarkoitusta. Nykyisin ammatinvalinta-ajattelua ohjannee kutsumuksen käsitettä herkemmin ajatus ”omasta jutusta”. Kyse on sananmukaisesti eniten minusta. Itsereflektion kautta hahmotellaan, millainen olen ja tavoitellaan ammattia tai toimeentulotapaa, jossa saa olla juuri sellainen. Työ palvelee tekijän tarpeita, eli on mielekästä, innostavaa, asiallisesti palkattua ja sopivan haastavaa.

Mitään väärää ei ole siinä, jos työ on kaikkia edellä mainittuja – niin pääasiassa pitääkin. Mutta ajatus, että puoliksi tyhjän taulun sijaan olen kiveen kirjoitettu tarina, häiritsee. Jos jokin meitä lähisuhteiden ohella muovaa ja muuttaa, niin tekemämme palkka- tai vapaaehtoistyö. Se raaputtaa meistä esiin yllättäviäkin piirteitä, uudelleensuuntaa mielenkiintoamme ja tarkentaa käsitystä itsestämme – olipa alkuun sopivaksi miellettyä tai ei, herättipä heti mielenkiintoa tai ei. Tarttumalla epävarmanakin toimeen saattaa löytää ihan toisen ”itsen”, johon loksahtavat eri asiat kuin oletti.

”Oman jutun” ja kutsumuksen käsitteen välinen jännite liittyy siihen, missä määrin ajatellaan, että työn ja tehtävien tulee loksahtaa ennalta tarkasti määriteltyyn itseeni ja minun toisaalta muovautua loksahtamaan ennalta tarkasti määriteltyyn työhön. Jos lähestyn ammatin tai vapaaehtoistyön valintaa muiden tarpeista käsin – haluten täyttää ne pääasiassa itseäni suuremmasta syystä – koen luultavasti työssä vahvaa merkityksellisyyttä. Loksahdus persoonani piirteisiin on toissijainen kysymys. Maailmassa on tietyn kokoinen ja muotoinen tarve – joustan ja muovaudun loksahtaakseni siihen. Vaikkei nauttisi suurkeittiöpuuhista, saattaa seurakuntakuvioissa väsätä ruokaa kymmenille.

Jos lähestyy ammatin tai vapaaehtoistehtävien valintaa omista tarpeistaan käsin, loksahduksella minuuden piirteisiin on suuri merkitys. En tee keittiöhommia, koska ne eivät innosta ja osaan muita asioita paremmin. Työn olisi muovauduttava muotoisekseni, jotta loksahtaisi. Voi silti olla, että juuri keittiölle tarvitaan huutavimmin väkeä ja ”oman jutun” ideaalista pitäisi joustaa.

Nykyinen kutsumuspuhe sisältää molemmat näkökulmat. Kutsumus ei voi olla työ tai tehtävä, jossa omat kiinnostuksen kohteet ja taipumukset sivuutetaan täysin. Kenenkään tarpeita ei täytetä työn kautta, joka on tekijälleen selkeän epäsopiva.

Toisaalta, omaa sopivuutta ei aina hahmota etukäteen. Ja vaikka lasinpuhallus olisi juttuni, se ei tuota elantoa minulle tai esteettistä iloa ja käyttöarvoa muille, jos kukaan ei tarvitse tai halua puhaltamaani lasia. Lähinnä omia tarpeita tyydyttämään valittu ammatti ei tuottane pitkällä jänteellä sitä merkityksellisyyden kokemustakaan, joka on ihmiselle yleensä tärkeä. Tasapaino pitäisi löytää.

On mielenkiintoista – joskin spekulaatiota – pohtia, millä tavoin Jeesus koki tehtävänsä? Hän palveli maailman suurinta tarkoitusta muovautuen äärimmilleen sen mukana. Mutta nauttiko hän julistaessaan ja palvellessaan? Ajatteliko, että tämäpä hauskaa ja mielenkiintoista hommaa, joka minulta myös sujuu? Entä pitikö fyysisestä ammatista, jota harjoitti ennen kuin aloitti tunnetumman uransa?

Emme tiedä. Jeesuksen esimerkki on silti rohkaiseva loksahdusta etsiville. Hän teki pitkään aivan toisenlaista työtä kuin työ, jonka parissa vietti viimeiset vuotensa. Voiko väittää, ettei myös se olisi ollut osa hänen kutsumustaan? Eikö hän senkin parissa muovautunut monella tarpeellisella tavalla oppien myöhemmissä vaiheissa edelleen hyödyllisiä asioita?

Juuri Jeesuksen seuraajan ei välttämättä olekaan tarpeen otsasuonet pulleina pohtia, millainen olen ja mitä tiedolla tekisin. Elämälle ja kaikille tehtäville perimmäisen merkityksen antava Jeesuksen seuraajan kutsumus kulkee mukana kaikkialle ja on toteuttavissa missä hyvänsä. Se johdattaa usein niiden asioiden pariin, joita itsereflektio ei suosita – jännittävää ja avartavaa! Vain suunnalla on merkitystä: Jeesuksen seuraaja kulkee Hänen askelissaan – oppijana, palvelijana ja todistajana – missä kulkeekaan.