Hei,
Ja siunattua alkanutta vuotta 2023! Alkanut vuosi on mennyt nuortentyön osalta pitkälti pohtiessa ja rukoillessa tulevia kuvioita, joitakin on jo laitettu suuremminkin ideoinnin alle. Marraskuun kirkkokunnan kokouksessa meidät nimitettiin nuortentyön koordinaattoreiksi, ja samalla nuortentyöhön budjetoitiin mukava summa varoja tulevalle vuodelle. Näillä varoilla voidaan mm. kohtuullistaa leirimaksuja, tukea vapaaehtoisia vastuullisia esim. polttoainekustannuksissa, tai tehdä muita hankintoja nuortentyöhön. Olemme kiitollisia siitä, että nuortentyö nähdään tärkeänä osana kirkkokunnan työtä, ja pyydämme viisautta hoitaa tätä tehtävää Isän tahtomaan suuntaan.
Suunnitelmia on ollut tässä vuodenvaihteessa jonkin verran, mutta syystä tai toisesta on suunnitelmissa jouduttu välillä joustamaan ja tekemään uusia suunnitelmia. Rukouksemme koko vuodelle on, että Jumala johdattaisi askeleitamme nuortentyön suunnittelun osalta siten, että tarvittaessa suunnitelmia osaammekin muuttaa, jos näin koemme.
TÄMÄN VUODEN TAVOITE
Tänä vuonna haluaisimme rohkaista ja kannustaa jokaista seurakuntaa pohtimaan nuorteniltojen järjestämistä omalla paikkakunnallaan. Etänuorteniltojakin on pidetty tässä viimevuosien varrella, mutta kuitenkin kasvoittain tapahtuvan kontaktin tärkeys on korostunut etenkin kokoavien tapahtumien perusteella. On tärkeää, että nuorilla on tila, paikka ja aika olla seurakunnassa kohtaamassa toisiaan, vastuullisia aikuisia ja Jeesusta.
Nuorteniltojen järjestämistä voi pohtia myös yhteistyössä lähiseurakunnan kanssa. Vihtavuoressa pyörii tällä hetkellä varhaisnuorten illat joka toinen viikko, ja myös Vaajakosken seudulta väki on tervetullutta mukaan toimintaan. On joissain tapauksissa erittäin resurssiviisasta yhdistää voimia ja jakaa vastuuta lähiseurakuntien kesken – yhteen ja samaan suuntaan tässä ollaan kulkemassa. Nuorteniltojen tiheyshän on ihan valittavissa: joka viikko, joka toinen viikko, kerran kuussa tai vaikka kerran kahdessa kuussa – te tiedätte, mikä voisi teidän seurakunnassanne toimia parhaiten sekä osallistujien että vetäjien kannalta.
Tulemme olemaan seurakuntiin yhteydessä nuortentyön tilanteen kartoittamiseksi. Jos emme ole vielä olleet yhteydessä sinun seurakuntaasi näiltä osin ja yhteydenottoa toivot, kannattaa meihin ottaa yhteyttä vaikka heti! (eveliina.c.huhtala@gmail.com). Kuulemme mielellämme ajatuksianne, kokemuksianne ja pohdintojanne nuortentyöhön liittyen. Näemme tärkeäksi tietää, missä eri seurakunnissa mennään nuortentyön saralla – näin myös voimme muistaa rukouksin seurakuntia tarkemmin.
Olemme yrittäneet tavoitella sitä, että kynnys nuorteniltojen aloittamiseksi voisi olla mahdollisimman pieni. Siksi meillä onkin valmisteilla mm. videolle opetuksia, mainospohja, sekä kirje, jossa käydään läpi kohta kohdalta asioita, joita nuorteniltoja järjestäessä on hyvä tietää. Käytännössä siis pelkästään tuota kirjettä lukemalla onnistuisi nuortenillan järjestäminen, vaikka kokemusta sellaisesta ei ennestään olisikaan.
Mitä jos seurakunnan piirissä ei ole nuoria? Kannustaisimme tässä tapauksessa esimerkiksi pitämään ns. avoimet ovet seurakunnalla mehun ja keksien/leivän merkeissä, jolloin voi olla mahdollisuus luoda kontaktia myös seurakunnan ulkopuolisiin nuoriin. Vaihtoehtoja on, ja luovuutta saa käyttää. Ja jos tällainenkaan toiminta ei syystä tai toisesta onnistu, niin mitä jos seurakuntalaisten kanssa olisi sovittu vaikka sellainen tapa, että tiettyinä aikoina kokoontuisitte rukoilemaan paikkakuntanne nuorten puolesta?
TULEVASTA
Haluamme pitää teitä ajan tasalla siitä, mitä nuorten työn parissa tapahtuu. Siksi ajattelimmekin tehdä tällaisen blogikirjoituksen ja jatkossakin pyrimme näitä tekemään kuukausittain.
Tähän mennessä varmistuneita tapahtumia tänä vuonna on:
- Nuortenpäivä 22.4. Tampereella
- Seurakuntakoululeiri Kesärannan leirikeskuksessa Toivakassa JOKO kesäkuun tai heinäkuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla – tämä varmistuu lähiaikoina
- Baptistikirkon kesäjuhlat Turussa 16.-18.6.
- Nuorten kesäleiri Kesärannan leirikeskuksessa Toivakassa loppukesästä – ajankohta varmistuu ja tästä tiedotetaan myöhemmin
Näillä ajatuksilla lähdemme liikenteeseen ja katsotaan, mitä matkan varrella tuleekaan tapahtumaan. Pyydämme rukousta nuorten toiminnan puolesta tälle vuodelle etenkin seuraavissa asioissa:
- nuoria tavoitetaan ja Jumalan sana saa vaikuttaa heissä
- paikallinen toiminta voisi alkaa yhdelläkin paikkakunnalla, jossa tällä hetkellä sellaista ei ole
- vastuunkantajia on riittävästi, ja kukaan ei uuvu taakkansa alle
- kärsivällisyyttä ja viisautta nuortentyön suunnitteluun
Siunauksin
Eve ja Juho Huhtala