Sotaa riittää. Kansat vaeltavat. Jotkut yrittävät vahingoittaa vaeltajia kivillä ja polttopulloilla, toiset sanoilla. Ihmisen kurittama luonto huokaa. Pimeys kasvaa. Syksyisen yön taivaalla loistaa kuin pisteenä hiilenmustan iin päällä punainen verikuu.
Tämän kaikenhan täytyy merkitä jotakin. Loppu on lähellä, vähintäänkin lopun alku.

Paitsi että.

Kuva pimeästä ajasta ja maailmasta on valikoitu, murto-osatotuus. Toimittaja Kari Räisänen myöntää (Helsingin Sanomat, 20.10.2015), että hänen ammattikunnallaan on taipumusta kirjoittaa pääasiassa ikäviä uutisia. Poikkeuksena säännöstä hän tarjoilee tekstissään vain hyviä uutisia, joiden lähde on ruotsalainen tilastotieteilijä Hans Rosling. Tilastot ovat tehneet tieteilijälleen yksiselitteisen selväksi, että maailmasta on tullut parempi. YK:n tavoite äärimmäisen köyhyyden poistamisesta on kuin onkin toteutumassa. Suuri enemmistö tytöistä pääsee nykyisin jo kouluun. Lapsikuolleisuus on romahtanut. Elintaso nousee maailman köyhimmillä alueilla.

Rosling ei ole ainoa positiivari. Eteeni on osunut viime aikoina useampia lehtijuttuja, joissa nostetaan esiin toisaalta hidas, toisaalta vakaa kehitys kohti hyvää. Niinpä tiedän, että 91 prosenttia maailmamme nuorista aikuisista osaa lukea. Tänä vuonna syntyvien lasten eliniänodote on jo 70 vuotta. Vuoden 2000 alusta 6,2 miljoonaa ihmistä on säästynyt malariakuolemalta hyttysverkon ansiosta. Ja ajatelkaapa, että 95 prosenttia ihmisistä asuu kännyköiden kuuluvuusalueella. 43 prosenttia pääsee kotoaan nettiin. Tämä parantaa elämänlaatua ja luo työtä.

Sitä alkaa tuntea olevansa pakotettu tarkistamaan mielikuvaa pöhövatsaisista, alastomista, kärpäsiä kuhisevista ja kuravettä juovista afrikkalaislapsista maailman enemmistön kuvana.

Mutta entäpä ne sodat ja pakolaiset ja pakolaisvastaiset ja ympäristö ja verikuu?

Nämä kaikki ovat tosiasioita, mutta muiden tosiasioiden joukossa. Tiedonvälitys on runsaampaa, ulottuvampaa ja nopeampaa kuin milloinkaan. Sodat, kriisit ja onnettomuudet ovat uutinen. Rauha, seesteisyys ja onni eivät ole. Syntyy vaikutelma, että kaikkialla soditaan jatkuvasti. Ei sodita. Konfliktit ovat vähentyneet. Luotettavaa tietoa asiasta löytyy helposti, mutta päivittäisen lehden selailun sijasta on mahdollisesti hiukan googlattava tai tubetettava päästäkseen siihen käsiksi.
Pakolaisuus ei tokikaan ole asiana uusi, kuten eivät myöskään monet niistä Lähi-Idän ja Afrikan alueiden kriiseistä, jotka pakolaisuutta tuottavat. Kaikki kotinsa jättäneet eivät enää jumiudu pakolaisleireille. Lähi-Idän ja Afrikan kriiseistä on tullut siksi eurooppalainen ongelma. Tilanne muistuttaa naapurin perheväkivaltaa. Sitä tapahtuu, vaikken kuulisikaan lyöntejä seinän läpi. Kuuleminen vain tekee kuulijan tietoiseksi ja velvoittaa puuttumaan. Juuri näin on käynyt nyt pohjoisimmassakin Euroopassa. Sen sijaan, että lyönnit olisivat jääneet kuulumattomiin, ne ovat tulleet kaukaa korvamme juureen.
Kylmäsydämiset kivienheittelijät ja nälvijätkään eivät ole aikamme erityispiirre. Aikamme erityispiirre on, että heitä on suhteellisesti vähemmän kuin koskaan. Rikollisuus on konfliktien tavoin jatkuvasti vähenemään päin useissa maailman maissa. Me nykyihmiset kykenemme suhtautumaan toisiimme empaattisemmin kuin edeltäneet sukupolvet. Yhdeksi ilmiötä selittäväksi tekijäksi on uskottavasti esitetty korkeakirjallisuutta. Se rikkoo kaavamaisia odotuksiamme ja tuo eteemme erilaisten näkökulmien universumin. Tämän on havaittu kehittävän niin sanottua mielen teoriaa, käsitystämme siitä, että toisilla ihmisillä onkin yllättäen omat ajatuksensa ja tunteensa. Jos tämän ymmärtää, on todennäköistä, että nuo ajatukset ja tunteet myös huomioi.
Jatkuvasti pahenevat ympäristöongelmat ovat kiistatta ajallemme ominaisia. Toistaiseksi ei ole silti ilmennyt syytä olettaa, että ongelmalle ei voitaisi tehdä mitään. Otsonikerroksen elpymiseen johtaneet toimet ovat rohkaiseva esimerkki onnistuneesta inhimillisestä interventiosta.

Entä se verikuu?

Niitä on ollut ennenkin. Niitä lienee tulevaisuudessakin. Ne tulevat, ne menevät. Keskitytään häneen, joka verellään ja ylösnousemuksensa valolla on tehnyt meidät kuolleista eläviksi. Hän kun ei mene ja tule, vaan on ja pysyy.
Ei eskatologisista puhuminen tietenkään pahasta ole, mutta lopunajallinen puheenpartemme ei voi perustua todellisuuden vääristelyyn. Jos todellisuus ei vastaa tulkintaamme Ilmestyskirjasta, tuleeko muuttaa todellisuutta vai tulkintaa? Maailman selittäminen ennenkuulumattoman hyvän sijasta ennennäkemättömän pimeäksi on hankalaa, ellei usko massiivisiin salaliittoteorioihin meille välitetyn tiedon tietoisesta vääristelystä. Salaliittoja enemmän uskon liittoon, joka on niin julkinen, että siitä tulee kertoa jokaiselle. Se on liitto, jossa liitymme maailmamme korkeinta hyvyyttä, eksakteinta totuutta ja suurinta valoakin korkeampaan, totuudellisempaan ja suurempaan. Kun tämä hyvä, tosi ja suuri Jumala syntyi aikaan ja paikkaan, laulettiin kunniaa korkeuksiin ja maahan rauhaa ihmisten kesken. Meitä kohtaan Jumalalla on hyvä tahto.

Iloitaankin tänä jouluna siitä, että rauha ja hyvyys ovat läsnä ihmiskunnan elämässä juuri nyt enemmän kuin koskaan. Muistetaan niitä, jotka kärsivät, rukoillen, että heidän kuoleman varjon maahansa saisi loistaa kirkkaus.

Maija Latvala