USAssa ilmestyvä Baptist Press kertoo, että 1500-luvun anabaptistit olivat Rick Warrenin innoittajina hänen päämäärätietoisuuteen perustuvassa seurakuntamallissaan. Hän luennoi yli 500 opiskelijalle, tiedekuntien henkilökunnalle ja ulkomaisille vieraille Fort Worthissa, Southwestern Baptist Theological Seminaryssa Teksasissa aiheesta Anabaptismi ja aikamme baptistit.
Warren sanoi luennossaan mm. että ”radikaalit reformaattorit”, 16. vuosisadan anabaptistit kuten Menno Simons, Pilgram Marpeck ja Balthasar Hubmaier puolustivat Kirjoitusten arvovaltaa, uskovien kastetta ja uskonnon vapautta. Pohtiessaan sanan radikaali merkitystä, hän toteaa sen merkitsevän, ei ainoastaan ”äärimmäisyyksiin menevää” vaan myös ”juurtunutta”.
– Me tarvitsemme nyt radikaaleja uudistajia, jotka ovat juurtuneita Kristukseen, juurtuneita Sanaan, juurtuneita seurakuntaan ja juurtuneita kirkkohistoriaan, koska juuri nyt on kasvamassa juureton sukupolvi. Se on isätön ja juureton ja lentelee ilmassa kuin syksyiset lehdet.
Warren kehotti kristittyjä palaamaan juurilleen, ”Uuteen testamenttiin” ja ”apostoliseen seurakuntaan”.
– 32 vuotta olemme rakentaneet Saddleback-seurakuntaa (Warrenin perustama, megaseurakunnaksi kasvanut baptistiseurakunta) niille opeille, jotka olen saanut anabaptisteilta, Warren kertoi.
Häneen on tehnyt erityisen vaikutuksen anabaptistien lähetyskäskyn (Matt. 28) korostus. He eivät ”ainoastaan uskoneet sen merkitykseen, vaan myös sen ilmaisemaan järjestykseen” (tehkää opetuslapsia, kastakaa).
Warren vetosi seurakuntiin, että ne toteuttaisivat lähetyskäskyä ja lisäsi:
– Radikaalit reformaattorit lisäävät intoanne tehdä evankeliointityötä ja lähetystyötä. Maailmanlaajuisen lähetyksen juuret ovat anabaptisteissa, jotka itse pyrkivät noudattamaan tätä Uuden testamentin mallia.
Warren puhui myös opetuslapseuden merkityksestä. Anabaptistit opettivat, että opetuslapseus tekee miehistä ja naisista Jeesuksen Kristuksen kaltaisia. Se oli henkilökohtaista, suhteita luovaa ja tulemista käyttökelpoiseksi.
Lyhyesti anabaptisteista
Anabaptistit olivat uskonpuhdistusajan kolmas haara. Heitä kutsutaan myös ”radikaaleiksi uskonpuhdistajiksi”, koska he halusivat luoda Eurooppaan alkuseurakunnan mukaisia seurakuntia. Lähes kaikki liikkeen johtajat kokivat kuitenkin marttyyrikuoleman, koska heitä pidettiin kerettiläisinä ja siten vaarallisina ihmisinä tuon ajan yhteiskuntamurroksen keskellä. Siksi liike ei sellaisenaan säilynyt eikä päässyt vakiinnuttamaan oppiaan.
1609 Amsterdamissa syntynyt baptismi kantaa juurissaan anabaptistista perintöä, ja sen vaikutus on yhä nähtävissä baptistiliikkeessä. Anabaptisteille seurakunta oli vapaaehtoisuuden ja seurakuntakurin pohjalta toimiva uskovien yhteisö, joka seuraa Jeesuksen antamaa esimerkkiä. He korostivat Kirjoitusten arvovaltaa, henkilökohtaista Kristukselle antautumista ja korkeaa henkilökohtaista moraalia. Kaste tuli suorittaa vasta uskoontulon jälkeen ja kasteelle pyrkivän omasta pyynnöstä. Ehtoollinen oli osoitus yhteydestä ja uhrista, ei sakramentti. Leipä ja viini olivat vain tavallista leipää ja viiniä eikä niihin sisältynyt erityistä Jeesuksen läsnäoloa ateriassa. Jeesuksen uhria seuraten uskovan tuli olla valmis antamaan sekä itsensä että antamaan omastaan sisarilleen ja veljilleen. Opetuslapseus oli myös tärkeä asia.
Anabaptismi edusti eräänlaista vastavoimaa opettaessaan seurakunnan ja valtion täydellistä eroa. Se oli vaihtoehtoinen yhteisö oman yhteisönsä sisällä, ja juuri siksi se koettiin vaaralliseksi. Seurakunta ei myöskään ollut hierarkkinen yhteisö, vaan kaikki jäsenet saivat selittää Raamattua sen mukaan kuin Pyhä Henki sitä heille kirkasti. Seurakunnan tuli elää jatkuvassa uudistuksessa. Se ei siinä mielessä tullut koskaan valmiiksi, vaan kaikkia sen käytäntöjä tuli koko ajan tarkastella Uuden testamentin valossa.
Anabaptistit olivat lähetystyötä tekevä ryhmä. Lähetystyössä korostettiin Pyhän Hengen voiman tärkeyttä, koska se oli ollut myös alkuseurakunnan leviämisen salaisuus. Liikkeen alkuaika oli matkasaarnaajien ja maallikkosaarnaajien aikaa. Tilaisuuksia pidettiin kodeissa. Kun heitä alettiin vainota yhdessä kylässä tai kaupungissa, he siirtyivät toiseen ja näin evankeliumi levisi laajalti Euroopassa.
Naiset pitivät huolta kodeista ja lapsista, mutta se ei estänyt heitä viemästä sanomaa eteenpäin. He olivat innokkaimpia evankelistoja sukujensa ja naapureidensa parissa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että heidät koettiin jopa niin vaarallisina evankeliumin levittäjinä, että heidät saatettiin kahlita ketjuilla, jotka rajoittivat heidän liikkuma-alansa vain kodin sisälle.
Lähteet: J. Denny Weaver, Becoming Anabaptist. Herald Press 1987.
W. Klaassen (ed.), Anabaptism in Outline. Herald Press 1981.
