-

|

Ruotsalaiskirkko myytiin moskeijaksi

 Jan Ahonen, Kotimaa

Ruotsalaisen Flen kunnassa sijaitseva helluntaiseurakunta on päättänyt myydä kirkkorakennuksensa muslimiyhteisölle moskeijaksi. Seurakunnan pastorin mukaan päätös ei ollut itsestään selvä eikä helppo, mutta se tuntuu nyt hyvältä.

Asiasta uutisoi Dagen.

Taustalla on paikallisen helluntai- ja baptistiseurakuntien yhdistymispäätös ja tämän vuoksi edessä oleva yhteiseen uuteen kirkkorakennukseen siirtyminen. Uuden seurakunnan talous ja toiminnan laajuus eivät salli toiminnan jatkumista vanhassa rakennuksessa. Helpoimmaksi ratkaisuksi osoittautui helluntaiseurakunnan kirkkorakennuksen myyminen eteenpäin.

Helluntaiseurakunnan pastorin mukaan päätös myydä kiinteistö moskeijaksi oli erityisen vaikea kirkkoon ja sen ylläpitämiseen rahaa ja aikaa sijoittaineille iäkkäämmille seurakuntalaisille. Seurakunta on nyt kuitenkin päätöksensä tehnyt ja on pastorinsa mukaan tyytyväinen lopputulokseen.

– Mitä Jeesus olisi tehnyt? Minun vaikea kuvitella, että hän olisi sulkenut oven. Pyrimme rakentamaan hyvät yhteydet kaikkiin ja uskon tämän ratkaisun johtavan parempaan kuin myymisestä kieltäytymisen, pastori Martin Björnler pohtii Dagenille.

Muslimiyhteisön on tarkoitus saada kiinteistö käyttöönsä huhtikuussa 2012.