-

|

Sano se!

Miten aloitan keskustelun uskosta?

Klaus Rösler, EBPS/EBF

Miten voisi puhua uskosta niin, että se koskettaa ihmisiä? Tämä oli ydinkysymys Saksan Evankelisten-Vapaaseurakuntien (eli baptistien) lähetysjaoston lähetystä koskevassa konferenssissa, joka pidettiin vuoden alkupuolella lähellä Frankfurtia. Lähetysjohtaja Christoph Stiba (Elstal) raportoi seurakuntavierailujen perusteella niiden ”kyvyttömyydestä puhua uskosta”. Kirkkokunnan tekemät alueelliset kartoitukset ovat samansuuntaisia. Tämän vuoksi konferenssissa koettiin elintärkeäksi, että opittaisiin uudelleen puhumaan uskoa koskevista asioista. Muutoin seurakuntien lähetysponnistelut ovat tuomittuja epäonnistumaan. Stiba kertoi Euroopan baptistien lehdistöpalvelulle (EBPS) näkemyksistään. Hän totesi mm. että kokoontumisen tarkoituksena oli tehdä ehdotuksia siitä, miten voisi menestyksekkäästi kertoa uskosta. ”Meillä ei ole mitään syytä pelätä kertoa Jeesuksesta muille.”

Jürgen Werth, Saksan Evankelisen Allianssin mediaosaston johtaja, vakuutti konferenssin 70 osallistujalle, että kommunikaatio toimii vain, mikäli toinen osapuoli kokee, että häntä kunnioitetaan ja rakastetaan. Ihmisen persoonallisuus määrittää 85-prosenttisesti sen, onnistuuko kommunikointi vai ei – asiatiedon osuus on ainoastaan 15 prosenttia. Werth rohkaisi kuulijoitaan unohtamaan hurskaat ”Jumala-puheet” ja puhumaan uskosta toisella tavalla: “Meidän on tosissamme ponnisteltava asian kanssa.” Kuitenkin hän myönsi, että pyhää voi välittää arkikielellä vain rajoitetusti. ”Raamattu on Raamattu. En voi muuttaa sitä kokonaan kielelle, joka sopii Twitteriin” . Hän totesi, että ihmiset kaipaavat pyhää. Se ilmenee niin nuorten haluna hurrata paaville kuin monien kiinnostuksena ortodoksikirkkoa kohtaan.

Puhetta seuranneessa keskustelussa Werth varoitti kristittyjä kuvailemasta omaa maailmaansa täydellisenä niille, jotka eivät usko. ”Se ei ole totta”, hän lisäsi. ”Emme oikeasti ole ratkaisseet yhtäkään maailman ongelmista.” Siksi on parasta puhua heille avoimesti ja rehellisesti omista huolistamme ja kysymyksistämmekin.
Christina Brudereck (Essen), Reininlaakson Evankelisen kirkon evankelioinnin johtaja, muistutti, että monet kaipaavat pyhyyttä odottamatta yhtään mitään kristinuskolta. Uskovien tulee ymmärtää, että tämä ”sydänten liike” tulee ilmi valtavana kiinnostuksena enkeleistä, haltioista ja rukousnauhoista. Nykyään voidaan rukouksesta puhua televisiossakin.

Brudereck ehdotti ”keskustelevaa evankeliointia”, joka kunnioittaa toisten uskonnollisia perinteitä. Hän varoitti ”kristillisestä menestysopista” ja puhui sen sijaan valmiudesta tehdä virheitä ja viljellä huumoria. Hän arvosteli myös Kaanaankielen käyttöä, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä. Esimerkkinä hän käytti laulua, jossa puhutaan ”Karitsasta joka on arvollinen istumaan valtaistuimella”. Ei sellaista ilmaisua enää ymmärretä – Karitsa istumassa kuulostaa tyhmältä ja typerältä. Vaikka teksti onkin ”vanhaa ja antiikkista”, se on silti totta. Mutta sen ymmärtämiseen vaaditaan lisäponnistusta. Hän totesi, että pastori Martin Luther King Jr. (1929-1968) puhui toistuvasti ”Karitsan veren voimasta”. Mutta hän olikin itse esimerkkinä voimasta, joka voittaa kaiken väkivallan.

Oliver Pilnei, Saksan baptistien työntekijöiden ja seurakuntien kehitysinstituutin johtaja, vastusti “kaavamaista näkemystä uskoon tulemisesta”. Hän siteerasi tutkimusta ”Miten aikuiset tulevat uskoon”, jonka Greifswaldin yliopiston teologinen osasto oli tehnyt, ja totesi, että aikuiselta voi uskoon tuleminen kestää jopa 12 vuotta siitä, kun hän sai ensimmäisen herätteen. Hän kuvaili hämmästyttävänä tutkimusta, jossa 87% kirkossa kävijöistä piti enemmän perinteisistä jumalanpalveluksista kuin vaihtoehtoisista tai nykyaikaisista.

Vilkkaassa keskustelussa konferenssin osallistujat varoittivat siitä, että kristityt ovat vaarassa menettää sanomansa sisällön, jos sitä sovitetaan nykyaikaisen yhteiskunnan maun mukaiseksi.

Evankeliointi uudestaan tavaksi

Anneli Lohikko

Kun uusi hengellinen liike syntyy, yleensä siihen liittyvät jäsenet vievät innolla sanomaa Jeesuksesta muillekin. Kun liike sitten vanhenee, näin ei aina ole. Silloin tarvitaan uusi näky ja into  hyvän sanoman viemiseksi eteenpäin.

Tiedämme kokemuksesta sen, että vanhat, hyviksikään koetut menetelmät eivät enää pure, vaan meidän on löydettävä uusia. Juuri tässä piilee asian vaikeus. Evankelioimisen halua löytyy, mutta miten viestiä se eteenpäin niin, että ihmiset kiinnostuvat ja ymmärtävät, että evankeliumissa on vastaus  heidän ongelmiinsa ja kysymyksiinsä? Näihin asioihin pyrkii vastaamaan lehdessä oleva juttu Sano jotakin! Saksan baptistien lähetyskonferenssista.

Myös Suomen Baptistikirkon seurakunnat tarvitsevat evankeliointiherätyksen. Tampereen seurakunta on tiedostanut tämän, ja se panostaa jo toista vuotta erityisesti evankeliointiin. Seurakunnassa on järjestetty muutama erityiskampanja, mutta viime syksynä evankelioinnista tuli osa seurakunnan säännöllistä toimintaa. Nuoret lähtivät ensimmäisenä liikkeelle. He järjestävät joka toinen viikko kirkkomme tiloissa kahvilan, johon kutsuvat ympäristöstä nuoria.

Koko seurakuntaa koskevaan toimintaan kuuluu kerran kuussa lähinnä omin voimin järjestetty evankelioiva jumalanpalvelus, jossa joku seurakuntalaisista kertoo uskoontulostaan ja saarna keskittyy tietysti hyvän sanoman esiin tuomiseen. Tilaisuudet on koettu hyviksi. Kun näiden lisäksi evankeliointipainotus tulee esiin myös opetuksessa, on saatu seurakuntalaisia aktivoitua todistamaan uskosta työssään ja muutenkin arjen keskellä. Se on varmasti paras tapa kertoa Jeesuksesta. Tutun ihmisen todistusta jäädään helpommin kuuntelemaan kuin vieraan – varsinkin jos se liittyy luontevasti osaksi muuta jutustelua.

Toisessa seurakunnassa evankeliointia voidaan toteuttaa muulla tavalla. Tärkeää on löytää juuri omalle seurakunnalle sopiva muoto tässä Jeesuksen kaikille omilleen antamassa tehtävässä. ”Eloa on paljon” tänään niin kuin oli Jeesuksen aikana. Pula on sen kokoajista. Oletko sinä yksi heistä?