Suomalainen evankelisten kristittyjen yhteistyöverkosto Suomen Evankelinen Allianssi ry (SEA) on julistanut vuoden 2012 perheen teemavuodeksi otsikolla “Rakas perhe”. 25. tammikuuta antamassaan julkilausumassa SEA haastaa yksityisiä ihmisiä arvioimaan oman perheen ja suvun merkitystä sekä kristillisiä kirkkoja etsimään uusia tapoja auttaa perheitä.
“Voisitko olla enemmän yhteydessä sukulaistesi kanssa? Onko sinulla suunnitelma, miten vahvistat oman perheesi yhteyttä?” SEA kysyy julkilausumassaan, ja siteeraa kirkkoherra Pekka Särkiötä: “”Viime vuosikymmeninä perheen määritelmää on väljennetty samalla jääkaapilla käyviksi ihmisiksi. Samalla vanhempien ja lasten tiivis, molemminpuoliseen vastuuseen ja välittämiseen sitoutunut perheen kokonaisuus on työnnetty syrjään.”
SEA muistuttaa, että kristinuskon sanoma synnin tunnustamisesta armoon on helpottava apu myös niille, jotka kokevat epäonnistuneensa: ratkaisemattoman tuntuisten tilanteiden ei tarvitse päättyä väkivaltaan, vaan Jumala on valmistanut ulospääsyn.
“Emme ole onnistuneet olemaan yhteiskunta, joka tukisi jäseniään hädän hetkellä,” todetaan julkilausumassa surullisesti, mutta samalla muistutetaan, että seurakunnilla ja kristillisillä järjestöillä on avioliittoleirejä, vanhempien ja lasten yhteisiä tapahtumia, täsmällistä tukea ja paljon muuta. SEA toivoo myös uusia ideoita synnytettävän perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi.
Hae ja jaa ideoita teemasivustolla www.rakasperhe.fi