Mai-Britt Vehkaoja tuntee hyvin sekä ruotsin- että suomenkieliset baptistiseurakunnat. Niinpä näin yhdyskuntiemme yhteisten kesäjuhlien alla, on mielenkiintoista kuulla hänen ajatuksiaan molemmista.

Vaasan ruotsinkielisen
baptistiseurakunnan kasvatti

Mai-Britt kertoilee, että koko hänen elämänsä kietoutui seurakuntatoiminnan ympärille. Jo 2-vuotiaana hän aloitti pyhäkoulun ja kymmenisen vuotta myöhemmin siirtyi sen apuopettajaksi. Tuolloin hän kävi myös kasteella.

– Viikonloput vietin nuortenporukassa kirkossa ja kesät leireillä. Muistan miten outo kokemus se oli, kun ensimmäisen kerran 17-vuotiaana EN viettänyt juhannusta yhdyskuntamme konferenssissa. Se ei tuntunut juhannukselta ollenkaan. Tässä vaiheessa kertomus on hyvin samanlainen kuin missä tahansa Suomen baptistiseurakunnista.

Jumalan kutsu

Mai-Britt ei kokenut missään vaiheessa tarvetta irrottautua hengellisistä ympyröistä. Hän oli uskossa ja koki jo varhain, että hänellä oli myös kutsu Jumalan valtakunnan työhön jossain muodossa. Niinpä oli lukion jälkeen luontevaa lähteä opiskelemaan baptistien kansainväliseen seminaariin, joka oli tuolloin Sveitsissä, Rüschlikonissa. Siellä olivat aikaisemmin opiskelleet Suomen Baptistiyhdyskunnan työntekijöistä myös Jouko Neulanen, Teuvo Aaltio, Henry Aalto, Niilo Mäenpää ja Jorma Lempinen, osa Bachelor of Divinity -tutkintoon asti, osa vain lyhyemmän ajan ja ilman varsinaista tutkintoa. Ennen lähtöä Mai-Britt oli saanut puolison rinnalleen, jolla oli myös kutsu hengelliseen työhön. Niinpä Sveitsiin hän ei matkustanut yksin, vaan suomenkielisen Markku Vehkaojan kanssa.

Naisen erilainen asema
Opintojen jälkeen nuoripari sijoittui seurakuntatyöhön Kokkolan ruotsinkieliseen baptistiseurakuntaan. Sieltä Vehkaojat siirtyivät syksyllä 1976 hengelliseen työhön lähes pariksikymmeneksi vuodeksi suomenkielisten baptistien pariin.

Tuosta ajasta Mai-Britt kertoo: – Suomenkielisten baptistien parissa olin lähinnä pastorin vaimo ja jotenkin koin olevani vähän outo lintu. Naisen asema oli erilainen kuin ruotsinkielisellä puolella. Siellä Mai-Britt oli siunattu pastorin tehtävään heti opintojen jälkeen vuonna 1973.

Mai-Britt löysi kuitenkin paikkansa naisten toiminnassa. Siinä hän oli aktiivisesti mukana ja koki olevansa hyvin tervetullut.

– Jos ajattelen vuosiani suomenkielisten yhteydessä, minua puhutteli esimerkiksi se, että kun alttarikutsu annettiin, oli aina niitä, jotka tulivat esille. Tämä on harvinaisempaa ruotsinkielisten keskuudessa. Nykyään sen korvaa monesti kynttilän sytyttäminen tai rukousaiheen kirjoittaminen lapulle.

Täysipainoisesti hengelliseen työhön
1990-luvun alkupuolella Vehkaojat siirtyivät uudestaan ruotsinkielisten baptistien työyhteyteen, missä Mai-Britt on tehnyt monipuolisen työuran.

– Olen työskennellyt pastorina, nuorisosihteerinä, yhdyskunnan lehden toimittajana, naistentyön puheenjohtajana ja viimeiset 11 vuotta ennen eläkkeelle siirtymistä pastorina Vaasan ruotsinkielisessä baptistiseurakunnassa.

– Lisäksi olen työskennellyt kieltenopettajana ja jopa hautaustoimistossa. ”Vanhemmilla” päivilläni suoritin vielä hum.kand. –tutkinnon, mutta palasin kuitenkin takaisin seurakuntatyöhön. Kai se lopulta on sitten ollut se kutsumukseni!

Erot ovat vuosien varrella vähentyneet

Kyselen Mai-Britilta millaisia eroja hän näkee näiden kahden baptistiyhdyskunnan välillä. Vaikka erot ovat tasoittuneet aivan viime vuosikymmeninä, erojakin on.

– Ruotsinkielisellä puolella on enemmän avoimuutta. Suomenkieliset olivat meidän aikanamme jyrkempiä, jopa lakihenkisiä. Erityisen vaikeana koin yksiselitteisen kielteisen suhtautumisen vuonna 1992 julkaistuun uuteen raamatunkäännökseen. Kaikissa seurakunnissa sitä ei voinut edes käyttää saarnatessa. Se kypsytti Mai-Britin päätöksen siirtyä takaisin ruotsinkielisten pariin.

Myös suhtautuminen ekumeniaan oli tuolloin erilainen. Mai-Britt mainitsee, että ruotsinkielisiin baptisteihin kuuluva Jan Edström oli jopa Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) pääsihteerinä pari kautta.

Ehtoollistakin vietettiin eri tavalla. Suomenkieliset baptistit hyväksyivät yleisesti vain niin sanotun suljetun ehtoollisen, johon saattoivat osallistua ainoastaan uskoon tulleet ja sen jälkeen kastetut.

Edellä mainitut erot kuuluvat kuitenkin lähihistoriaan. Ilmapiiri suomenkielisissä seurakunnissa on tänään vapautuneempi kuin aikaisemmin. Myös suhtautuminen ekumeniaan on muuttunut, ja Suomen Baptistikirkko on kuulunut jo vuosien ajan tarkkailijajäsenenä ekumeeniseen neuvostoon. Seurakunnissa ehtoollinen on avoin, eli kaikki uskovat voivat osallistua siihen.

Toteamme että eroja kuitenkin löytyy, kuten jo edellä mainittu mahdollisuus naisten toimia seurakuntien pastoreina. Ruotsinkielisissä seurakunnissa on myös ollut vanhimmistoissa naisia 1960-luvun lopusta alkaen, suomenkielisellä puolella heitä ei juuri ole. Toki suomenkieliset seurakunnat voivat halutessaan toimia näissä asioissa niin kuin näkevät parhaaksi.

Lähentymistä Suomen Baptistikirkon ja Finlands svenska baptistmissionin toimintaperiaatteiden välillä on siis tapahtunut. Kielikään ei ole enää suuri ongelma, koska ruotsinkielisten seurakuntien nuoremmat sukupolvet ovat usein täysin kaksikielisiä.

Entä tulevaisuuden näkymät?

Kun vietimme edellisen kerran yhteisiä kesäjuhlia, tuolloin historiamme 150-vuotisjuhlien puitteissa, teemamme oli Tulevaisuus ja toivo, Framtid & hopp. Kyselen Mai-Britt Vehkaojalta millaiset tulevaisuudennäkymät hänen mielestään baptistityöllä Suomessa on.

– Toivoisin että yhdyskunnillamme olisi vielä tehtävä maassamme. Olemme olleet tienraivaajia vapaalle kristillisyydelle. Yksittäiset seurakunnat ovat eläviä ja toimivat varmasti vielä kauan, mutta…

Mai-Britt alkaa kertoa toissa vuonna Vaasan ruotsinkielisessä baptistiseurakunnassa vierailleesta teologista, Patrik Hagmanista, joka on tuon seurakunnan kasvatti, mutta toimii nykyään luterilaisessa kirkossa. Hagman vieraili entisessä kotiseurakunnassansa ja hänen viestinsä seurakunnalle oli, että sillä on korkeintaan 15 vuotta toiminta-aikaa jäljellä.

Jään itse miettimään tuota viimeistä lausetta. Vaikka suomenkieliset baptistiseurakunnat edustavat maan valtakieltä, niistä monet ovat pieniä seurakuntia, näin erityisesti maaseudulla. Mikä on niiden tulevaisuus? Nuoret lähtevät maaseudulta kaupunkeihin ensin opiskelemaan, sitten töihin. Ja harvoissa opiskelukaupungeissakaan on baptistiseurakuntia. Varmasti meidänkin suomenkielisenä liikkeenäkin pitää jo kiireesti alkaa miettiä, mitä pitäisi tehdä. 15 vuotta on toisaalta pitkä, toisaalta hyvinkin lyhyt aika, joten se mitä tehdään, on tehtävä pian.

Anneli Lohikko