Katri Liukko

Niinpä niin, luottamus Jumalaan. Se onkin konstikasta. Ihmisellä tuntuu olevan tarve pärjätä omillaan ja vältellä tarvetta luottaa johdatukseen. Ehkä se on itsepäisyyttä, ehkä silkkaa hölmöyttä. Ei tässä vielä tarvitse apua rukoilla…

Ehkä silloin, jos ei oikein muita mahdollisuuksia ole, on turvattava Jumalaan. Minäkin mielelläni teen niin, viimeisenä toimivana vaihtoehtona totean, että tee Isä niin kuin parhaaksi näet. Mietin usein, miten paljon sujuvampaa arki voisikaan olla, jos kaikessa osaisi luottaa Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon. Se on suosikkirukouksianikin: saisiko lisää luottamusta ja uskoa, kiitos…

Vaan niinhän siinä usein käy, että kun pyytää lisää luottamusta, niin ei sitä sellaisena mukavana valmisannoksena saa.

Hillsongin Oceans-nimisessä laulussa sanotaan, että ”Spirit, lead me where my trust is without borders”. Vapaasti suomennettuna siinä pyydetään, että Henki johdattaisi sinne, missä luottamuksella ei olisi enää rajoja. Ehkä se on niin, että luottamus ei pääse kasvamaan, jos ei ota niitä kuuluisia uskon askeleita eteenpäin. Jos pitäytyy aina tutussa ja turvallisessa, eikä halua kuunnella kun Isä kutsuu, että tulehan tänne, sinulle on varattuna vähän muutakin. Ehkä se onkin niin, että kun pyytää lisää uskoa ja luottamusta, tuleekin viedyksi jonnekin, jossa ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ripustautua Luojaansa. Ehkä Hän sillä tavalla haluaa todistaa olevansa luottamuksen arvoinen.

Narisin taannoin ystävälleni siitä, miten vaikeaa on luottaa Jumalaan, kun ei Hänen ääntäänkään oikein tuppaa kuulemaan. Että miten luotat kun ei taivaasta kuulu mitään. Ystävä mietti hetken ja totesi, että aika usein me kyllä kuullaan, mutta väitetään sitten ettei kuulla, koska vastaus ei ollut mieluinen. En minä tällaista johdatusta tilannut, Jumalalla ei ole nyt homma hanskassa… Vai olisiko sittenkin?

Danielin kirjassa kerrotaan Sadrakista, Meesakista ja Abednegosta, jotka kuolemankin uhalla kieltäytyivät kumartamasta kuninkaan patsasta: ”Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt” (Dan. 3:17-18).

Omaksuapa ystävysten kaltainen asenne. Luottamus, joka ylettyy sinne asti, että vaikka elämälle maailman mittakaavan mukaan kävisikin kehnosti, olisi kaikki silti lopulta hyvin.

Ehkä Jumalaan voisi luottaa, ehkä voisi edes kokeilla. Voihan olla että Isä kantaa, eikä syväkään vesi upota, jos sille ei anneta siihen lupaa.

Joka minun takiani kadottaa elämänsä, hän löytää sen, lupasi Jeesus. Niinpä niin. Osatapa antaa elämä kokonaisena ja kokonaisuutena, luottaa siihen että se on tallessa. Ja osatapa kiittää joka hetkessä. Sellaisessakin, kun polku vie niin tiheän ryteikön läpi, ettei taivasta meinaa nähdä.