Benjamin Lempinen

”Kuuntele sydäntäsi,” he sanovat. Kaikki ratkeaa, jos vain luottaa tunteisiinsa. Pitää luottaa vaistoihin, intuitioon. Elämän mielekkyyden vuoksi emme voi joka hetki kyseenalaistaa kaikkea, vaan meidän on myös toimittava. Meidän aistimme kertovat totuuden, mutta ongelmana ovat aivot, jotka tulkitsevat viestit miten sattuu. Minä luulen, että emme kovin usein ymmärrä tunteitamme. Emme käsitä miksi jokin herättää meissä jotakin.

Olen mielestäni löytänyt joitakin oleellisia puolia tunteidenkäsittelystä. Tunteet lähtevät tuntijasta ja ne heijastetaan kohteeseen. Kohde itsessään ei luo niitä, vaan ainoastaan ottaa vastaan. Helppo tapa tarkistaa pitääkö tämä oletus paikkansa, on ajatella jotain yksinkertaista käsitettä, kuten vaikka sanaa ”koira”. Mitkä ovat ensimmäiset mielleyhtymät mitä tuo sana sinussa herättää? Minulle tulee mieleen siskoni pienet piskit, jotka tuntuvat aina innostuvan yhtä paljon, kun jotain tapahtuu. Olen melko varma, että useimmat muut ihmiset ajattelevat muita koiria, toiset yleisellä tasolla ja toiset joitain tiettyjä yksilöitä. Näinkin neutraali termi kuitenkin herättää meissä kaikissa yksilöllisen reaktion, johon on liitoksissa erilaisia ja erivoimaisia tunteita. Me luomme käsitteelle yksilöllisen merkityksen oman viitekehyksemme puitteista.

Toinen tärkeä asia tunteiden ymmärtämisessä on, että ne ovat reaktioita. Liekki joka polttaa kättämme, vesi joka tuntuu jäätävän kylmältä kavutessamme tikkaat avantoon, nämä ja suunnaton määrä muita asioita saavat meidät reagoimaan jotenkin. Se miten voimakas tai hallittu reaktio on kyseessä johtuu pitkälti siitä, miten hyvin olemme valmistautuneet erilaisiin tilanteisiin ja miten merkittävänä me pidämme koko asiaa itsemme kannalta. Kokenut avantouimari tuskin hätkähtää kylmästä, vaikka aloittelija vierellä päästäisikin miehekkään pikkutytön kiljaisun.

Pelko on tunne. Se on luonnollinen reaktio silloin, kun jotain uhkaavaa, yllättävää tai vaarallista tapahtuu. Meidän kehomme on silloin valppaana ja mielemme keskittyy etsimään ympäristöstä mahdollisia riskitekijöitä. Pelko on varsin hyödyllinen asia selviytymisemme kannalta. Kohtuudella nautittuna. Se saattaa joskus lamaannuttaa meidät toviksi ja se voi sumentaa ajattelumme. On vaikea keskittyä, kun jännitämme kovasti. Järkevä pelko on hyvin tärkeää selviytymisemme kannalta, mutta meidän on joskus itse vaikea tehdä eroa sen ja järjettömän pelon välillä.

Yksi Raamatun toistetuimpia lauseita on ”Älä pelkää”. Sillä ei tarkoiteta, että olisi väärin pelätä. Sehän olisi sama, kuin sanoa, että on väärin tuntea jotakin. Ei ole vääriä tunteita. On vain tulkintoja, joista toiset ovat rakentavampia kuin toiset, suhteessa siihen mikä on meille parhaaksi. ”Älä pelkää” tarkoittaa, ”Älä anna valtaa pelolle.”

Raymond E. Feist kirjoitti:

”Pelko pitää meistä kiinni, sitoo meidät ja estää meitä kasvamasta. Se tappaa meidät pieni pala kerrallaan joka päivä. Se pitää meidät kiinni siinä, minkä me tunnemme sen sijaan, että tavoittelisimme sitä, mikä on mahdollista. Se on meidän pahin vihollisemme. Pelko ei kuuluta itsestään, se on naamioitunut ja viekas. Se on turvallisen reitin valitsemista, sillä meillähän on aina järkeviä syitä välttää riskejä. Ilman riskejä me emme kuitenkaan voi oppia. Ellemme me opi, me emme voi kasvaa ja ellemme me kasva niin me kuolemme.

Pelottomuus ei ole rohkeutta, vaan sitä, että tekee sen, mikä on tarpeen riippumatta peloistaan. Menestyäksesi sinun on oltava valmis laittamaan kaikkesi peliin.”

Älä tunne syyllisyyttä siitä, jos pelkäät. Älä häpeä sitä, ettet tiedä miten jatkaa. Meille on annettu lapseuden henki. Se tarkoittaa, että niin kuin lapsi mekään emme joudu yksin kantamaan taakkaamme, kunnes olemme valmiita itse kävelemään Isin rinnalla, vaan Hän on luvannut kantaa meitä. Me olemme vapaat pelosta, emme siksi, että sitä välttelisimme, vaan siksi, että tiedämme pääsevämme sen läpi.

Ensi numerossa lisää ajatuksia pelkojen kanssa elämisestä ja ehkä niiden voittamisestakin.