Naisten syyspäivillä ahkeroitiin ja rentouduttiin yhdessä.

Maarit Tourunen

Syksyisen aurinkoisena lauantai-aamuna 29.10. Kiponniemen leiri- ja kurssikeskus Jyväskylässä täyttyi iloisesta puheensorinasta, lämpimistä kohtaamisista, jaetuista iloista ja suruista baptisti-naisten syyspäivien merkeissä.

Itse vasta kolmatta kertaa päiville osallistuneena osasin jo odottaa syyspäivien mukavaa tunnelmaa. Tiedossa olisi parin päivän katko arjen puurtamiselle, mahdollisuus ruokailuun valmiissa pöydässä ja ajatuksia herättelevää ja sydäntä liikuttavaa sanan kuuloa. Mikäpä voisi olla sen mukavampaa!

Kerta toisensa jälkeen tuntuu hyvältä huomata se, kuinka näillä päivillä saa olla juuri oma itsensä sellaisena kuin on. Meitä on erilaisia ja olemme kiinnostuneet eri asioista, mutta jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Yhteistä kaiketi on se, kuinka me naisihmiset yleensä teemme paljon käsillämme. Naiset ovat mukana monenlaisessa käytännön työssä, kuten keittiössä ja avustamassa monin eri tavoin; esimerkiksi kutomalla sukkia niitä tarvitseville. Naistenpäivien aikana lahjoitettiinkin kokonainen kassillinen monta uutta paria villasukkia Venäjän huumevieroituskotien asukkaiden avustamiseksi. Nainen on käsillä tekevä ja kutsuttu siunaamaan kätten tekojen kautta.

Oli niin ihanaa kun raamattutuntien aikana saattoi kuulla vienoa puikkojen helinää ympäri salia. Vanhemmat ja isovanhemmat siellä kutoivat rakastavin käsin lapsilleen ja lastensa lapsille. Paitsi että puikkoja kannatellen nainen kantaa jatkuvasti mukanaan myös rakkaitaan ja läheisiään ajatuksissaan ja sydämessään.

Puheensorina paljasti naisen syvimmän olemuksen myös siinä mielessä, että puheen kautta me naiset käsittelemme tunteitamme, jaamme taakkoja ja iloja. Hyviä keskusteluja syntyy ja yhteyttä löytyy, vaikka ei olisi keskustelukaveriaan ennestään tuntenutkaan. Ja ne puikot, ne jäivät myös kaihertamaan mieleen; että jospa itsekin pitkästä aikaa taas puikkoihin tarttuisi ja jotakin kutoisi.

Raamattutunneilla kuulimme vahvaa puhetta sydämestä: Siitä kuinka sydän on kaiken keskus, Jumalan asuinpaikka meissä. Pitäkäämme siis huoli sydämestämme niin hengellisellä kuin ruumiillisellakin tasolla. Sekin on ihan sallittua, että pitää hyvää huolta omasta ruumiistaan, Pyhän Hengen temppelistä ja sydämestä, joka on Jumalan asumus. Erilaiset ja eri tilanteista tulleet naiset jakoivat sanaa ja kokemuksiaan laulujen, runojen ja puheiden kautta.

Jäi ihan haikea mieli Kiponniemestä lähtiessä. Täytyy sanoa, että odotan taas ensi syksyä. Ennen seuraavia syyspäiviä ehdin varmasti leipoa muutaman Raamattukakun; mainio resepti, jonka saimme ”matkamuistoksi” näiltä päiviltä.